Ajankohtaista

Lautakunnat, Päätöksenteko

Teknisen lautakunnan 22.8.2024 kokouksen päätökset

23.8.2024

Nurmijärven teknisen lautakunnan 22.8.2024 kokouksen päätökset tehtiin esityslistan mukaisina seuraavin poikkeuksin:

§39 Klaukkalan minipalveluverkkoon liittyvän hankesuunnitelman hyväksyminen

Käsittely:

Mirja-Liisa Tofferi teki Jaakola-Siimeksen ja Diakiten kannattamana seuraavan muutosesityksen:

Tekninen lautakunta esittää lausuntonaan jatkoselvitysten jälkeen, että soveltuvin toteutusvaihtoehto on vaihtoehto 4 toteutettuna kunnan omaan taseeseen KVR-urakkana tai -urakoina.

 

Vaihtoehto 4 kokonaisuus sisältää

.       Alakoulun (n. 650 lasta) nykyisen Klaukkalan koulun tontille

.       Yläkoulun (n. 504 lasta) nykyisen urheilupuiston koulun tontille

.       Päiväkoti-koulu-kiinteistön (n. 420 lasta), jossa kaksikielinen päiväkoti, Isoniitun koulun vuosiluokat 0–3 kaksisarjaisena, ruotsinkielinen perusopetus ja kohtaamispaikka kuntalaisille. Kiinteistö sijoittuu Viirinlaaksoon.

 

Tulevaisuuden palveluiden järjestäminen

Vaihtoehdossa 4 rakennettavat kiinteistöt toimivat koulu- ja varhaiskasvatustoiminnan lisäksi myös kuntalaisten kokoontumispaikkoina. Vaihtoehdossa 4 saadaan Klaukkalaan toteutettua kolme uutta hyväkuntoista ja monikäyttöistä tulevaisuuden palveluiden joustavaa järjestämistä edistävää kiinteistöä. Rakennukset tarjoavat mahdollisuuden järjestää monipuolista harrastetoimintaa ja tilaisuuksia. Tiloissa voivat toimia myös opistot ja urheiluseurat. Kolmannen sektorin toimijoiden kanssa rakennettavalla yhteistyöllä on mahdollista lisätä kuntalaisten hyvinvointia. Hajautettu palveluverkko laskee sekä rakentamisaikaisia ja sen jälkeisiä tiloihin liittyviä riskejä sekä parantaa tilojen alueellista saavutettavuutta.

 

Tulevaisuudessa tilojen muunneltavuuden tarve todennäköisesti vielä lisääntyy. Syntyvyyden väheneminen näkyy ikäluokkien pienenemisessä myös Klaukkalan alueella. Toteutusvaihtoehdon rakennusten muunneltavuus ja keskeinen sijainti mahdollistavat muuntautuvien oppilasvirtojen sijoittamisen kouluihin myös tulevaisuudessa. Vaihtoehdoissa 3 ja 4 Isoniitun koululle jää valmiiksi suunniteltu laajentamismahdollisuus, joka voidaan tarvittaessa hyödyntää myöhemmin Klaukkalan kasvaessa. Kun vaihtoehdossa 4 muutkin yksiköt ovat maltillisen kokoisia tontteihinsa nähden, ei ratkaisu sulje pois niidenkään laajentamismahdollisuutta.

 

Nykyisen opetussuunnitelman toteuttamista edistää joustavat ja muuntuvat ajanmukaiset tilat ja opettajien kollegiaalisen yhteistyön mahdollisuudet. Nyt rakennetaan ja suunnitellaan tulevaisuutta varten, paikkaa kaikille kuntalaisille ei vain koulua tai päiväkotia. Kuntalaiset toivovat paikkaa kohdata ja harrastaa ympäri vuorokauden ja vuoden ”valot päällä 24/7”. Vaihtoehdossa 4 kaksi uutta koulua ja yksi päiväkoti-kouluyksikkö kohtaamispaikalla ja hyvin saavutettavana yksikkönä mahdollistaa tämän.

 

Kohtaamispaikan sijoittelun mahdollisuuksia Klaukkalan alueella selvitettiin valmistelutyön aikana. Klaukkalan alueen olemassa olevasta päiväkotiverkostosta ei löydy kohtaamispaikkatoimintaa palvelevaa kiinteistöä. Valmistelussa tutkittiin myös mahdollisuuksia sijoittaa kohtaamispaikka ei kunnan omistuksessa olevaan kiinteistöön. Näissä vaihtoehdoissa nousi vaikutuksina esille mm. yksinäisen työn tuomat turvallisuuden haasteet.  Viirinlaakson keskeinen sijainti liikkumisen näkökulmasta, tarkoituksenmukaiset tilat sekä sijainti lähellä muuta kunnan palvelutuotantoa ovat seikkoja, jotka puoltavat kohtaamispaikan sijoittamista Viirinlaaksoon.

 

Elinvoimavaikutukset

Uudet terveet ja toimivat tilat ovat vetovoimatekijä niin kuntalaisten, kun työntekijöiden osalta. Kunnan imago paranee puhtaiden sisäilmakoulujen ja päiväkotien myötä. Maltillisen kokoisten yksiköiden rakentaminen erottaa kunnan pääkaupunkiseudun suurten yksiköiden valtavirrasta, ja tarjoaa kunnalle mahdollisuuden erottautua positiivisesti myös imagonäkökulmasta.

