Ajankohtaista

Kaavoitus, Maankäyttö, Monikko, Tapahtumat, Tontit, Yritykset

Yleisötilaisuus 19.3. Klaukkalan Sudentullin työpaikka-alueen asemakaavasta

4.3.2024

Sudentullin alueelle Klaukkalan pohjoisosaan on aloitettu asemakaavan laatiminen. Alueelle on tarkoitus mahdollistaa uuden, laajamittaisen työpaikka-alueen rakentaminen. Alue sijoittuu Klaukkalan kehätien varrelle, mikä on liikenteellisesti sopiva ja houkutteleva sijainti erilaisille työpaikkatoiminnoille.

Suunnittelualue rajautuu lännessä Klaukkalan kehätiehen, pohjoisessa Lähilammentiehen sekä idässä ja etelässä Sudentullinmäen rinteisiin. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 95 ha, ja se on Nurmijärven kunnan omistuksessa. Asemakaava on Klaukkalan osayleiskaavan mukainen. Alueelle ei kuitenkaan ole tarkoitus osoittaa osayleiskaavan mahdollistamia vaarallisia kemikaaleja varastoivia laitoksia.

Asemakaavoittaminen käynnistynyt – suunnitteluvaraussopimus tehty Fortumin kanssa

Asemakaavan laatiminen on käynnistetty Nurmijärven kunnan aloitteesta. Asemakaava on kaavoitusohjelman mukainen hanke ja se laaditaan kunnan omana työnä. Asemakaava on vaikutuksiltaan merkittävä, ja sen hyväksyy kunnanvaltuusto.

Nurmijärven kunnan strategisena tavoitteena on tavoitella 70 % työpaikkaomavaraisuutta. Tavoitteena on varmistaa monipuolisten yritystonttien riittävyys hyvillä logistisilla sijainneilla ennakoiden tulevaisuuden tarpeita. Sudentullin työpaikka-alueen asemakaavoittaminen tukee näitä kunnan asettamia strategisia tavoitteita.

Kunnanhallitus on hyväksynyt 16.2.2024 § 23 Sudentullin aluetta koskevan suunnitteluvaraussopimuksen, jonka kunta on tehnyt Fortumin kanssa. Sopimuksen pohjalta alueelle on tarkoitus osoittaa vähintään 50 ha suuruinen tontti datakeskuksen sijoittamiseksi alueelle.

Yleisötilaisuus asemakaavasta 19.3. klo 17.30 Monikossa

Sudentullin työpaikka-alueen asemakaavan aloitusvaiheen yleisötilaisuus järjestetään tiistaina 19.3.2024 klo 17.30 Monikkosalissa, osoitteessa Kuntotie 7, Klaukkala.

Yleisötilaisuudessa kerrotaan asemakaavoituksen etenemisestä ja datakeskushankkeesta. Mukana on sekä kunnan että Fortumin edustajia.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville 11.3.alkaen

Nurmijärven kunnan tekninen johtaja päätti asemakaavan vireilletulosta 27.2.2024. Kaavan valmistelua ja vuorovaikutusta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä 11.3.- 12.4.2024 kunnan kotisivuilla sekä kunnanviraston palvelupisteen aulassa (os. Keskustie 2B) viraston aukioloaikoina.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan liittyviä mielipiteitä voi esittää sen nähtävillä oloaikana sekä koko kaavaprosessin ajan. Mielipiteet on toimitettava kirjallisesti osoitteeseen kunta@nurmijarvi.fi tai postitse Nurmijärven kunta/ Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta, PL 37, 01901 Nurmijärvi.

 

Takaisin listaukseen