Ajankohtaista

Keusote, Koronavirus, Lapset, Lukio, Opetus ja koulutus, Sosiaali ja terveys, Terveys, Varhaiskasvatus

Päivitetyt koronasuositukset päiväkoteihin ja kouluihin: maskisuositus laajenee

5.1.2022

  Koronatilanne on erittäin huolestuttava Nurmijärvellä. Uudenmaan alueen koronavirusepidemian leviämisvaiheen hillitsemiseksi Keusote on antanut 5.1.2022 päivitetyt kasvomaskisuositukset Nurmijärven päiväkoteihin ja kouluihin. Ohjeistukset mm. laajentavat maskisuosituksen kaikille alakoululaisille sekä niille esiopetuksessa oleville lapsille, joiden ryhmä toimii koulun tiloissa.

Nurmijärven kunta tiedottaa tarkemmista toimintaohjeista perjantaina 7.1.2022.

Vaikutukset varhaiskasvatukseen

Nurmijärven kunnan päiväkodit pysyvät edelleen auki. Varhaiskasvatuksen ryhmiä ei sekoiteta tai yhdistetä. Ruokailu järjestetään oman ryhmän kesken.  Palaverit järjestetään etäyhteyksin vanhempien kanssa. Ulkopuolisten asiointia päiväkotien tiloissa tullaan rajoittamaan. Vanhempien asiointia päiväkodin tiloissa rajoitetaan siten, että sisälle tuulikaappiin voi tulla yksi huoltaja kerrallaan. Huoltajilla on vahva maskisuositus.

Nurmijärven kunnan avoin päiväkotitoiminta ja Maaniitun ohjattu leikkipuistotoiminta pidetään suljettuna 31.1.2022 saakka. Kerhotoiminta kuitenkin jatkuu toistaiseksi normaalisti. Varhaiskasvatuksen huoltajia tiedotetaan varhaiskasvatukseen liittyvistä asioista Päikky-järjestelmän kautta.

Vaikutukset esiopetukseen

Niille lapsille, joiden esiopetusryhmä (alkuluokat) toimii koulun tiloissa, astuu voimaan maskisuositus maanantaista 10.1.2022 alkaen. Kasvomaskeja jaetaan kouluissa. Alkuluokkatoiminta siis jatkuu ennallaan, mutta alkuluokkaryhmiä ei sekoiteta keskenään. Ulkopuolisten (mm. huoltajat, muut vierailijat) asiointia koulujen tiloissa tullaan rajoittamaan. Esiopetuksen huoltajille tiedotetaan ensisijaisesti Wilma-järjestelmän kautta.

Vaikutukset alakouluissa: maskisuositus kaikille

Maanantaista 10.1.2022 alkaen kaikille alakoulun oppilaille (1.-6 lk.) astuu voimaan maskisuositus. Kasvomaskeja jaetaan kouluissa. Halutessaan voi käyttää myös omaa kasvomaskia. Opetusryhmiä ei sekoiteta keskenään ja esimerkiksi kouluruokailu järjestetään porrastetusti ryhmittäin. Ulkopuolisten (mm. huoltajat, muut vierailijat) asiointia koulujen tiloissa tullaan rajoittamaan.

Valinnaisissa aineissa opetusryhmä saattaa vaihtua, jos opetusta ei voida muuten toteuttaa. Huoltajia tiedotetaan ensisijaisesti Wilma-järjestelmän kautta.

Vaikutukset yläkouluissa

Kaikkia yläkoulun oppilaita koskeva maskisuositus jatkuu. Kasvomaskeja jaetaan kouluissa. Opetusryhmiä pidetään erillään mahdollisuuksien mukaan. Ulkopuolisten (mm. huoltajat, muut vierailijat) asiointia koulujen tiloissa tullaan rajoittamaan. Huoltajia ja oppilaita tiedotetaan ensisijaisesti Wilma-järjestelmän kautta.

Vaikutukset 2. asteelle

Kaikkia toisen asteen opiskelijoita koskeva maskisuositus jatkuu. Nurmijärven lukio viestii tarkemmista käytännönjärjestelyistä Wilma-järjestelmän kautta.

Opiskeluhuolto

Opiskeluhuolto toimii esi- ja perusopetuksessa ja toisella asteella normaalisti.

Vaikutukset koululaisten iltapäivätoimintaan sekä nuorisotiloihin

Maskisuositus koskee myös koululaisten iltapäivätoimintaa. Kasvomaskeja jaetaan iltapäiväkerhoissa.

Nurmijärven kunnan nuorisotilat pysyvät auki. Tiloissa on kasvomaskisuositus. Kunnan nuorisopalvelut ovat läsnä myös sosiaalisen median kanavissa.

Vaikutukset koulukuljetuksiin

Kaikkia koulukuljetusoppilaita koskeva maskisuositus säilyy ennallaan. Nurmijärvellä tämä tarkoittaa sekä erikseen tilattavilla koulukyydeillä että joukkoliikenteellä kulkevia.

Käsi- ja yskimishygieniasta huolehtiminen

Päiväkodeissa, esiopetuksessa ja kouluissa noudatetaan terveysturvallisuusohjeita ja opastetaan lapsia käsi- ja yskimishygieniaan.

Takaisin listaukseen