 

Isoniitun koulun osalta on tunnistettu rakennuksen peruskorjaustarve, ja perusparannus on teknisen lautakunnan investointiohjelmaesityksessä ajoitettu vuosille 2027–2028. Vaihtoehdossa 2B Isoniitun koulun laajennus jatkaisi koulurakennusta sen molemmista päistä, ja monet sen yhteiset toiminnot, kuten ruokala, isompi liikuntasali ja taito- ja taideaineiden luokat sijoittuisivat laajennusten väliin jäävään nykyiseen koulurakennukseen. Mikäli vaihtoehto 2B toteutettaisiin, ei olisi varmuutta siitä, pystyttäisiinkö koulun laajennusosia käyttämään peruskorjauksen aikana, vai jouduttaisiinko niidenkin oppilaat siirtämään sen ajaksi väistötiloihin. Vaikka laajennusosia pystyttäisiinkin käyttämään, vaikeuttaisi perusparannus niiden käyttöä huomattavasti. Lautakunta ei kannata Isoniitun koulun laajentamiseen perustuvaa ratkaisua, koska koulun kuntotutkimukset ovat kesken, eikä sen kunnosta ole tarkkaa tietoa.

 

Toteutettaessa Urheilupuiston alueelle kaksi erillistä koulua luodaan paremmat edellytykset liikenteen ohjaamiselle hajautetusti useita reittejä ja helpotetaan turvallisten koulureittien suunnittelua. Vaihtoehdossa 4 Klaukkalan koulun tontilla oleva oppilasmäärä nousisi vain maltillisesti. Tämä yhdistettynä erilliseen yläkouluun luo tilanteen, jossa alemman katuverkon liikennehaasteisiin liittyvät riskit ovat pienet muihin vaihtoehtoihin nähden. Lautakunta näkee hyvänä ratkaisuna, että kaikissa vaihtoehdoissa liikenne Viirinlaakson tontille johdettaisiin uutta katuyhteyttä pitkin Viirinlaaksonkadun kautta.

 

Vaihtoehdossa 4 Isoniitun koulun alakoulu muuttuisi kaksisarjaiseksi. Alakoulun 4–6-luokkalaiset hyötyvät yläkoulun aineenopettajien osaamisesta, mikä tukee näiden luokkien oppilaiden sijoittamista yläkoulun yhteyteen. 0–3-luokkalaisten sijoittaminen omaan yksikköönsä tukee alkuopetuksen tiivistä yhteistyötä ja loiventaa nivelvaihetta varhaiskasvatuksen ja esi- sekä perusopetuksen välillä. Isoniitun koulun toimipisteiden välinen lyhyt etäisyys mahdollistaa yhteystyön niiden välillä myös jatkossa. Vastaavasta mallista on hyviä kokemuksia myös Mäntysalon ja Haikalan kouluista. 0–3-luokkien oppilaiden sijoittaminen erilliseen yksikköön Viirinlaaksoon mahdollistaa myös ikätasoisesti suunnitellun pihan rakentamisen tälle ikäluokalle.

 

Houkuttelevat piha-alueet aktivoivat lapsia, nuoria ja kuntalaisia arkiliikkumiseen. Klaukkalan ja Urheilupuiston koulujen tonttien osalta liikuntapaikat ovat lähellä ja mahdollistavat monipuolista lajiharjoittelua koululiikunnassa, myös luontoliikuntamahdollisuudet sijaitsevat kävelymatkan päässä. Vaihtoehdossa 4 Klaukkalan koulun tontin koko mahdollistaa suuremman piha-alueen oppilasta kohden verrattuna vaihtoehtoon 2B niin Isoniitun koulun kuin Klaukkalan koulun tontin osalta. Vaihtoehdossa 4 suurempi määrä oppilaita pääsisi hyödyntämään uutta keskeiselle paikalle Viirinlaaksoon rakentuvaa hiekkakenttää.

 

Ruotsinkielinen varhaiskasvatus ja perusopetus yhteisessä rakennuksessa on vetovoimatekijä ja saattaa lisätä kunnan vetovoimaa ruotsinkielisen väestön keskuudessa.  Ruotsinkielisen kulttuurin ja perinteiden näkökulmasta samassa kiinteistössä toimiminen on tärkeää, ja on vetovoimatekijä myös ruotsinkielisen henkilöstön saatavuuden näkökulmasta.

 

Lapsivaikutukset

Vaihtoehdon 4 keskeiset edut ovat turvalliset ja kohtuullisen mittaiset koulumatkat, riittävän kokoiset piha-alueet sekä lapsen näkökulmasta hallittavan kokoiset toimintayksiköt. Syrjälän koulun toiminnan loppuessa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että koulun oppilaat pääsevät kouluun turvallisesti ja kohtuullisen matkan päähän. Erityisesti pienimpien oppilaiden koulumatkat Syrjälän suunnasta ovat turvalliset ja kohtuullisen pituiset vaihtoehdossa 4. Vaihtoehdoissa 1 ja 3 osa Syrjälän alueen oppilaista ohjautuisi alakouluun Klaukkalan kouluun tai uuteen yhtenäiskouluun, jolloin suuren osan heistä koulumatka kasvaisi merkittävästi. Vaihtoehdossa 2B osa Syrjälän koulun oppilaista ohjautuisi Harjulan koulun ohella nykyiseen Isoniitun kouluun jo esiopetusiästä alkaen. Vaihtoehdossa 4 Syrjälän koulun oppilaita ohjautuisi Harjulan koulun ohella 0-3 luokkien osalta Viirinlaaksoon ja 4-6 luokkien osalta Isoniitun kouluun. Erityisesti pienimpien koululaisten koulumatkat pitenisivät tässä vaihtoehdossa hyvin maltillisesti. Myös nuorisovaltuusto on lausunnossaan esittänyt huolensa Syrjälän lasten koulumatkan pidentymisestä.

