Ajankohtaista

Asuminen, Hyvinvointi, Poliisi, Tontit, Viheralueet

Pidetään koirat kytkettynä!

28.5.2024

Nurmijärvellä on paljon koiria, ja näin keväällä lintujen pesimäaikana tulee koira pitää kytkettynä niin puistoissa, teillä kuin omalla piha-alueella, jos piha ei ole aidattu. Myös korjaamatta jääneet koirien jätökset herättävät aika ajoin keskustelua ja palautetta.

Koirat pidettävä kytkettynä aitaamattomilla alueilla

Järjestyslain (612/2003, 14 §) mukaan koiranomistajien tulee huolehtia, että koirat pidetään kytkettynä aitaamattomilla alueilla. Tämä koskee erityisesti puistoja, katuja, teitä ja muita julkisia paikkoja, jossa koirat voivat kohdata muita ihmisiä tai eläimiä. Myös aitaamattomilla piha-alueilla koirat on pidettävä kiinni.

Vapaana olevat koirat voivat häiritä näin keväällä lintujen pesimärauhaa ja muita eläimiä, joilla on poikasia. Kun koira pidetään kytkettynä, niin se estää mahdolliset vaaratilanteet ja parantaa myös kuntalaisten turvallisuutta. Osa ihmisistä pelkää koiria. Koiria voi ulkoiluttaa ilman hihnaa koirapuistoissa.

Koiran jätökset roskikseen

Koiran jätökset tulee kerätä ja hävittää asianmukaisesti. Käytetyt koirankakkapussit laitetaan niille tarkoitettuihin roska-astioihin tai viedään oman kodin jätteisiin. Tämä on tärkeää sekä hygienian että ympäristön siisteyden ja viihtyvyyden kannalta. Keräämällä koirasi jätökset varmistat, että julkiset alueet pysyvät siisteinä ja viihtyisinä kaikille kulkijoille.

Turvallinen ja viihtyisä ympäristö kaikille

Koiranomistajat ovat vastuussa lemmikkiensä käytöksestä, koiralle kannattaakin opettaa perustaidot. Näin koira ei aiheuta häiriöitä muille ihmisille ja eläimille. Sääntöjä noudattamalla kaikki kuntalaiset voivat nauttia turvallisesta ja viihtyisästä ympäristöstä.

Takaisin listaukseen