Ajankohtaista

Rakentaminen, Tontit, Yritykset

Toreeninkulman liikekeskushanke nytkähti eteenpäin

21.5.2021

Toreeninkulman liikekeskushanke edistää Kirkonkylän palvelutarjontaa, kun liikekeskukseen on tulossa Lidlin ja Tokmannin liiketilat. Hanke etenee ripeässä aikataulussa. Asemakaavamuutos hyväksyttiin maaliskuussa, ja nyt hankekehittäjä Lehto Tilat Oy:lle on myönnetty rakennuslupa alueelle. Kesäkuun 1. päivänä käsitellään alueen katusuunnitelmia.

Nurmijärven kunnanvaltuusto hyväksyi maaliskuussa Toreeninkulman alueen asemakaavamuutoksen. Kaavamuutoksella mahdollistettiin kaupallisten palvelujen alue, jonka mukaan sinne voi sijoittua vähittäiskaupan suuryksikkö. 

Toreeninkulmaan myönnetty rakennuslupa

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta myönsi 21.5.2021 Lehto Tilat Oy:lle rakennusluvan Nurmijärven Kirkonkylän Toreeninkulmaan. Lehto Tilat Oy rakentaa alueelle noin 5 000 kerrosalaneliön liikekeskuksen, jossa tulevat toimimaan Lidl ja Tokmanni. Toreeninkulman liikekeskus sijaitsee Rajamäentien, Sairaalantien, Raalantien ja Toreenintien rajaamalla alueella.

Lautakunta myönsi samalla luvan aloittaa sekä suorittaa rakennustyöt perustuksien osalta ennen kuin päätös on saanut lainvoiman.

Katusuunnitelma tulossa käsittelyyn

Alueen suunnitteluun liittyen teknisen lautakunnan käsittelyssä on 1.6.2021 Toreeninkulman katusuunnitelman hyväksyminen.

Katusuunnitelmassa on otettu huomioon useita eri asioita, kuten autokaistajärjestelyt, jalankulku- ja pyörätie, liikennevalot, suojatiemuutokset, linja-autopysäkit ja melusuojaukset.

 

Takaisin listaukseen