Taajamat ja kylät

Rajamäki

Rajamäki on funkkisystävien aarreaitta. Rajamäen valtteina ovat arkkitehti Erkki Huttusen 1930-luvulla suunnittelemat Altian alkoholitehtaan tehdasrakennukset, puistomaisessa ympäristössä sijaitsevat asuinrakennukset sekä kirkko, jotka kaikki kuuluvat suomalaisen modernin arkkitehtuurin merkkiteosvalikoimaan. Myös keskustassa sijaitsevan vuoden 2018 vesiliikuntapaikaksikin palkitun Rajamäen uimahallin uudistus toteutettiin funkkishengessä.

Rajamäellä kaikki on lähellä. Mittakaava on kompakti mutta väljä. Keskustassa parin sadan metrin säteellä löytyvät koulut alakoulusta abiturientiksi, päivittäistavarakaupat, julkiset yhteydet niin Helsinkiin kuin Hyvinkäälle, apteekki, uimahalli, kirjasto, liikuntapuisto, kahvilat ja lounaspaikat. Lisäksi asukkaiden arkea entisestään sujuvoittava liikekeskus Lähde avattiin Rajamäen keskustaan Kylänpään alueelle vuonna 2018.

Myös Rajamäen uudiskohteet on saatu sovitettua ihmisen kokoiseen mittakaavaan. Esimerkiksi uusi lapsiperheiden suosima Uudenniityn omakotitaloalue sijaitsee metsämaisemissa vain vajaan kahden kilometrin päässä keskustan palveluista. Lisäksi liikekeskus Lähteen kainaloon nousee uusi pientalovaltainen asuinalue yli tuhannelle asukkaalle. Yleisprofiililtaan Rajamäki on pientalovaltainen, mutta mahtuu joukkoon myös kaupunkimaisempaakin rakentamista.

Rajamäellä luonto on läsnä kaikkialla. Kangasmaisemissa kiertää yhteensä yli kolmekymmentä kilometriä kunnan ylläpitämiä ulkoilureittejä ja valaistuja hiihtolatuja. Lisäksi reilun kymmenen minuutin pyöräilymatkan päässä keskustasta sijaitsee valtakunnanmediassakin mainetta niittänyt kirkasvetinen Sääksjärvi rivieramaisine uimarantoineen.

Vuoden 2018 Kuntapalvelut –tutkimus paljastaa, että Rajamäellä asuvat Nurmijärven tyytyväisimmät asukkaat. ”Rajamäki on hyvä paikka asua, mutta ei siitä kaikille tarvitse kertoa.”. Lähteen ja rautatien Rajamäki –mobiilioppaasta poimitussa lauseessa taitaa olla perää.