Ajankohtaista

Lapset, Tontit, Varhaiskasvatus

Pilke avaa hirsipäiväkodin uudelle Vanha-Klaukan asuinalueelle tammikuussa 2022

16.2.2021

Pilke avaa tiedepainotteisen, hirsipäiväkoti Hehkun Nurmijärven Klaukkalaan alkuvuodesta 2022. Päiväkoti rakentuu uudelle Vanha-Klaukan asuinalueelle, joka sijaitsee Klaukkalan kampusalueen ja Isosuon Natura-alueen välissä. Kunnanhallitus päätti tontin luovutuksesta 15.2., joten päiväkodin rakentaminen alkaa jo keväällä 2021.

Vanha-Klaukkaan rakentuva Pilkkeen tiedepäiväkoti Hehku tarjoaa laadukasta ja lapsilähtöistä varhaiskasvatusta lämminhenkisessä hirsipäiväkodissa 0–5-vuotiaille lapsille”, kertoo Pilkkeen toimitusjohtaja Minna Martikainen. ”Paikka on mitä parhain tiedepäiväkodille, sillä rikas lähiluonto ja maaseutumainen ympäristö tarjoavat paljon ihmettelyn ja tutkimuksen kohteita pienelle mielelle.”

Tiedepäiväkodissa keskitytään lasten ajatuksista ja kiinnostuksesta nousseiden ilmiöiden tutkimiseen ja ihmettelyyn yhdessä. Lasten iästä riippuen se voi olla esimerkiksi veden olomuotojen tarkastelua, aurinkokunnan tutkimista, sateenkaaren ihmettelyä tai kolmiulotteisten kappaleiden rakentelua. Alle kolmevuotiaiden tiedekasvatus perustuu aistien käyttämiseen, havaitsemiseen, ihmettelyyn, kyselemiseen, tarinoihin ja satuihin.

”Päiväkodin oppimisympäristöt on rakennettu siten, että ne houkuttelevat ja kannustavat tutkimiseen ja kokeiluun. Päiväkodissa on muun muassa erillinen tutkimusleikkitila, jossa pienet professorit voivat tehdä tutkimuksiaan pipeteillä, luupeilla, koeputkilla ja suurennuslaseilla. Päiväkodin piha, lähiympäristö ja erilaiset retkikohteet toimivat myös hyvinä tutkimuspaikkoina”, Martikainen kertoo.

”Tiedepäiväkoti uusi hieno palvelu nurmijärveläisille ja lisää nähdäkseni myös Vanha-Klaukan kiinnostavuutta lapsiperheiden näkökulmasta. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvin yhteistyömme yksityisen puolen kanssa toimii. Olen myös erityisen iloinen siitä, että Pilkkeen päiväkoti tuo Klaukkalan lapsiperheille kaivattuja varhaiskasvatuspaikkoja”, Nurmijärven kunnan varhaiskasvatuspäällikkö Leena Laine kertoo.

Yksityisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksut samat kuin kunnallisessa

Yksityisiin päiväkoteihin voi hakea Nurmijärven kunnalta palvelusetelin. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu on samansuuruinen kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Palvelusetelin saa haettua Nurmijärven kunnan varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta. Lue lisää Nurmijärven kunnan kotisivuilta.

Hirsipäiväkoti Natura-alueen ja kampusalueen kainalossa

Vanha-Klaukan puistomaiselle asuinalueelle nousee koteja noin 2000 uudelle nurmijärveläiselle. Alueen naapurista löytyvät Klaukkalan kampusalue harrastusmahdollisuuksineen (Monikko, jäähalli, urheilukenttä, tennishalli- ja ulkokentät, tekonurmi ja jalkapallohalli, skeittiparkki) sekä Isosuon Natura-alue ulkoilumaastoineen. Kävelymatkan päässä ovat myös Klaukkalan keskustan monipuoliset kaupalliset palvelut, kirkko, kirjasto, ratsastustalli, uimaranta ja paljon muuta.

Näyttävästä tiedepäiväkoti Hehkusta muotoutuu Vanha-Klaukan keskus. Päiväkoti avaa ovensa alkuvuodesta 2022.

”Ekologisessa hirsipäiväkodissa lapset saavat nauttia raikkaasta sisäilmasta, hyvästä akustiikasta sekä massiivipuun tuomasta levollisesta ja rauhallisesta tunnelmasta. Terveellinen ja aistiystävällinen ympäristö lisää niin lasten kuin kasvattajienkin hyvinvointia päivän aikana”, Minna Martikainen kertoo.
Lue lisää Pilkkeen hirsipäiväkodeista täältä. 

Unelmien koti Vanha-Klaukasta?

Kiinnostuitko Vanha-Klaukan asuinalueesta? Kunnan kotisivuille avataan helmi-maaliskuun aikana Vanha-Klaukan teemasivut, joilla pääsee tutustumaan uuteen asuinalueeseen. Tonttihaku aukeaa huhtikuussa 2021.

Takaisin listaukseen