Ajankohtaista

Asuminen, Jätehuolto, Kiinteistöt, Siistiksi, Tilakeskus, Viheralueet

Rottien torjunnassa ennaltaehkäisy avainasemassa

23.10.2024

Keski-Uudenmaan Ympäristökeskus uutisoi jo toukokuussa, että rottahavainnot ovat lisääntyneet alueellamme. Ilman ennalta ehkäiseviä toimia, on mahdollista, että rottapopulaatiot pääsevät lisääntymään entisestään, jos niille on tarjolla ruokaa maassa. Lintujen ruokinnassa kotipihalla tulee käyttää ruokinta-automaatteja, yleisillä alueilla ei lintuja tulisi ruokkia.

Älä tarjoa rotille ruokaa!

Useita rottahavaintoja on tehty edelleen Kirkonkylän Toreeninmäen alueella. Lisääntyneistä havainnoista uutisoimme edellisen kerran kuukausi sitten. Jotta rotat eivät saa ruokaa, lisäänny ja leviä isommalle alueelle, on ehdottoman tärkeää, että ruokaa ei heitetä maahan. Ei yleisille alueille, eikä kotipihalla.

Lintujen talviruokinnassa tulee käyttää ruokinta-automaatteja ja siivota oman kodin ruokintapaikka säännöllisesti. Jokaisen tulisi myös varmistaa, ettei rotille ole ruokaa saatavilla, esimerkiksi ruokaa sisältävät kompostit ovat suljettuja, isojen roska-astioiden pohjassa olevat tulpat ovat paikoillaan eikä ruokajätettä joudu maahan tai viemäriin.

Rottien torjunta kiinteistön vastuulla

Tuhoeläinten torjunta on kiinteistön omistajan vastuulla. Rotanmyrkyn käyttö on sallittu vain ammattimaisille tuholaistorjujille. Torjunnasta vastaa ja sen myös maksaa kiinteistönomistaja. Tuholaistorjunnasta on eniten hyötyä silloin, kun torjuntaa tehdään laajemmalla alueella samaan aikaan. Suositeltavaa olisikin, että naapurustossa ryhdyttäisiin toimiin yhteistuumin.

Kunnan tehtävänä on huolehtia rottien torjunnasta kunnan omissa kiinteistöissä. Kunnan kiinteistöhoitajat tarkkailevat tilannetta, ja ovat tarpeen vaatiessa yhteydessä tuholaistorjuntaa suorittavaan yritykseen omia kiinteistöjen kohdalla.

Rottahavainnot voi ilmoittaa osoitteeseen ymparistokeskus@tuusula.fi.

Takaisin listaukseen