 

Vaihtoehdossa 4 rakennusten yksikkökoko pysyy maltillisena, jolloin lapsiryhmät ja luokat (ikäryhmät) toimivat omissa tiloissa. Sekä nuorisovaltuusto sekä vanhus- ja vammaisneuvostot ovat ilmaisseet huolensa suurten yksiköiden ja erityisesti suuren yhtenäiskoulun toimivuudesta ja sen vaikutuksista lapsiin. Vaihtoehdossa 4 myös Urheilupuiston koulu valmistuu todennäköisesti vaihtoehdon 2B yhtenäiskoulua nopeammin.

 

Oppilaiden nivelvaiheiden siirtymien määrä pysyy vaihtoehdossa 4 nykytasolla. Isoniitun koulussa lapset siirtyisivät 4. luokalle toiseen rakennukseen, mutta tuttu luokkayhteisö ei vaihdu siirtymän aikana. Toisaalta siirtymät päiväkodista eskariin ja edelleen alakouluun olisivat jatkossa monella lapsella siirtymiä saman rakennuksen sisällä. Klaukkalan koulun osalta siirtymä varhaiskasvatuksesta esikouluun ja alakouluun olisi lapsen näkökulmasta maltillisempi, kun kouluyksikkö on vain noin 650 lapsen kokoinen. Oppilaiden nivelvaiheita helpottaa myös se, että molemmissa vaihtoehdoissa 4 ja 2B voidaan jatkossakin kaikki saman alakoulun oppilaat ohjata samaan yläkouluun.

 

Nykyaikainen opetussuunnitelman mukainen opetus toteutuu suunniteltavissa muunneltavissa tiloissa ja opettajien ammatillisena yhteistyönä. ”Kokonainen koulupäivä”, kaikki palvelut saman katon alla, niin harrasteet kuin pienempien iltapäivä/ aamupäivä toiminta tuovat turvallisuutta ja jatkuvuutta oppilaan päivään. Henkilöstön liikkuvuutta voidaan kehittää selvittämällä liikkumismahdollisuuksien parantamista eri rakennusten välillä.

 

Varhaiskasvatuksen näkökulmasta nykyaikaiset joustavat ja muunneltavat tilat ja oppimisympäristö muuntautuvat lasten sekä varhaiskasvatuksen tarpeisiin joustavammin. Hyvien rakenteiden sekä pedagogisen johtamismallin avulla hyödynnetään henkilöstön osaamista ja kykyä havainnoida ja tukea lasten oppimista, kasvua ja kehitystä monipuolisesti. Isossa yksikössä on luontaisesti monimuotoisempi sekä lasten, että henkilöstön osalta; eri kulttuuritaustat sekoittuvat luontevasti leikkiä ja vuorovaikutusta tukevassa ilmapiirissä. Henkilöstön osaamista voidaan hyödyntää laajasti. Kohtaamispaikka päiväkodin yhteydessä mahdollistaa perheiden ennaltaehkäisevän tuen piiriin ohjaamista. Kohtaamispaikka tukee syrjäytymisriskissä olevien perheiden integroitumista kuntaan. Viirinlaakso keskeisellä paikalla matkakeskuksen läheisyydessä on hyvä saavutettava sijainti kohtaamispaikalle. Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen sijoittuminen samaan rakennukseen parantaa tiedonkulkua niiden välillä. Vaihtoehdon 4 valmistelussa päiväkoti-koulun toimivuutta on parannettu ja kahteen kerrokseen sijoittuvaan yksikköön on saatu toteutettua eri toiminnoille toimivat omat eteiset, sisäänkäynnit, WC-tilat, ruokalat ja piha-alueet.

Taloudelliset vaikutukset  

Yhtenäiskouluvaihtoehdoissa investointikustannukset ovat matalammat, väistötilakustannukset ovat taas erilliskouluvaihtoehdoissa matalammat.

 

Investointikustannuksia vertailtaessa vaihtoehto 4 on kallein vaihtoehto, vaihtoehto 1 on selkeästi edullisin. Vaihtoehto 2B ja 3 ovat investointikustannuksia verrattaessa toteutusvaihtoehdoista puolivälissä. Kustannusten vertailussa tulee huomioida myös esityksen epätarkkuudet, jotka perustuvat spekulatiivisiin, todennäköisesti osin toteutumattomiin arvioihin mm. riskiarvioiden, kadunrakentamistarpeiden ja mahdollisen tontinmyyntien osalta.  Lautakunta kuitenkin toteaa, että päätökset Klaukkalan minipalveluverkosta ovat hyvin merkittäviä, ja niillä on merkittäviä vaikutuksia kunnan opetuksen järjestämiselle vuosikymmeniä eteenpäin. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että maltillisista kustannuseroista huolimatta tulee valita vaihtoehto, joka takaa lapsille turvalliset ja kohtuullisen pituiset koulumatkat, maltillisen kokoiset yksiköt, riittävät piha-alueet sekä varmistaa palveluverkkoon jouston- ja laajennusvaraa myös tulevaisuutta ajatellen.

