Päätöksenteko, Valtuusto
Valtuusto päätti äänestyksen jälkeen paloaseman myynnistä
Valtuustotiedote 30.10.2024
Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 30.10.2024 myydä Kirkonkylän paloaseman 1,2 miljoonalla eurolla. Valtuusto päätti, että kunnanvaltuutettujen lukumäärä pysyy kuntavaalien jälkeenkin 51 valtuutetussa. Valtuusto vahvisti ensi vuoden kokousaikataulun. Kokouksen esityslistaan voi tutustua kunnan kotisivuilla.
”Kokouksen kiinnostavin asiakohta oli paloaseman myynti. Kokous oli varsin poikkeuksellinen Nurmijärven valtuustolle, sillä se päädyttiin lopulta keskeyttämään, jotta valtuutetut saivat lisätietoa myynnin taustoista. Tämän jälkeen asiasta kuitenkin vielä äänestettiin kahdesti”, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kallepekka Toivonen sanoo.
Paloasema myydään 1,2 miljoonalla
Kunnanvaltuusto päätti 30.10.2024, että Nurmijärven kunta myy Kirkonkylän paloaseman (kiinteistön 543-402-164-0), joka sijaitsee osoitteessa Suntionkatu 2. Paloasema myydään KOy Ilvesvuorenkatu 25:lle omaan tai perustettavan yhtiön lukuun 1,2 miljoonan euron kauppahinnalla. Kauppakirjat allekirjoitetaan viimeistään 31.12.2024.
Syyskuun aikana kohteeseen tutustui kuusi toimijaa, joista viisi teki tarjouksen. Parhaan tarjouksen, 1.200.000 euroa, teki KOy Ilvesvuorenkatu 25.
Tontin pinta-ala on 7151 m2. Tontille on valmistunut vuonna 1989 noin 2.067 k-m2 suuruinen paloasema, lisäksi tontilla on kaksi erillistä varastoa 210 k-m2. Rakennusta vuokraa pelastuslaitoksen toimintaa varten Vantaan ja Keravan hyvinvointialue.
Kokouksen aikana Sirkka Rousu (sd.) teki palautusesityksen. Palautusesityksessä nähtiin, että päätöksentekoon tuodut tiedot olivat puutteellisia. Palautusesityksen jälkeen valtuuston kokous keskeytettiin, minkä aikana viranhaltijat antoivat lisätietoa paloaseman myynnistä. Kokoustauon jälkeen Harri Lepolahti (sd.) kannatti palautusesitystä ja valtuusto äänesti palautusesityksestä. Äänin 31 jaa – 20 ei valtuusto päätti jatkaa asian käsittelyä.
Jatkokäsittelyn aikana Sirkka Rousu (sd.) teki Kalle Mustosen (kesk.) kannattamana muutosesityksen, että kunta ei myy paloasemaa. Valtuusto äänesti muutosesityksestä. Äänin 34 jaa – 16 ei – 1 tyhjä valtuusto päätti hyväksyä pohjaesityksen eli myydä Kirkonkylän paloaseman.
Nurmijärvellä jatkossakin 51 valtuutettua
Huhtikuussa 2025 Suomessa toimitetaan kuntavaalit, joissa valitaan kuntien valtuustojen jäsenet toimikaudelle 1.6.2025–31.5.2029. Nurmijärvellä nykyisen kunnanvaltuuston koko on 51 valtuutettua. Kunnanvaltuusto päätti säilyttää valtuutettujen määrän 51:nä myös tulevalla valtuustokaudella.
Kuntalain säännösten perusteella Nurmijärven kunnanvaltuuston minimikoko on 43 valtuutettua.
Vuoden 2025 valtuuston kokousten aikataulu päätettiin
Kunnanvaltuusto hyväksyi 30.10. kunnanvaltuuston vuoden 2025 kokousaikataulun. Uusi, kuntavaaleissa valittu valtuusto, kokoustaa ensimmäisen kerran 4.6. Valtuuston kokoukset ovat yleisölle avoimia ja katsottavissa suorana kunnan kotisivuilta. Kokoukset järjestetään vuonna 2025 seuraavasti:
5.2.2025
12.3.2025
16.4.2025
21.5.2025 (OVK I ja TP)
4.6.2025 (uusi valtuusto järjestäytyy)
20.8.2025
1.10. 2025 (OVK II)
29.10.2025
12.11.2025 (OVK III ja TA26)
10.12.2025
Valtuuston pöytäkirjat tarkastetaan viikon kuluessa kokouspäivästä
Kuntalain mukaan valtuuston, kunnanhallituksen, lautakunnan ja johtokunnan pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa eli kunnan kotisivuilla, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Kunnanvaltuusto päätti 30.10. valtuuston pöytäkirjan tarkastuskäytännöstä niin, että pöytäkirja tarkastetaan viikon kuluessa kokouspäivästä.
Aiemman kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti lautakuntien ja johtokuntien pöytäkirjat tarkastetaan viikon kuluessa kokouspäivästä. Kunnan viranhaltijoiden sekä kunnanhallituksen puheenjohtajan päätöspöytäkirjat ovat nähtävillä seuraavana arkipäivänä, ellei toisin päätetä.
Putkosen tilalle valtuustoon Alanne
Kunnanvaltuutettu Matti Putkonen (Peruss.) erosi luottamustehtävistä muuton vuoksi. Valtuusto totesi kokouksessaan, että Perussuomalaisten valtuustoryhmän 1. varavaltuutettu Tomi Alanne nousee varsinaiseksi valtuutetuksi. Keskusvaalilautakunta nimeää Perussuomalaisten valtuustoryhmälle uuden varavaltuutetun. Valtuusto nimesi Putkosen tilalle teknisen lautakunnan varajäseneksi Janne Ojasen (peruss.).
Valtuustoaloite hedelmällisyystietoisuudesta
Keskustan valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen, että kunnan tulee pyrkiä lisäämään hedelmällisyystietoisuutta peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten opintosisällöissä Nurmijärvellä.
Kokouksen päätökset
Kiinteistön 543-402-164-0 myyminen / Paloasema, äänestysten jälkeen pohjaesityksen mukaisesti
Valtuutettujen lukumäärä valtuuston toimikaudella 2025-2029, pohjaesityksen mukaisesti
Eron myöntäminen luottamustehtävistä Matti Putkoselle ja täydennysvaali, pohjaesityksen mukaisesti
Kunnanhallituksen ja valtuuston kokoukset vuonna 2025, pohjaesityksen mukaisesti
Pöytäkirjojen nähtävillä pito vuonna 2025, pohjaesityksen mukaisesti