Päätöksenteko, Valtuusto
Valtuuston kokouksen 28.8. päätökset – valtuusto hyväksyi kunnan äänestysaluejaon
Nurmijärven kunnanvaltuusto kokousti ensimmäisen kerran kesätauon jälkeen 28.8. Kokouksessaan valtuusto päätti muun muassa hyväksyä Anoran teollisuusjätevesisopimuksen, Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän purkamisen ja kunnan äänestysaluejaon muuttamisen. Lisäksi valtuusto käsitteli useita eronpyyntöjä ja valitsi uusia edustajia kunnallisiin luottamustehtäviin. Kokouksen esityslistaan ja videotallenteeseen voi tutustua kunnan kotisivuilla. Kokouksen aluksi valtuusto piti hiljaisen hetken edesmenneen valtuutetun Esa Laitisen muistolle.
”Valtuuston syyskausi alkoi tummissa tunnelmissa, kun saimme kesällä tiedon valtuuston suuren persoonan poismenosta. Esa oli omaperäinen, oikea elämäntapaintiaani, jota jäämme kaipaamaan”, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kallepekka Toivonen sanoo.
Muutoksia äänestysalueisiin
Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti 28.8., että äänestysalueet Herunen, Metsäkylä ja Palojoki lakkautetaan 1.1.2025 alkaen. Herusen äänestysalue liitetään Rajamäen B -äänestysalueeseen, Metsäkylän äänestysalue liitetään Klaukkala C -äänestysalueeseen ja Palojoen äänestysalue liitetään Kirkonkylä C -äänestysalueeseen.
Taustalla muutoksessa on se, että vaalilautakuntien jäsenten kokoaminen on Nurmijärvellä viime vaaleissa osoittautunut erittäin haasteelliseksi. Viime vuosina halukkuus toimia vaaleihin liittyvissä luottamustehtävissä on vähentynyt ja puolueilla on ollut vaikeuksia löytää luottamushenkilöitä vaalilautakuntiin. Vaalilautakuntien jäseniä tulee vaalilain mukaan nimetä 8 varajäsenineen. Kuntavaaleissa 2021 vaalilautakunnissa oli Nurmijärvellä 168 luottamushenkilöpaikkaa.
Äänestysalueiden tarkoituksenmukaista lukumäärää ja jakoa on ollut aiheellista tarkastella. Kunnassa on pieniä äänestysalueita, kuten Herunen, Metsäkylä ja Palojoki. Nyt lakkautetuilla äänestysalueilla on voinut äänestää vaalipäivänä. Vaalipäivän merkitys äänestyspäivänä on vähentynyt ja ennakkoäänestyksen suosio on kasvanut. Kunta varmistaa mahdollisuuden lähiäänestämiseen ennakkoäänestykseen vaalibussissa.
Herusen äänioikeutettujen lukumäärä on 786, äänestysaktiivisuus edellisissä kuntavaaleissa on äänestyspäivänä ollut 257 ja ennakkoon on käynyt äänestämässä 179 äänioikeutettua.
Metsäkylän äänioikeutettujen lukumäärä on 704, äänestysaktiivisuus edellisissä kuntavaaleissa on äänestyspäivänä ollut 242 ja ennakkoon on käynyt äänestämässä 194 äänioikeutettua.
Palojoen äänioikeutettujen lukumäärä on 703, äänestysaktiivisuus edellisissä kuntavaaleissa on äänestyspäivänä ollut 231 ja ennakkoon on käynyt äänestämässä 233 äänioikeutettua.
Kunnanvaltuusto hyväksyi 15.11.2023 Nurmijärven kestävä kasvu (NUUKA) -ohjelman jatkotyöskentelyssä yhtenä toimenpiteenä kolmen pienimmän äänestysalueen lakkauttamisen ja liittämisen muihin alueisiin vuodesta 2025 alkaen.
Asia herätti runsaasti keskustelua valtuustossa. Valtuuston kokouksen aikana Jouni Maijala (peruss.) teki muutosesityksen, jotta äänestysalueet säilytetään jatkossakin. Valtuusto ei ollut yksimielinen muutosesityksestä. Äänestyksen jälkeen valtuusto päätti hyväksyä pohjaesityksen tiukan äänestyksen jälkeen äänin 26–25.
Valtuusto hyväksyi Anoran teollisuusjätevesisopimuksen
Kunnanvaltuusto hyväksyi 28.8. teollisuusjätevesisopimuksen Anora Oy:n kanssa ja
valtuutti vesilaitoksen johtajan allekirjoittamaan teollisuusjätevesisopimuksen.