 

Tonttien myyntitulojen menetyksen on arvioitu olevan suurin vaihtoehdossa 4. Lautakunta kuitenkin katsoo, että Viirinlaakson yksikön viereisten tonttien ja Urheilupuiston koulun tontin osalta tulisi kaikissa vaihtoehdoissa tarkastella, tulisiko ne niiden keskeisten sijaintien vuoksi varata tulevia palveluverkon muutoksia silmällä pitäen kunnan tarpeisiin. Erityisesti Viirinlaakson yksikön osalta sen laajennusmahdollisuus tulee säilyttää, mikäli rakennusta ei rakenneta vaihtoehdon 4 laajuudessa. Tämän vuoksi arvioitujen tonttien myyntitulojen menetystä ei voi sisällyttää kustannusarvioinnissa vaihtoehtojen investointikustannuksiin.

 

Kunnan strategian täyttämiseksi uudisrakentamisessa on huomioitava kestävä rakentaminen. Tekninen lautakunta edellyttää suunnittelulta ja rakentamiselta pitkäikäisten, energia- ja ympäristötehokkaiden rakennusten rakentamista, jotka ovat ensisijaisesti turvallisia, terveellisiä ja monikäyttöisiä yli vuosikymmenten.

 

Vaihtoehto 4 mahdollistaa esitettyä vaihtoehtoa 2B pienempien väistötilojen tarpeen ja rakennusinvestointien jaksottamisen pidemmälle ajanjaksolle ja siten tukee kunnan talouden hallintaa ulkoisen velan ja korkomenojen pienempänä toteumana.

 

Lautakunta esittää hankkeen/-hankkeiden toteutusmuodoksi KVR-urakkaa, jossa päätoteuttaja vastaa kohteen suunnittelusta ja toteuttamisesta viiden (5) vuoden takuulla ja kymmenen (10) vuoden virhevastuulla. Lautakunta ei näe esityksen mukaista elinkaarisopimuksella toteutettavaa kokonaisuutta kunnan nykytilassa valtuuston päätösten mukaisena. Mikäli näiden hankkeiden yhteydessä päätettäisiin ulkoistaa n. 1500 oppilaan ja usean rakennuksen ruokahuolto, siistiminen ja kiinteistöhuolto, tulisi asiasta tehdä kunnanvaltuustossa strateginen päätös. Kunnanvaltuusto on muutama kuukausi sitten päättänyt, ettei Aleksia-liiketoiminnan ulkoistuksen selvitystä tehdä, joten elinkaarisopimusmalli olisi tältä osin valtuuston päätöksen vastainen.

 

Rakennusten suunnitteluun on panostettava ja otettava käyttäjät riittävällä tavalla mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Huomioita on kiinnitettävä teknisesti toimiviin, jotta kestävät ja pitkäikäiset ratkaisut toteutuvat.

 

Rakentamisen aikaisen valvonnan on oltava ammattitaitoista, kattavaa ja saumatonta. Rakennusten ja materiaalien suojaaminen rakentamisen aikana on oltava aukotonta. Rakennusten käytönaikaisen urakoitsijan takuu- ja virhevastuunalaisten vastuiden osalta tulee tarkastella kunnan toimintamalleja ja varmistaa, että tarvittavat korjaukset toteutetaan sopimusten mukaisin vastuin.

 

Rakennuksissa on huomioitava niiden muuntojoustavuus, ympäristönäkökulma ja kustannustehokkuus alusta asti rakennuksen aina koko elinkaaren ajalta. Osana hankkeiden toteutusta tulee selvittää/testata mahdollisten laatu- ja/tai ympäristösertifikaattien käyttöönottoa Nurmijärven kunnan rakennushankkeissa. Huollon ja korjausten ympäristö- ja kustannusvaikutukset huomioidaan koko elinkaaren ajalta.

 

Materiaalien osalta käytetään kestäviä ja toimivia materiaaleja. Rakenteiden ja materiaalien luotettava pitkäaikaiskestävyys on tärkeää, jotta rakennukselle määritellyt ominaisuudet säilyvät tavoitellun käyttöiän. Lautakunta esittää, että hankkeen kilpailutuksessa ja toteutuksessa noudatetaan rakennusalan yleisiä sopimusehtoja pidempää viiden (5) vuoden takuuaikaa ja siten varmistetaan hankkeen korkea tekninen laatutaso.

 

Turvallisuusnäkökulmat

Liikennejärjestelyissä on huomioitava koululaisten turvallinen kulkeminen. Ajoneuvoliikenne koulun lähellä tulee minimoida eikä aivan koulun edustalle tule sallia saattoliikennöintiä. Saattoliikenne on suunniteltava turvalliseksi.

 

Rakennusten ja pihan fyysinen turvallisuus ja viihtyisyys luo puitteet koululaisten turvallisuudelle. Viihtyisä piha on suunniteltu ja toteutettu rt-kortin mukaisesti vehreäksi, toiminnallisesti käyttäjät huomioivaksi ja riittävän tilavaksi. Rakennusten tulee mahdollistaa opetuksen järjestäminen toiminnallisesti parhaalla mahdollisella tavalla. Pienemmässä yhteisössä oppilaiden tunteminen mahdollistuu paremmin ja näin ollen yksilöllisempi kasvatus on helpompaa kuin suuremmassa yksikössä.

