Rakentaminen, Varhaiskasvatus
Röykän päiväkodin pihan peruskorjaus ja lisätilan rakentaminen alkaa kesäkuun alussa
Nurmijärven kunta rakennuttaa Röykän päiväkodin pihan peruskorjauksen ja lisätilan asentamisen. Röykän päiväkodin pihan peruskorjaus alkaa viimeistään 5.6.2024.
Rakennustyömaalla ei saa oleskella rakennustöiden aikana
Huomioittehan, että rakennustyömaalle varatulla alueella ei saa oleskella rakennustöiden aikana 1.6.024- 30.8.2024.
Pihan rakentuminen alkaa vaiheittain ns. ”pienten puolelta” eli pohjoispuolella.
Päiväkoti on kiinni heinäkuun (1.7-31.7), jolloin koko piha muuttuu rakennustyömaaksi, eikä sinne saa mennä iltaisinkaan.
Työ valmistuu vaiheittain
Työt valmistuvat käyttöön vaiheittain. ”Isojen puolen” pihan osuus käyttöön otettavissa 1.8.2024. Tavoitteena on, että koko piha on valmis käyttöön otettavissa viimeistään elokuun loppuun mennessä.
Urakoitsija tiedottaa työn etenemisestä
Pihan urakoitsija VRJ Etelä-Suomi Oy tiedottaa työn etenemisestä tarkemmin viikoittain. Kunta välittää tiedon Päikyn kautta huoltajille. Pihan peruskorjauksen päätoteuttaja varmistuu kesäkuun alkuun mennessä.
- Työmaan aitaaminen aloitetaan 24.5. 2024.
- Työt alkavat pihassa viimeistään 5.6.2024.
Lisätilan rakentaminen alkaa 5.6. alkaen
Adapteo Finland Oy toimittaa Röykkään uuden lisätilan kokonaisuudessaan. Rakennuslupa lisätilalle on myönnetty 3.5.2024. Aitaaminen ja työmaan haltuunotto tapahtuu 5.6.2024 alkaen.
Kesäkuun alussa tehdään pohjien valmistelevia töitä, jotta lisätilaelementit saadaan asennettua juhannuksen jälkeen. Urakoitsija ilmoittaa asennusajankohdan lähestyessä.
Lisätilojen valmistuminen, vastaanotto ja käyttöön luovutus päiväkodille tapahtuu elokuun alussa.
Rakennusalue aidataan turvallisuuden vuoksi. Mikäli rakennusalueen ulkopuolella joudutaan tekemään kaivuutöitä, aidataan alue noiden töiden ajaksi. Näistä ilmoitetaan erikseen.
Työmaalla kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen. Jos työmaalla havaitaan päiväkodin asiakkaiden tai henkilökunnan turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä, pyydän ottamaan yhteyttä välittömästi työmaan vastaavaan työnjohtajaan.
Töistä aiheutuu melu- sekä pölyhaittaa, joiden vähentämisen huomioiminen suunnitellaan etukäteen. Lisäksi alueella liikkuu rakennustöihin liittyvää maansiirtokalustoa muun liikenteen seassa, joten pyydämme alueella liikkuvilta varovaisuutta. Työmaaliikenne järjestetään aluesuunnitelman mukaisesti, ja sitä tullaan päivittämään töiden etenemisen mukaan.