Nurmijärven Vesi -liikelaitos ja Anora Oy ovat neuvotelleet teollisuusjätevesisopimuksen periaatteista. Uuden teollisuusjätevesisopimuksen sopimuskausi alkaa 01.07.2024 ja päättyy 30.06.2034.
Uudenmaan Päihdehuollon kuntayhtymän tilinpäätös ja purku
Uudenmaan Päihdehuollon kuntayhtymän jäsenkunnat allekirjoittivat vuodenvaihteessa 2023–2024 sopimuksen kuntayhtymän purkamisesta. Sopimuksen mukaan kuntayhtymän purkautuminen tapahtuu, kun viimeisen tilikauden tilinpäätös ja loppuselvitys on kaikissa jäsenkunnissa hyväksytty.
Kunnanvaltuusto hyväksyi 28.8. Uudenmaan Päihdehuollon kuntayhtymän vuoden 2023 tilinpäätöksen ja myönsi kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille yhtymähallituksen jäsenille ja muille tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2023. Lisäksi valtuusto hyväksyi loppuselvityksen ja myönsi Uudenmaan Päihdehuollon kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille yhtymähallituksen jäsenille ja muille tilivelvollisille vastuuvapauden ajalta 1.1.-22.4.2024.
Valtuusto käsitteli aloitteen perheitä koskevasta kokonaisvaltaisesta selvityksestä
SDP:n valtuustoryhmä ja kuusi muuta kannattajaa sekä vasemmiston valtuustoryhmä ehdottivat valtuustoaloitteessaan, että kunta laatii perheitä koskevan kokonaisvaltaisen selvityksen Nurmijärvellä asuvien lasten, nuorten ja perheiden tilanteesta, toiveista ja tarpeista. Kunnanvaltuusto hyväksyi vastauksen valtuustoaloitteeseen 28.8.2024.
Sivistys- ja hyvinvointitoimialan vastauksessa todetaan muun muassa, että lapsiperheiden hyvinvointia edistetään yhteistyössä ja hyvinvointialueen lapsiperheiden tukipalvelut ovat varsin kattavat. Kunta on myös huomioinut lapsiperheiden lisääntyneen määrän ja kehittänyt lapsiperheille kohdennettuja palvelukokonaisuuksia. Yksi suoraan lapsiperheisiin kohdentuvaa palvelutoimintaa ovat avoimet päiväkodit ja leikkipuisto, jotka ovat kohtaamispaikkoja kotona lastaan hoitaville huoltajille, isovanhemmille ja perhepäivähoitajille. Varhaiskasvatuspalveluiden lisäksi muun muassa kunnan liikuntapalvelut ovat kehittäneet toimintaansa hyvinvointialueen yhdyspinnalla ja järjestävät lapsiperheiden arjen aktivoimiseen kohdennettuja liikuntaryhmiä sekä kehittäneet perheliikuntaneuvonta-kokonaisuutta.
Kunta seuraa tarkasti olemassa olevaa tutkimustietoa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tilasta. Jotta kunta voi entistä paremmin tuottaa ja kohdentaa palveluitaan lapsiperheille heidän hyvinvointinsa edistämiseksi kunta tekee yhteistyötä Metropolia-ammattikorkeakoulun kanssa saadakseen lisää ajankohtaista tietoa Nurmijärven lapsiperheistä. Nyt aloitetussa Metropolia-yhteistyössä ensimmäinen opinnäytetyö kartoittaa 1–6-vuotiaita omaavien lapsiperheiden liikuntakäyttäytymistä. Opinnäytetyön on suunniteltu valmistuvan vuoden 2025 alussa. Opinnäytetyöstä annetaan selvitys hyvinvointi- ja sivistyslautakunnille.
Valtuustoaloitteessa esitettyyn kokonaisvaltaisen selvityksen tekemiseen kunnan lasten, nuorten ja perheiden tilanteesta, toiveista ja tarpeista tarvittaisiin lisää resursseja. Metropolian kanssa tehtävän yhteistyön avulla saadaan kartoitettua osa-alueita, jotka liittyvät perheiden tilanteeseen.