 

Puheenjohtajan tiedustellessa asiaa, kukaan ei vastustanut Tofferin muutosesitystä, joten tekninen lautakunta hyväksyi muutosesityksen yksimielisesti.

 

Päätös:

Tekninen lautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon:

Tekninen lautakunta esittää lausuntonaan jatkoselvitysten jälkeen, että soveltuvin toteutusvaihtoehto on vaihtoehto 4 toteutettuna kunnan omaan taseeseen KVR-urakkana tai -urakoina.

 

Vaihtoehto 4 kokonaisuus sisältää

.       Alakoulun (n. 650 lasta) nykyisen Klaukkalan koulun tontille

.       Yläkoulun (n. 504 lasta) nykyisen urheilupuiston koulun tontille

.       Päiväkoti-koulu-kiinteistön (n. 420 lasta), jossa kaksikielinen päiväkoti, Isoniitun koulun vuosiluokat 0-3 kaksisarjaisena, ruotsinkielinen perusopetus ja kohtaamispaikka kuntalaisille. Kiinteistö sijoittuu Viirinlaaksoon.

 

Tulevaisuuden palveluiden järjestäminen

Vaihtoehdossa 4 rakennettavat kiinteistöt toimivat koulu- ja varhaiskasvatustoiminnan lisäksi myös kuntalaisten kokoontumispaikkoina. Vaihtoehdossa 4 saadaan Klaukkalaan toteutettua kolme uutta hyväkuntoista ja monikäyttöistä tulevaisuuden palveluiden joustavaa järjestämistä edistävää kiinteistöä. Rakennukset tarjoavat mahdollisuuden järjestää monipuolista harrastetoimintaa ja tilaisuuksia. Tiloissa voivat toimia myös opistot ja urheiluseurat. Kolmannen sektorin toimijoiden kanssa rakennettavalla yhteistyöllä on mahdollista lisätä kuntalaisten hyvinvointia. Hajautettu palveluverkko laskee sekä rakentamisaikaisia ja sen jälkeisiä tiloihin liittyviä riskejä sekä parantaa tilojen alueellista saavutettavuutta.

 

Tulevaisuudessa tilojen muunneltavuuden tarve todennäköisesti vielä lisääntyy. Syntyvyyden väheneminen näkyy ikäluokkien pienenemisessä myös Klaukkalan alueella. Toteutusvaihtoehdon rakennusten muunneltavuus ja keskeinen sijainti mahdollistavat muuntautuvien oppilasvirtojen sijoittamisen kouluihin myös tulevaisuudessa. Vaihtoehdoissa 3 ja 4 Isoniitun koululle jää valmiiksi suunniteltu laajentamismahdollisuus, joka voidaan tarvittaessa hyödyntää myöhemmin Klaukkalan kasvaessa. Kun vaihtoehdossa 4 muutkin yksiköt ovat maltillisen kokoisia tontteihinsa nähden, ei ratkaisu sulje pois niidenkään laajentamismahdollisuutta.

 

Nykyisen opetussuunnitelman toteuttamista edistää joustavat ja muuntuvat ajanmukaiset tilat ja opettajien kollegiaalisen yhteistyön mahdollisuudet. Nyt rakennetaan ja suunnitellaan tulevaisuutta varten, paikkaa kaikille kuntalaisille ei vain koulua tai päiväkotia. Kuntalaiset toivovat paikkaa kohdata ja harrastaa ympäri vuorokauden ja vuoden ”valot päällä 24/7”. Vaihtoehdossa 4 kaksi uutta koulua ja yksi päiväkoti-kouluyksikkö kohtaamispaikalla ja hyvin saavutettavana yksikkönä mahdollistaa tämän.

 

Kohtaamispaikan sijoittelun mahdollisuuksia Klaukkalan alueella selvitettiin valmistelutyön aikana. Klaukkalan alueen olemassa olevasta päiväkotiverkostosta ei löydy kohtaamispaikkatoimintaa palvelevaa kiinteistöä. Valmistelussa tutkittiin myös mahdollisuuksia sijoittaa kohtaamispaikka ei kunnan omistuksessa olevaan kiinteistöön. Näissä vaihtoehdoissa nousi vaikutuksina esille mm. yksinäisen työn tuomat turvallisuuden haasteet.  Viirinlaakson keskeinen sijainti liikkumisen näkökulmasta, tarkoituksenmukaiset tilat sekä sijainti lähellä muuta kunnan palvelutuotantoa ovat seikkoja, jotka puoltavat kohtaamispaikan sijoittamista Viirinlaaksoon.

 

Elinvoimavaikutukset

Uudet terveet ja toimivat tilat ovat vetovoimatekijä niin kuntalaisten, kun työntekijöiden osalta. Kunnan imago paranee puhtaiden sisäilmakoulujen ja päiväkotien myötä. Maltillisen kokoisten yksiköiden rakentaminen erottaa kunnan pääkaupunkiseudun suurten yksiköiden valtavirrasta, ja tarjoaa kunnalle mahdollisuuden erottautua positiivisesti myös imagonäkökulmasta.

