”Museot ovat täynnä tarinoita. Jokaisella esineellä on tekijänsä, käyttäjänsä ja historiansa – ne eivät ole vain kylmiä koristeita vitriinissä”, muistuttaa tuusulalainen teatteritaiteen moniottelija ja käsikirjoittaja Irja Rättö.
Näitä tarinoita yleisölle avaa Rätön käsikirjoittama Pappihan pojasta piti tulla -draamaopastus, jota on esitetty Aleksis Kiven kodilla vuodesta 2009 lähtien. Kuluneen kuudentoista vuoden aikana Rättö on astunut Annastiina Stenvallin rooliin lukemattomia kertoja.
Taaborinvuori on Rätölle tuttu ja rakas ympäristö Kivi-juhlien parissa vietetyn neljännesvuosisadan myötä. Miljöön historiallisuus tekee häneen yhä vahvan vaikutuksen.
”Minusta on upeaa ajatella, että tuolla mäellä on niin vanhoja petäjiä, että ne ovat tavanneet Aleksis Kiven. Voimme yhä kulkea samoissa paikoissa, joissa hän on aikoinaan leikkinyt muiden kylän lasten kanssa”, Rättö pohtii.
Hänen silmissään alue on täynnä tarinoita ja muistumia menneestä. Niiden pohjalta syntyi ajatus museokohteiden elävöittämisestä draaman keinoin. Nurmijärven museo innostui elävöittämisprojektista ja tilasi Kiven kodille räätälöidyn käsikirjoituksen.
Historiasta kiinnostunut Rättö tarttui kirjoitusprojektiin mielellään. Ennen kuin yhtäkään repliikkiä saattoi kirjoittaa, oli edessä kuitenkin valtava määrä taustatyötä. Rättö haali käsiinsä hyllymetreittäin Aleksis Kivi -aiheisia kirjoja ja luki niistä jokaisen. Elämäkerroista löytyivät kaikki ne kertomukset ja tiedonmuruset, joita hän Annastiinan roolissa jakaa yleisölle. Kaikkiaan matka ideasta valmiiksi draamaopastukseksi kesti vuoden päivät.
Tärkeä päätös oli sekin, mitä kohtaa kansalliskirjailijamme elämästä haluttiin tuoda esiin. Lopulta ajankohdaksi valikoitui vuosi 1858, jolloin vastikään ylioppilaaksi valmistuneen Kiven tiedetään vierailleen vanhempiensa luona.
Rätön kirjoittamassa esityksessä kirjailijaa itseään ei tavata, mutta hänen äitinsä Annastiina sen sijaan esittelee vierailleen kotiaan ja tarinoi pojastaan, Palojoen ainoasta “stutentista”. Tuvasta matka vie Taaborinvuorelle, jossa tavataan Kiven teoksista tuttu hahmo – joko Nummisuutarin Martta tai Seitsemän veljeksen Lauri.
Rättö myöntää, että historiallisen henkilön esittämisellä on haasteensa. Hahmon peruspilarit löytyvät lähdemateriaalista, mutta loppu on tulkintaa ja päätelmiä. Annastiinan tiedetään olleen harras herännäinen ja tiukka kasvattaja. Rätön tulkinta tuo hänen hahmoonsa puheliaisuutta ja täpäkkyyttä – sekä äärimmäisen ylpeyden pojastaan.
Puolen tunnin mittaisessa esityksessä kurkistetaan Kiven henkilöhistorian lisäksi 1800-luvun puolivälin elämänmenoon. Opastus puhaltaa henkeä museon esineistöön ja tarinallisuus pitää otteessaan kaikenikäiset kuulijat.
Rätön mielestä draamallinen toteutus soveltuu minkälaiseen museoon tahansa, mutta Aleksis Kiven kodin kaltaiseen henkilömuseoon se istuu erityisen hyvin.
”Oikein toteutettuna draamaopastus elävöittää museota ja tekee historialliset henkilöt todellisemman tuntuisemmiksi. Teatterin keinoin on mahdollista tuoda Kiven persoonan ydintä esiin ainutlaatuisella tavalla”, Rättö summaa.
“Pappihan pojasta piti tulla” nähdään Aleksis Kiven kodilla seuraavan kerran Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta klo 17. Draamaopastus on tilattavissa ryhmille myös muina aikoina.
