Ajankohtaista

Katujen kunnossapito, Siistiksi

Siisteyttä tehdään yhteistyönä

1.8.2024

Kiitokset kaikille kevään siivoustalkoisiin ja Ylen Miljoona roskapussia -kampanjaan osallistuneille! Yhteisillä siivoustalkoilla saadaan näkyvästi hyvää aikaan nopeasti, ja saattaahan talkoissa saada uusia ystäviäkin.

Myös kesän päätteeksi on hyvä kiinnittää huomiota katujen ja ympäristön siisteyteen, jotta voimme olla ylpeästi siisti kunta. Suurin vastuu katujen siisteydestä on sillä yksittäisellä kuntalaisella, jonka kädestä se roska putoaa maahan eikä löydä tietänsä roskakoriin. Näiden roskien siivoamisvastuu on paljolti katujen varrella olevilla kiinteistöillä ja tontinomistajilla, kunnan kontolle jää istutuskaistojen puhtaanapito.

Kiitos kevään talkoisiin osallistuneille!

Kevään perinteisissä yleisten alueiden siivoustalkoissa 19.4.-20.5.2024 kunta maksoi roskasäkkien kuljetuksen jätteenkäsittelyyn ensimmäistä kertaa Kiertokapulan noutopalvelua hyödyntäen. Yhdeksän talkooporukkaa tilasi noudon, ja saimme jopa 90 säkillistä roskaa pois luonnosta! Samaan aikaan osui Ylen Miljoona roskapussia –kampanja, johon myös Nurmijärvi osallistui yli 200 muun kaupungin ja kunnan mukana. Kampanjassa nurmijärveläiset ilmoittivat kerätyksi yhteensä 668 pussia roskaa. Hyvää työtä!

Erityiskiitos kuuluu Sorvankaaren päiväkodille ja Kivenpuiston koululle, jotka osallistuivat talkoisiin! Sorvankaaren päiväkotilaiset keräsivät yhteensä 16 pussia roskia. Kivenpuiston koululta saimme hienoa palautetta siitä, miten hyvin koko koulu saatiin talkoisiin osallistumaan. Lisäksi päivän aikana oli luontevaa keskustella ympäristökasvatuksen teemoista. Kivenpuiston koulun siivouspäivästä voi lukea lisää Nurmijärven Uutisten jutusta.

Kevättalkoiden järjestäminen ja niihin osallistuminen edistävät paitsi ympäristön siisteyttä, myös yhteisöllisyyttä ja ympäristökasvatusta. Kunnan talkooperinne on osoittanut, kuinka yhdessä toimien saamme aikaan merkittäviä tuloksia. Jatketaan siis yhdessä kohti siistimpää ja kestävämpää ympäristöä! Syksyn 2024 talkooajasta tiedotetaan elo-syyskuun vaihteessa.

Katujen puhtaanapito – roskien keräystä ja rikkaruohojen kitkemistä

Kadun puhtaanapidon tarkoituksena on pitää katu siistinä ja terveydelle haitattomana, kun esimerkiksi ruoan jäännöksiä sisältävät roskat kiinnostavat kovasti erilaisia tuhoeläimiä. Puhtaanapitoon kuuluvat niin lian, lehtien, roskien, irtonaisten esineiden kuin rikkaruohojen poistaminen.

Katujen kunnossapidosta säädetään laissa. Laki koskee asemakaava-alueen katujen lisäksi toreja, katuaukioita ja puistoja. Lain yhtenä tavoitteena on selkeyttää kunnan ja tontinomistajan tehtävänjakoa. Puhtaanapito kuuluu tontinomistajalle tontin rajasta katualueen keskilinjaan saakka. Tontinomistajan on huolehdittava enintään kolmen metrin etäisyydelle tontin rajasta ulottuvan viherkaistan ja ojan alueella roskien poistamisesta ja kasvillisuuden siistinä pitämisestä. Jos tällä alueella on kunnan istuttamia istutuksia, on niiden siivous kunnan tehtävä. Kaikkien katualueella olevien istutusten ja muiden kuin alle kolme metriä leveiden tonttiin rajautuvien viherkaistojen puhtaanapito on kunnan vastuulla.

Puhtaanapidon toteutumista valvotaan

Jos katujen puhtaanapito ja siisteys vaativat korjaustoimenpiteitä ja tarvitaan viranomaisten apua, vastuu jakautuu kutakuinkin seuraavasti:

  • Jos asuinkiinteistöjen roskiksia ei tyhjennetä ja roskia leviää ympäristöön, ollaan yhteydessä jätelautakunta Kolmenkiertoon, joka seuraa jätehuollon toteutumista alueellamme. Jos asia ei tule jätelautakunnan keinoilla kuntoon, jäteasioissa valvova taho on Keski-Uudenmaan ympäristökeskus.
  • Jos asemakaavan mukaisilla rakennetuilla alueilla on yleistä roskaantumista, tai tonteilla säilytetään huomattavasti tavaraa, joka ei liity alueen käyttötarkoitukseen, kunnan rakennusvalvonta voi kehottaa alueen omistajaa siistimään aluettaan.
  • Jos yleisillä alueilla ja rakentamattomilla paikoilla on roskaantumista, valvova viranomainen on Keski-Uudenmaan ympäristökeskus.

Palautetta voi antaa Solmu-palautejärjestelmän kautta

Kunnan vastuulla olevat roska-astiat katualueilla tyhjennetään pääsääntöisesti kerran viikossa ja viheralueilla noin 1–2 viikon välein. Tapauskohtaisesti roska-astioita käydään tyhjentämässä myös aikaisemmin, jos havaitaan niiden täyttyvän poikkeuksellisen varhain syystä tai toisesta. Roska-astioista sekä muista katujen puhtaanapitoon liittyvistä asioista voi lähettää palautetta kunnan SOLMU-palautejärjestelmän kautta.

Lisätietoa löytyy kunnan verkkosivuilta, katujen ja teiden kunnossapito sekä Kuntaliiton esitteestä.

Takaisin listaukseen