 

Isoniitun koulun osalta on tunnistettu rakennuksen peruskorjaustarve, ja perusparannus on teknisen lautakunnan investointiohjelmaesityksessä ajoitettu vuosille 2027–2028. Vaihtoehdossa 2B Isoniitun koulun laajennus jatkaisi koulurakennusta sen molemmista päistä, ja monet sen yhteiset toiminnot, kuten ruokala, isompi liikuntasali ja taito- ja taideaineiden luokat sijoittuisivat laajennusten väliin jäävään nykyiseen koulurakennukseen. Mikäli vaihtoehto 2B toteutettaisiin, ei olisi varmuutta siitä, pystyttäisiinkö koulun laajennusosia käyttämään peruskorjauksen aikana, vai jouduttaisiinko niidenkin oppilaat siirtämään sen ajaksi väistötiloihin. Vaikka laajennusosia pystyttäisiinkin käyttämään, vaikeuttaisi perusparannus niiden käyttöä huomattavasti. Lautakunta ei kannata Isoniitun koulun laajentamiseen perustuvaa ratkaisua, koska koulun kuntotutkimukset ovat kesken, eikä sen kunnosta ole tarkkaa tietoa.

 

Toteutettaessa Urheilupuiston alueelle kaksi erillistä koulua luodaan paremmat edellytykset liikenteen ohjaamiselle hajautetusti useita reittejä ja helpotetaan turvallisten koulureittien suunnittelua. Vaihtoehdossa 4 Klaukkalan koulun tontilla oleva oppilasmäärä nousisi vain maltillisesti. Tämä yhdistettynä erilliseen yläkouluun luo tilanteen, jossa alemman katuverkon liikennehaasteisiin liittyvät riskit ovat pienet muihin vaihtoehtoihin nähden. Lautakunta näkee hyvänä ratkaisuna, että kaikissa vaihtoehdoissa liikenne Viirinlaakson tontille johdettaisiin uutta katuyhteyttä pitkin Viirinlaaksonkadun kautta.

 

Vaihtoehdossa 4 Isoniitun koulun alakoulu muuttuisi kaksisarjaiseksi. Alakoulun 4–6-luokkalaiset hyötyvät yläkoulun aineenopettajien osaamisesta, mikä tukee näiden luokkien oppilaiden sijoittamista yläkoulun yhteyteen. 0–3-luokkalaisten sijoittaminen omaan yksikköönsä tukee alkuopetuksen tiivistä yhteistyötä ja loiventaa nivelvaihetta varhaiskasvatuksen ja esi- sekä perusopetuksen välillä. Isoniitun koulun toimipisteiden välinen lyhyt etäisyys mahdollistaa yhteystyön niiden välillä myös jatkossa. Vastaavasta mallista on hyviä kokemuksia myös Mäntysalon ja Haikalan kouluista. 0–3-luokkien oppilaiden sijoittaminen erilliseen yksikköön Viirinlaaksoon mahdollistaa myös ikätasoisesti suunnitellun pihan rakentamisen tälle ikäluokalle.

 

Houkuttelevat piha-alueet aktivoivat lapsia, nuoria ja kuntalaisia arkiliikkumiseen. Klaukkalan ja Urheilupuiston koulujen tonttien osalta liikuntapaikat ovat lähellä ja mahdollistavat monipuolista lajiharjoittelua koululiikunnassa, myös luontoliikuntamahdollisuudet sijaitsevat kävelymatkan päässä. Vaihtoehdossa 4 Klaukkalan koulun tontin koko mahdollistaa suuremman piha-alueen oppilasta kohden verrattuna vaihtoehtoon 2B niin Isoniitun koulun kuin Klaukkalan koulun tontin osalta. Vaihtoehdossa 4 suurempi määrä oppilaita pääsisi hyödyntämään uutta keskeiselle paikalle Viirinlaaksoon rakentuvaa hiekkakenttää.

 

Ruotsinkielinen varhaiskasvatus ja perusopetus yhteisessä rakennuksessa on vetovoimatekijä ja saattaa lisätä kunnan vetovoimaa ruotsinkielisen väestön keskuudessa.  Ruotsinkielisen kulttuurin ja perinteiden näkökulmasta samassa kiinteistössä toimiminen on tärkeää, ja on vetovoimatekijä myös ruotsinkielisen henkilöstön saatavuuden näkökulmasta.

 

Lapsivaikutukset

Vaihtoehdon 4 keskeiset edut ovat turvalliset ja kohtuullisen mittaiset koulumatkat, riittävän kokoiset piha-alueet sekä lapsen näkökulmasta hallittavan kokoiset toimintayksiköt. Syrjälän koulun toiminnan loppuessa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että koulun oppilaat pääsevät kouluun turvallisesti ja kohtuullisen matkan päähän. Erityisesti pienimpien oppilaiden koulumatkat Syrjälän suunnasta ovat turvalliset ja kohtuullisen pituiset vaihtoehdossa 4. Vaihtoehdoissa 1 ja 3 osa Syrjälän alueen oppilaista ohjautuisi alakouluun Klaukkalan kouluun tai uuteen yhtenäiskouluun, jolloin suuren osan heistä koulumatka kasvaisi merkittävästi. Vaihtoehdossa 2B osa Syrjälän koulun oppilaista ohjautuisi Harjulan koulun ohella nykyiseen Isoniitun kouluun jo esiopetusiästä alkaen. Vaihtoehdossa 4 Syrjälän koulun oppilaita ohjautuisi Harjulan koulun ohella 0–3 luokkien osalta Viirinlaaksoon ja 4–6 luokkien osalta Isoniitun kouluun. Erityisesti pienimpien koululaisten koulumatkat pitenisivät tässä vaihtoehdossa hyvin maltillisesti. Myös nuorisovaltuusto on lausunnossaan esittänyt huolensa Syrjälän lasten koulumatkan pidentymisestä.