Keski-Uudenmaan työllisyysalueen johtokuntaan Kallepekka Toivonen ja Virpi Räty
Järvenpään kaupunki on pyytänyt 19.6.2024 päivätyllä kirjeellään Keski-Uudenmaan työllisyysalueen jäsenkuntia ehdottamaan johtokuntaan nimettävät jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Jokaisesta kunnasta nimetään kaksi jäsentä. Johtokuntaan kuuluu yhteensä 12 jäsentä ja kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Kunnanvaltuusto nimesi johtokuntaan Kallepekka Toivosen (kesk.) ja Virpi Rädyn (kok.). Toivosen varajäseneksi nimettiin Riikka Raekannas (kesk.) ja Rädyn varajäseneksi Riina Mattila (kok.).
Fyhr-Dillemuthin tilalle Hyvämäki-Mäenpää
Susan Fyhr-Dillemuth (kesk.) pyysi eroa käräjäoikeuden lautamiehen luottamustehtävästä henkilökohtaisiin syihin vedoten. Kunnanvaltuusto päätti myöntää eron Susan Fyhr-Dillemuthille käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä, sekä nimesi Susan Fyhr-Dillemuthin tilalle uuden käräjäoikeuden lautamieheksi Helena Hyvämäki-Mäenpään.
Salmisen tilalle Tarikka tekniseen lautakuntaan
Jari Salminen (kok.) on pyytänyt eroa luottamustehtävistä 1.8.2024 lähtien muuttaessaan pois paikkakunnalta. Valtuusto totesi Salmisen luottamustehtävät Nurmijärven kunnassa päättyneiksi. Keskusvaalilautakunta nimeää uuden varavaltuutetun Kokoomuksen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen vaaliliittoon. Valtuusto valitsi tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajaksi Jaana Diakiten (kok) ja hänen varajäsenekseen Kari Kankaanpään (kok.). Valtuusto valitsi Visa Tarikan (kok.) teknisen lautakunnan varajäseneksi.
Anttilan tilalle tarkastuslautakuntaan Esa Lahtela, Handolin valtuustoon
Jukka Anttila (kesk) on pyytänyt eroa luottamustehtävistä henkilökohtaisiin syihin vedoten. Valtuusto totesi Anttilan luottamustoimet Nurmijärven kunnassa päättyneiksi ja totesi, että Keskustan valtuustoryhmän 1. varavaltuutettu Kirsti Handolin nousee varsinaiseksi valtuutetuksi. Keskusvaalilautakunta nimeää Keskustan valtuustoryhmälle uuden varajäsenen. Valtuusto nimesi tarkastuslautakunnan jäseneksi Esa Lahtelan (kesk.) ja varajäseneksi Kimmo Teerikankaan. Maakuntavaltuustoon Anttilan tilalle valittiin Kallepekka Toivonen (kesk.).
Laitisen tilalle valtuustoon Tuominen, Schalin asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntaan
Kunnan luottamushenkilönä toiminut Esa Laitinen (peruss.) on menehtynyt 10.7.2024. Laitinen toimi Perussuomalaisten valtuustoryhmän varsinaisena valtuutettuna sekä asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan jäsenenä. Valtuusto piti kokouksessaan hiljaisen hetken Laitisen muistolle.
Valtuuston puheenjohtaja kutsuu Laitisen tilalle valtuuston jäseneksi Perussuomalaisten valtuustoryhmän 1. varavaltuutetun Antti Tuomisen. Keskusvaalilautakunta nimeää Perussuomalaisten valtuustoryhmälle uuden varajäsenen. Lisäksi valtuusto nimesi Cisse Schalinin uudeksi jäseneksi asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntaan Esa Laitisen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Kokouksen esityslista ja päätökset asiakohdittain
Anoran teollisuusjätevesisopimuksen hyväksyminen, pohjaesityksen mukaan
Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän tilinpäätös 2023, loppuselvitys ja kuntayhtymän purkautuminen, pohjaesityksen mukaan
Kunnan äänestysaluejaon muuttaminen, äänestyksen jälkeen pohjaesityksen mukaan
Valtuustoaloite perheitä koskevasta kokonaisvaltaisesta selvityksestä, pohjaesityksen mukaan
Keski-Uudenmaan työllisyysalueen johtokunnan jäsenten nimeäminen,
Eron myöntäminen Susan Fyhr-Dillemuthille luottamustehtävästä ja täydennysvaali, täydennysvaali suoritettiin
Eron myöntäminen Jari Salmiselle luottamustehtävistä ja täydennysvaali, täydennysvaali suoritettiin
Eron myöntäminen Jukka Anttilalle luottamustehtävistä ja täydennysvaali, täydennysvaali suoritettiin
Esa Laitisen luottamustehtävien päättyminen ja täydennysvaali, täydennysvaali suoritettiin