Monikko, Monikkosali, Tapahtumat
Sonata Arctica konsertoi Monikkosalissa akustisesti 16.10.
Monikkosalin ohjelmistoon saadaan tulevana syksynä uutta särmää, kun lavalle nousee melodisen metallin kestonimi Sonata Arctica. Ikärajaton keikka järjestetään sunnuntaina 16.10. klo 18 alkaen.
Konsertti on osa Acoustic Adventures 2022 -kiertuetta, joka tuo ympäri maailmaa keikkailevan yhtyeen myös kotimaan konserttisaleihin. Kattavaan kiertueeseen sisältyy tällä kertaa koko joukko uusia esiintymispaikkakuntia Nurmijärvi mukaan lukien.
Nimensä mukaisesti konserttisarja keskittyy akustisiin sovituksiin. Kiertueella juhlistetaan Sonata Arctican yhdettätoista Acoustic Adventures – Volume One -studioalbumia, joka julkaistiin tammikuussa. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen täysin akustinen levy, jolle on luvassa jatkoa ensi vuonna.
Kipinä tavallisesta poikkeavan albumin tekemiseen syntyi vuoden 2019 kiertueella, jossa yleisö otti tuttujen kappaleiden uudet sovitukset innolla vastaan. Sonata Arctican power metallia edustava musiikki taipuu sujuvasti rauhallisemmiksi sovituksiksi. Niissä kappaleiden ytimessä olevat koukuttavat melodiat pääsevät entistä paremmin esiin.
su 16.10. klo 18 (ovet auki klo 17), Sonata Arctica Acoustic Adventures 2022
Monikkosali, Kuntotie 7, Klaukkala. www.monikkosali.fi