 

Vaihtoehdossa 4 rakennusten yksikkökoko pysyy maltillisena, jolloin lapsiryhmät ja luokat (ikäryhmät) toimivat omissa tiloissa. Sekä nuorisovaltuusto sekä vanhus- ja vammaisneuvostot ovat ilmaisseet huolensa suurten yksiköiden ja erityisesti suuren yhtenäiskoulun toimivuudesta ja sen vaikutuksista lapsiin. Vaihtoehdossa 4 myös Urheilupuiston koulu valmistuu todennäköisesti vaihtoehdon 2B yhtenäiskoulua nopeammin.

 

Oppilaiden nivelvaiheiden siirtymien määrä pysyy vaihtoehdossa 4 nykytasolla. Isoniitun koulussa lapset siirtyisivät 4. luokalle toiseen rakennukseen, mutta tuttu luokkayhteisö ei vaihdu siirtymän aikana. Toisaalta siirtymät päiväkodista eskariin ja edelleen alakouluun olisivat jatkossa monella lapsella siirtymiä saman rakennuksen sisällä. Klaukkalan koulun osalta siirtymä varhaiskasvatuksesta esikouluun ja alakouluun olisi lapsen näkökulmasta maltillisempi, kun kouluyksikkö on vain noin 650 lapsen kokoinen. Oppilaiden nivelvaiheita helpottaa myös se, että molemmissa vaihtoehdoissa 4 ja 2B voidaan jatkossakin kaikki saman alakoulun oppilaat ohjata samaan yläkouluun.

 

Nykyaikainen opetussuunnitelman mukainen opetus toteutuu suunniteltavissa muunneltavissa tiloissa ja opettajien ammatillisena yhteistyönä. ”Kokonainen koulupäivä”, kaikki palvelut saman katon alla, niin harrasteet kuin pienempien iltapäivä/ aamupäivä toiminta tuovat turvallisuutta ja jatkuvuutta oppilaan päivään. Henkilöstön liikkuvuutta voidaan kehittää selvittämällä liikkumismahdollisuuksien parantamista eri rakennusten välillä.

 

Varhaiskasvatuksen näkökulmasta nykyaikaiset joustavat ja muunneltavat tilat ja oppimisympäristö muuntautuvat lasten sekä varhaiskasvatuksen tarpeisiin joustavammin. Hyvien rakenteiden sekä pedagogisen johtamismallin avulla hyödynnetään henkilöstön osaamista ja kykyä havainnoida ja tukea lasten oppimista, kasvua ja kehitystä monipuolisesti. Isossa yksikössä on luontaisesti monimuotoisempi sekä lasten, että henkilöstön osalta; eri kulttuuritaustat sekoittuvat luontevasti leikkiä ja vuorovaikutusta tukevassa ilmapiirissä. Henkilöstön osaamista voidaan hyödyntää laajasti. Kohtaamispaikka päiväkodin yhteydessä mahdollistaa perheiden ennaltaehkäisevän tuen piiriin ohjaamista. Kohtaamispaikka tukee syrjäytymisriskissä olevien perheiden integroitumista kuntaan. Viirinlaakso keskeisellä paikalla matkakeskuksen läheisyydessä on hyvä saavutettava sijainti kohtaamispaikalle. Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen sijoittuminen samaan rakennukseen parantaa tiedonkulkua niiden välillä. Vaihtoehdon 4 valmistelussa päiväkoti-koulun toimivuutta on parannettu ja kahteen kerrokseen sijoittuvaan yksikköön on saatu toteutettua eri toiminnoille toimivat omat eteiset, sisäänkäynnit, WC-tilat, ruokalat ja piha-alueet.

 

Taloudelliset vaikutukset  

Yhtenäiskouluvaihtoehdoissa investointikustannukset ovat matalammat, väistötilakustannukset ovat taas erilliskouluvaihtoehdoissa matalammat.

 

Investointikustannuksia vertailtaessa vaihtoehto 4 on kallein vaihtoehto, vaihtoehto 1 on selkeästi edullisin. Vaihtoehto 2B ja 3 ovat investointikustannuksia verrattaessa toteutusvaihtoehdoista puolivälissä. Kustannusten vertailussa tulee huomioida myös esityksen epätarkkuudet, jotka perustuvat spekulatiivisiin, todennäköisesti osin toteutumattomiin arvioihin mm. riskiarvioiden, kadunrakentamistarpeiden ja mahdollisen tontinmyyntien osalta.  Lautakunta kuitenkin toteaa, että päätökset Klaukkalan minipalveluverkosta ovat hyvin merkittäviä, ja niillä on merkittäviä vaikutuksia kunnan opetuksen järjestämiselle vuosikymmeniä eteenpäin. Tämän vuoksi lautakunta katsoo, että maltillisista kustannuseroista huolimatta tulee valita vaihtoehto, joka takaa lapsille turvalliset ja kohtuullisen pituiset koulumatkat, maltillisen kokoiset yksiköt, riittävät piha-alueet sekä varmistaa palveluverkkoon jouston- ja laajennusvaraa myös tulevaisuutta ajatellen.

