Ajankohtaista

Kaikki, Lapset, Nuoriso

Perinteiset koululaisten toimintapäivät Märkiössä tarjosivat yhteisöllisyyttä ja hauskanpitoa

31.5.2024

Kunnan nuorisopalveluiden järjestämät perinteiset koululaisten toimintapäivät pidettiin tänä vuonna 13.–17.5. ja 20.–24.5.2024 Märkiön leirikeskuksessa. Vuotuiset toimintapäivät tarjosivat yhteisöllisyyttä ja hauskanpitoa kouluvuoden viime metreillä. Märkiön pihapiiri täyttyi naurusta ja innokkaasta puheensorinasta, kun lapset juoksentelivat ympäri pihaa toimintapisteeltä toiselle. Jokaisella tuntui olevan hauskaa, ja toisinaan innostuneet lapset pysähtyivät kertomaan nuorisotyöntekijöille kokemuksistaan ennen kuin ryntäsivät uusiin seikkailuihin.

Nuorisotyöntekijät Marika Pöllänen ja Olli Venho.

 

”Kuten näet, täällä on mahtava fiilis ja iloisia lapsia leirikeskus pullollaan”, naurahtaa erityisnuorisotyöntekijä Olli Venho ja jatkaa: ”Olemme suunnitelleet paljon kivoja juttuja lapsille ja oma leirikeskus tietysti mahdollistaa tällaisten päivien järjestämisen helpommin.”

Tämän vuoden toimintapäivillä lapsille oli tarjolla muun muassa valokuvasuunnistusta, kasvomaalausta, pinssipaja, pakohuonepeli, melontaa, saunomista ja uimista. Kahden viikon aikana toimintapäivissä kävi noin 1200 oppilasta Nurmijärven kouluista, ja yhtenä päivänä oli kerrallaan oppilaita vain yhdestä koulusta, mikä on erityisesti pienten koululaisten kannalta tuttua ja turvallista. Toimintapäivät tarjosivat lapsille mukavaa yhdessäoloa ja vapaampaa tekemistä kouluvuoden päätteeksi, ja puhelimet loistivat poissaolollaan kaiken muun puuhan vetäessä lapsia puoleensa.

Lapset pääsivät melomaan.

 

”Toimintapäivät ovat kesänkauden aloittaja myös työntekijän näkökulmasta. Täällä pääsemme tapaamaan lapsia koko kunnan alueelta, emmekä pelkästään oman toiminta-alueemme lapsia. Osaa näkee myöhemmin kesällä leireillä ja on kiva saada täällä niitä ensimmäisiä kontakteja”, toteaa Rajamäki-Röykän vastaava nuorisotyöntekijä Marika Pöllänen.

Sekä Pöllänen että Venho ovat olleet järjestämässä toimintapäiviä jo vuosia ja kertovat, että monille lapsille toimintapäiviin osallistuminen on uusi kokemus ja toimii innoittajana osallistua kunnan järjestämille leireille myöhemmin, kun paikka ja työntekijät tulevat toimintapäivissä tutuiksi. Ensimmäiset kohtaamiset syntyvät monesti toimintapäivissä ja sitä kautta lapset tulevat mukaan nuorisopalveluiden järjestämään toimintaan myöhemminkin. Kaari voi olla yllättävän pitkä, sillä tämän vuoden toimintapäiviin on myös palkattu nuoria töihin nuorisopalveluiden kautta.

 

Toimintapäivistä kiitosta opettajilta

Isoniitun koulun opettaja Päivi Piipponen kiittää ja kehuu Märkiön toimintapäiviä: ”Koululaisten kannalta on kätevää, että tämä on lähellä. Pidän tärkeänä myös sitä, että tämä ei maksa huoltajille mitään, joten kaikilla on mahdollisuus osallistua. Toimintapäivistä aiheutuvat pienet kulut maksaa koulu,” toteaa Piipponen ja jatkaa: ”Tämä on turvallinen ja rajattu ympäristö, jossa lapset saavat mennä vapaasti ja tämä lisää myös koulun yhteisöllisyyttä, kun koko koulu on täällä samana päivänä touhuamassa yhdessä.”

Opettaja Päivi Piipponen.

Toimintapäivien järjestelyt saavat opettajalta kiitosta: ”Tämä on rento koulupäivä, ja lapset ovat koko päivän ulkona. Aikuisia on riittävästi paikalla ja tosi kivaa toimintaa lapsille on järjestetty.”

 

Saku (vas.) ja Niilo (oik.) viihtyivät toimintapäivässä.

 

Isoniitun koulun 2. luokan oppilaat Saku ja Niilo olivat ennen haastattelua ehtineet jo pelata pingistä, käydä karkkiostoksilla ja rannassa. Seuraavaksi he suunnittelivat menevänsä odottamaan melontavuoroaan. Erityisen kivaa heidän mielestään on ollut se, että saa mennä vapaasti kaverin kanssa eikä tarvitse tehdä koulutehtäviä.

Nuorisopalveluiden saama palaute toimintapäivistä on ollut positiivista.

”Yleisin palaute on, että onhan nämä toimintapäivät myös ensi vuonna ja pääsenhän mukaan. Se on kyllä parasta palautetta, kun näkee miten lapset täällä viihtyvät”, Olli Venho kertoo hymyssä suin.

 

Takaisin listaukseen