Ajankohtaista

Ilmastotyö, Jätehuolto, Katujen kunnossapito, osallistuva budjetointi, Siistiksi, Viheralueet

Uusia roskakoreja ja tupakantumppiastioita

4.6.2024

Uusia roskakoreja kunnan yleisille alueille asennetaan noin kolmekymmentä kappaletta, joiden kustannukset jakautuvat katujen kunnossapidon budjettiin, osallistuvan budjetointiin ja Klaukkalantien ns. faceliftiin. Lisäksi tänä vuonna asennetaan sata tupakantumpeille tarkoitettua roska-astiaa.

Uusia roska-astioita

Kuntalaiset äänestivät yhdeksi osallistuvan budjetin, OSBU:n, toteutettavaksi asiaksi uusien roskakorien asennuksen. Varatun määrärahan mukaisesti on hankittu 10 uutta roskakoria. Klaukkalantien facelift-määrärahoista on hankittu 6 roskakoria. Loput roskakorit menevät katujen kunnossapidon budjetista.

Roskakorien sijoittamispaikoissa on huomioitu kuntalaisten antamat toiveet Solmu-palautejärjestelmän kautta. Suunniteltuja roskakorien sijoituspaikkoja:

 

Klaukkala:

  • Isoseppälä
  • Pietarinmäki 2 kpl esim. Luhtajoentielle
  • Mäntysalon koulun lähelle, Havumäentielle
  • Harjulan alue, Jokipalstatien risteys
  • Ropakon alue, Ali-Tilkan alue, 2 kpl
  • Järvihaantien kevyenliikenteenväylälle aloitetaan viikolla 24 asfaltointityöt, minkä jälkeen asennetaan roskakoreja ja penkkejä
  • Korpiorvokinkujan läheisyyteen
  • Aitohelmen kohdalle
  • Citymarketin huoltoliittymän pohjoispuolelle
  • Pikkuviirintien puisto

 

Kirkonkylä:

  • Myllykukon läheisyyteen
  • Puurata, Toreenintie
  • Kirkkarintie – alasorvantie läheisyyteen
  • Krannila – Vehnäpellontie
  • Laidunalue, Ohjastien pääty

 

Rajamäki:

  • Kylänpääntie
  • Kivikouluntien eteen, Tykkimäentie
  • Kiljavantie – Matkuntie risteys

 

Lepsämä:

  • Lintumetsä

 

Röykkä:

  • Takamaantien ja risusillantien risteys
  • Länsiportille
  • Vaaksintie- rusthollintien risteys

Sata tupakantumppiroskista yleisille alueille tänä vuonna

Nurmijärven kunta asentaa tänä vuonna 100 ja ensi vuonna 50 tupakantumppiroskista. Niitä aloitetaan asentamaan kunnan omistamille yleisille alueille tällä viikolla Klaukkalan, Kirkonkylän, Rajamäen, Röykän ja Lepsämän alueille.

Sijoituspaikkoja on jo eri taajamiin päätetty, mutta mieluusti kunta kuulisi myös kuntalaisten mielipiteitä, mihin tupakantumppiroskiksia erityisesti kaivattaisiin. Lähetä toiveesi sähköpostitse katukunnossapitoinsinööri Niina Alakotilalle, niina.alakotila@nurmijarvi.fi.

Tupakantumppiroskisten asennus pohjautuu SUP- eli kertakäyttömuovidirektiivin vaatimuksiin, jotka astuivat voimaan 1.1.2024. Direktiivin tavoitteena on edistää kiertotaloutta ja vähentää kertakäyttömuovin päätymistä ympäristöön.

Kustannuksia tumppiroskisten lisäämisestä ei kunnalle tule, sillä siivouskustannusvastuun mukaan suodattimellisten tupakkatuotteiden ja tupakan suodattimien tuottajat ovat vastuussa tuotteistaan aiheutuvan roskaamisen ennaltaehkäisystä.

 

Takaisin listaukseen