Ajankohtaista

12.2.2025

Lapset, Liikunta, Liikuntapaikat, Nuoriso

Talvilomaviikolla luistelemaan ja tykkilumelle hiihtämään

Kaksi naista hiihtää järven jäällä.

”Sää on ollut oikutteleva, leuto ja lumetonkin, ja aiheuttanut liikuntapaikkojen hoitajille haasteita. Nyt kuitenkin sääolosuhteet näyttävät siltä, että saamme lähes kaikki luistelukentät taas jäädytettyä käyttökuntoon hiihtolomaviikolle”, kertoo liikunta- ja viheraluepäällikkö Ville Ruokoja.

Krannilan tekojää on avoinna helmikuun loppuun asti koneellisesti, kuten aiempiakin vuosina. Ja sen jälkeen sitä ylläpidetään keliolosuhteiden mukaan niin kauan kuin se on mahdollista.

Ulkojäiden jäädyttäminen ja hoito ulkopuolisten urakoitsijoiden toimesta lopetetaan hiihtolomaviikon jälkeen, mutta omalla hoidolla olevia jääkenttiä hoidetaan pidempään, keliolosuhteet toki huomioiden.

”Tykkilumilatua on hieman paikkailtu tekojään lumihileellä, ja se pyritään pitämään käyttökunnossa niin pitkään kuin mahdollista. Tykkilumilatu on Sääksin parkkipaikka-alueen läheisyydessä, ja siitä Kehityksen majalle asti käyttökunnossa. Lisää tykkilunta ei enää tällä kaudella tehdä, järvestä otettu luvanmukainen vesimäärä on lähes kokonaan käytetty tältä kaudelta”, Ruokoja toteaa.

Takaisin listaukseen