Omakotitontteja haetaan sähköisesti Tonttien hakupalvelussa. Tonttien luovutuksessa on kaksi hakutapaa, joilla omakotitonttia haetaan.
Kun omakotitontit tulevat ensi kerran hakuun, käytetään arvontamenettelyä, jossa tontit arvotaan hakijoiden kesken. Hakuaika on kaksi viikkoa.
Jatkuva haussa olevia tontteja voi hakea ympäri vuoden, ja tontit luovutetaan hakijoille hakemusten saapumisjärjestyksessä. Tontin voi joko vuokrata tai ostaa omaksi.
Arvontamenettelyllä haettavat tontit
Uudet omakotitontit laitetaan aina ensin hakuun arvontamenettelyn kautta. Hakuaika on aina kaksi viikkoa. Hakemus jätetään Tonttien hakupalvelun kautta.
Hakemukseen voi valita mieluisuusjärjestyksessä 1–10 tonttia, joiden arvontaan haluaa osallistua. Samasta taloudesta voi jättää vain yhden hakemuksen. Jos hakemuksia kuitenkin on enemmän kuin yksi, niin taloudelle jätetään arvontaan yksi hakemus, ja muut mitätöidään.
Uuteen tonttihakuun ei voi osallistua, mikäli hakija ei ole täyttänyt kunnalta aiemmassa haussa saadun kohteen rakentamisvelvollisuutta.
Tontin hakijalle arvotaan luovutettava tontti. Mikäli hakemuksia saapuu enemmän kuin jaettavia tontteja, eivät kaikki hakijat saa arvonnassa tonttia.
Tonttien arvonta suoritetaan Tonttien hakupalvelussa mahdollisimman pian hakuajan päätyttyä. Hakijoille lähetetään sähköpostitse tieto, minkä tontin he ovat saaneet ja miten asia etenee.
Perehdy omakotitonttien yleisiin haku- ja luovutusperiaatteisiin (pdf).
Jatkuvassa haussa haettavat tontit
Jos omakotitontteja jää myymättä/vuokraamatta joltain alueelta, niin ne laitetaan sähköisesti haettavaksi Tonttien hakupalveluun jatkuvan haun periaatteella. Jatkuvan haun tontteja voi hakea ympäri vuoden.
Mahdolliset arvonnassa jakamatta jääneet tai myöhemmin perutut tontit asetetaan nähtäville Tonttien hakupalveluun joka kuun 1. maanantaina klo 9.00. Itse hakuaika alkaa tästä viikon kuluttua, eli joka kuun 2. maanantaina klo 9.00. Mikäli hakuajan alkamisajankohta osuu arkipyhään, siirtyy hakuajan alkamisajankohta seuraavaan arkipäivään.
Jatkuvan haun tontit luovutetaan hakijoille hakemusten saapumisjärjestyksessä. Tontin voi joko vuokrata tai ostaa omaksi.
Sama hakija, talous tai yritys voi jättää vain yhden hakemuksen.
Mikäli haluaa hakea useampaa tonttia, niitä haetaan yhdellä hakemuksella. Hakemuksessa hakija järjestää tontit haluamaansa mieluisuusjärjestykseen. Tontteja luovutetaan vain yksi per hakija/ talous/ yritys.
Virheelliset, puutteelliset ja samasta taloudesta jätetyt tuplahakemukset hylätään.
Kaavamääräyksellä AO1 merkitylle tontille saa rakentaa yhden omakotitalon ja AO2 merkityille tonteille saa rakentaa enintään kaksi asuntoisen paritalon. Näitä tontteja haettaessa tulee hakemukseen täyttää kaikkien hakijoiden tiedot.
Lisätietoja antaa
Maankäyttövalmistelija
Maiju Laitala
maiju.laitala@nurmijarvi.fi
040 317 2359
Yksikkö
Maankäyttö ja kaavoitus
Maankäyttöinsinööri
Iina Hellström
iina.hellstrom@nurmijarvi.fi
040 317 2934
Yksikkö
Maankäyttö ja kaavoitus