 

Tonttien myyntitulojen menetyksen on arvioitu olevan suurin vaihtoehdossa 4. Lautakunta kuitenkin katsoo, että Viirinlaakson yksikön viereisten tonttien ja Urheilupuiston koulun tontin osalta tulisi kaikissa vaihtoehdoissa tarkastella, tulisiko ne niiden keskeisten sijaintien vuoksi varata tulevia palveluverkon muutoksia silmällä pitäen kunnan tarpeisiin. Erityisesti Viirinlaakson yksikön osalta sen laajennusmahdollisuus tulee säilyttää, mikäli rakennusta ei rakenneta vaihtoehdon 4 laajuudessa. Tämän vuoksi arvioitujen tonttien myyntitulojen menetystä ei voi sisällyttää kustannusarvioinnissa vaihtoehtojen investointikustannuksiin.

 

Kunnan strategian täyttämiseksi uudisrakentamisessa on huomioitava kestävä rakentaminen. Tekninen lautakunta edellyttää suunnittelulta ja rakentamiselta pitkäikäisten, energia- ja ympäristötehokkaiden rakennusten rakentamista, jotka ovat ensisijaisesti turvallisia, terveellisiä ja monikäyttöisiä yli vuosikymmenten.

 

Vaihtoehto 4 mahdollistaa esitettyä vaihtoehtoa 2B pienempien väistötilojen tarpeen ja rakennusinvestointien jaksottamisen pidemmälle ajanjaksolle ja siten tukee kunnan talouden hallintaa ulkoisen velan ja korkomenojen pienempänä toteumana.

 

Lautakunta esittää hankkeen/-hankkeiden toteutusmuodoksi KVR-urakkaa, jossa päätoteuttaja vastaa kohteen suunnittelusta ja toteuttamisesta viiden (5) vuoden takuulla ja kymmenen (10) vuoden virhevastuulla. Lautakunta ei näe esityksen mukaista elinkaarisopimuksella toteutettavaa kokonaisuutta kunnan nykytilassa valtuuston päätösten mukaisena. Mikäli näiden hankkeiden yhteydessä päätettäisiin ulkoistaa n. 1500 oppilaan ja usean rakennuksen ruokahuolto, siistiminen ja kiinteistöhuolto, tulisi asiasta tehdä kunnanvaltuustossa strateginen päätös. Kunnanvaltuusto on muutama kuukausi sitten päättänyt, ettei Aleksia-liiketoiminnan ulkoistuksen selvitystä tehdä, joten elinkaarisopimusmalli olisi tältä osin valtuuston päätöksen vastainen.

 

Rakennusten suunnitteluun on panostettava ja otettava käyttäjät riittävällä tavalla mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Huomioita on kiinnitettävä teknisesti toimiviin, jotta kestävät ja pitkäikäiset ratkaisut toteutuvat.

 

Rakentamisen aikaisen valvonnan on oltava ammattitaitoista, kattavaa ja saumatonta. Rakennusten ja materiaalien suojaaminen rakentamisen aikana on oltava aukotonta. Rakennusten käytönaikaisen urakoitsijan takuu- ja virhevastuunalaisten vastuiden osalta tulee tarkastella kunnan toimintamalleja ja varmistaa, että tarvittavat korjaukset toteutetaan sopimusten mukaisin vastuin.

 

Rakennuksissa on huomioitava niiden muuntojoustavuus, ympäristönäkökulma ja kustannustehokkuus alusta asti rakennuksen aina koko elinkaaren ajalta. Osana hankkeiden toteutusta tulee selvittää/testata mahdollisten laatu- ja/tai ympäristösertifikaattien käyttöönottoa Nurmijärven kunnan rakennushankkeissa. Huollon ja korjausten ympäristö- ja kustannusvaikutukset huomioidaan koko elinkaaren ajalta.

 

Materiaalien osalta käytetään kestäviä ja toimivia materiaaleja. Rakenteiden ja materiaalien luotettava pitkäaikaiskestävyys on tärkeää, jotta rakennukselle määritellyt ominaisuudet säilyvät tavoitellun käyttöiän. Lautakunta esittää, että hankkeen kilpailutuksessa ja toteutuksessa noudatetaan rakennusalan yleisiä sopimusehtoja pidempää viiden (5) vuoden takuuaikaa ja siten varmistetaan hankkeen korkea tekninen laatutaso.

 

Turvallisuusnäkökulmat

Liikennejärjestelyissä on huomioitava koululaisten turvallinen kulkeminen. Ajoneuvoliikenne koulun lähellä tulee minimoida eikä aivan koulun edustalle tule sallia saattoliikennöintiä. Saattoliikenne on suunniteltava turvalliseksi.

 

Rakennusten ja pihan fyysinen turvallisuus ja viihtyisyys luo puitteet koululaisten turvallisuudelle. Viihtyisä piha on suunniteltu ja toteutettu rt-kortin mukaisesti vehreäksi, toiminnallisesti käyttäjät huomioivaksi ja riittävän tilavaksi. Rakennusten tulee mahdollistaa opetuksen järjestäminen toiminnallisesti parhaalla mahdollisella tavalla. Pienemmässä yhteisössä oppilaiden tunteminen mahdollistuu paremmin ja näin ollen yksilöllisempi kasvatus on helpompaa kuin suuremmassa yksikössä.

 

§42 Kehitys- ja keskusteluasiat

Lisäksi lautakunta keskusteli

  • valokuitukaivutöihin liittyvistä ongelmista ja tulevista muutoksista
  • Klaukkalan alueen siisteydestä ja kunnossapidon vastuista esim. kiinteistön omistajan ja kunnan osalta
  • sähköpotkulaudoista

 

Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan kotisivuilla 30.8.2024. Linkki esityslistaan.

Takaisin listaukseen