Hyvinvointi

Nuoret saavat maalata taideteoksen Klaukkalantien alikulkuun

Nurmijärveläiset nuoret saavat mahdollisuuden maalata Klaukkalantien alikulkutunneliin suurikokoisen taideteoksen. Hankkeen takana on valtuutettujen tekemä aloite, jonka pohjalta kunnan nuorisopalvelut ja kulttuuripalvelut ovat yhdessä tilakeskuksen kanssa tehneet suunnitelman maalauksen toteuttamiseksi.
Maalausprojektin lähtökohtana on antaa kaikille kiinnostuneille nuorille mahdollisuus osallistua maalauksen tekemiseen. Jos kiinnostuneita on paljon, valitaan mukaan pääsevät arpomalla.

Teoksen maalaamisen ja siihen liittyvien valmistelevien työpajojen tarkka aikataulu ei ole vielä varmistunut. Aikataulutukseen vaikuttavat muun muassa sääolosuhteet, sillä alikulussa pitää tehdä valmistelutöitä ennen kuin se voidaan maalata. Todennäköistä kuitenkin on, että maalaus tullaan tekemään toukokuun aikana. Aikataulusta tiedotetaan lisää myöhemmin keväällä.

Hanke toteutetaan kulttuuripalveluiden ja nuorisopalveluiden sekä teknisen keskuksen yhteistyönä. Taiteellinen sisältö toteutetaan ulkopuolisen kumppanin kanssa. Projektin jälkeen nuorilta pyydetään arviota sen onnistumisesta. Mikäli hanke onnistuu hyvin, voidaan pohtia toimintamallin laajentamismahdollisuuksia muihin kohteisiin Klaukkalassa ja muissa kunnan taajamissa.