Seitsemän Veljestä 150

Seitsemän koiraveljeksen kuvitussuurennusten näyttely siirtyi marraskuulle

Tarjolla myös sanataidetehtäviä

Keväällä koronan takia peruttu Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljeksen kuvitussuurennusten näyttely pidetään Galleria Villessä marras- ja joulukuussa.

Elämyksellisessä näyttelyssä tulevat tutuksi Aleksis Kiven romaanin keskeiset kohtaukset kuten Simeonin näkemä painajaisuni, koiraveljesten joulusauna ja kalvean immen tarina.

Näyttelykokemusta voi syventää tekemällä Helsingin sanataidekoulusta tilattuja sanataidetehtäviä.

”Olemme suunnitelleet tehtävät niin, että ne toivottavasti kiinnostavat kaikenikäisiä näyttelyssä kävijöitä. Erityisen hienosti ne toimivat, kun aikuiset ja lapset tekevät niitä yhdessä”, tehtävien suunnittelusta Outi-Maria Takkisen kanssa vastaava kirjailija Kiti Hakkola sanoo.

Nykyisin eläkkeellä oleva Hakkola on tehnyt työuransa kulttuuritoiminnasta tunnetuksi tulleen Vironniemen päiväkodin
johtajana
.

Pitkä kokemus lastenkulttuurin parissa on tuonut Hakolalle näkemystä siitä, miten lapset saadaan innostumaan sanoilla leikkimisestä.

Rento suhtautuminen on tärkeää.

”Sanataidetehtävillä haetaan keskustelua, kuuntelua ja pohtimista. Ei niinkään oikeita vastauksia”, Hakola toteaa.

Näyttely sopii kaiken ikäisille.

11.11.–30.12.
Mauri Kunnas: Seitsemän koiraveljestä
Galleria Ville, Punamullantie 1, Nurmijärvi
Ma–to 9–20, pe 9–18, la 10–16.
Juhlapyhinä ja aattopäivinä poikkeuksia
aukioloajoissa.
Vapaa pääsy.

Kuva: Mauri Kunnas 2019