Osallistuvan budjetoinnin (OsBu) toimintatapa yhdistää taloutta ja demokratiaa. Sen avulla asukkaat otetaan mukaan suunnittelemaan ja päättämään mihin yhteisiä verovaroja käytetään. OsBun toteuttamiseen ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa menetelmää, vaan sitä voidaan toteuttaa monin eri tavoin. OsBulle luonteenomaista onkin harkinnanvarainen prosessi ja se, että toimintatavat hioutuvat kulloisenakin vuotena.
Nurmijärven kunta otti osallistuvan budjetoinnin uutena toimintamuotona käyttöön vuonna 2017. Parin vuoden tauon jälkeen OsBua alettiin toteutettiin taas vuodesta 2023 alkaen. Tutustu osallistuvan budjetoinnin periaatteisiin, toteutuksen prosessiin, sekä aiempien vuosien toteutuksiin tällä sivulla.
Osallistuvan budjetoinnin periaatteet
- Idea tukee kuntastrategian toteutumista (Paremman arjen ilmiö). Tutustu kuntastrategiaan täällä.
- Idean toteutus on kunnan toimivallassa, eikä se ole ristiriidassa kaavan, voimassa olevien päätösten, suunnitelmien, selvitysten tai lainsäädännön kanssa.
- Idean toteutus on kustannusten osalta kertaluonteinen, eikä sen toteuttamisesta tule aiheutua merkittäviä toistuvia henkilöstömenoja tai muita käyttötalousmenoja kunnalle seuraaville vuosille.
- Idea on epäkaupallinen ja se toteuttaa yleishyödyllistä tarkoitusta.
- Idea tulee olla (pääsääntöisesti) toteutettavissa saman vuoden aikana.
- Idean toteuttajana voi toimia idean ehdottaja tai kunta.
- Jos ehdottaja on yksityishenkilö tai yksityishenkilöistä muodostettu rekisteröimätön ryhmä ja ehdottaja haluaa toteuttaa idean, voidaan määräraha maksaa vasta jälkeenpäin kuitteja vastaan.
- Idean voi tarvittaessa yhdistää laajemmaksi kokonaisuudeksi samankaltaisen idean tai ideoiden kanssa ennen kuin se etenee äänestykseen.
- Kunnan asiantuntijoista muodostettu raati arvioi ehdotukset ja ottaa tarvittaessa yhteyttä ehdottajaan idean sisältöön ja toteutukseen liittyen.
- Idea on uusi, eikä sen kaltainen toteutus ole saanut määrärahaa aiempina vuosina.
- Idean kokonaiskustannukset on mahdollista arvioida ja ne mahtuvat osallistuvan budjetoinnin määrärahaan (vuonna 2025 25 000 €).
- Määrärahan puitteissa voidaan toteuttaa yksi tai useampi idea äänestystuloksen mukaisesti.
- Lähtökohtana on, että määrärahan saa se idea, joka on saanut eniten ääniä ja sen lisäksi järjestyksessä niin monta ideaa kuin määrärahalla on mahdollista toteuttaa. Jos äänestyksen jälkeen ollaan tilanteessa, jossa voittanut idea on toteuttavissa 5 000 eurolla ja toiseksi tullut 25 000 eurolla, käydään toiseksi tulleen toteutussuunnitelma ja kustannusarvio vielä läpi ja tutkitaan onnistuisiko toteutus kustannustehokkaammin.
- Viranhaltijaraati tekee esityksen määrärahan saajasta/saajista äänestystulokseen pohjaten ja hallintojohtaja tekee muodollisen päätöksen.
Osallistuva budjetointi 2025
Päätös määrärahasta (13.11.2024)
Valtuusto myönsi vuoden 2025 talousarviokäsittelyssä osallistuvalle budjetoinnille 25 000 e määrärahan.
Ideahaku (20.1.-12.2.2025)
Jokainen nurmijärveläinen yksityishenkilö, yhteisö, järjestö, yhdistys tai yritys voi ideoida kuinka edistää parempaa arkea ja jättää aiheeseen liittyvän idean osallistuvaan budjetointiin. Idean voi jättää:
- sähköisesti Solmu-verkkoasiointipalvelussa, tai
- paperilomakkeella Kirkonkylän, Klaukkalan tai Rajamäen kirjaston asiakaspalvelupisteissä, kirjastoauto Oivassa tai kunnanviraston asiakaspalvelupisteessä (Keskustie 2B) (huomioi aukioloajat).
Idean jättäjää pyydetään antamaan yhteystieto (esimerkiksi sähköpostiosoite), jotta häneen voidaan olla tarvittaessa yhteydessä idean sisältöön liittyen kun ideoita arvioidaan.
Ideoiden arviointi ja valinta äänestykseen (13.2.-5.3.2025)
Kunnan asiantuntijoista muodostettu raati arvioi ideoiden vastaavuuden OsBu-periaatteisiin, toteutuskelpoisuuden ja kustannusarvion. Arvioinnin aikana idean jättäjältä voidaan pyytää tarkentavia tietoja toteutukseen liittyen. Kaikki toteutuskelpoiset ideat pääsevät äänestykseen.
Äänestys (6.3.-30.3.2025)
Kuntalaiset päättävät äänestämällä mitkä ideoista luodut ehdotukset toteutetaan.
Äänestää voi niin montaa ehdotusta kuin määrärahalla 25 000 euroa on mahdollista toteuttaa. Äänestäjällä ei siis ole käytössä tiettyä määrää ääniä, vaan tietty rahasumma eli 25 000 euroa.
Äänestää voi:
- sähköisesti Solmu-verkkoasiointipalvelussa (vaatii toimivan sähköpostiosoitteen, lue ohjeet sivulta), tai
- paperilomakkeella Kirkonkylän, Klaukkalan tai Rajamäen kirjastojen asiakaspalvelupisteissä, kirjastoauto Oivassa tai kunnanviraston asiakaspalvelupisteessä (Keskustie 2B) (huomioi aukioloajat).
Ehdotuksiin voi tutustua Solmun OsBu-sivuston Selaa tuloksia -sivulta kun äänestys alkaa. Kun äänestys on käynnissä, sivulta näkee reaaliaikaisen äänestystilanteen sähköisten äänten osalta. Äänestysajan päätyttyä tuloksiin lisätään paperilla annetut äänet.
Tulosten julkistaminen (viikko 14)
Määrärahan puitteissa voidaan toteuttaa yksi tai useampi idea äänestystuloksen mukaisesti.
- Lähtökohtana on, että määrärahan saa se idea, joka on saanut eniten ääniä ja sen lisäksi järjestyksessä niin monta ideaa kuin määrärahalla on mahdollista toteuttaa. Jos äänestyksen jälkeen ollaan tilanteessa, jossa voittanut idea on toteuttavissa 5 000 eurolla ja toiseksi tullut 25 000 eurolla, käydään toiseksi tulleen toteutussuunnitelma ja kustannusarvio vielä läpi ja tutkitaan onnistuisiko toteutus kustannustehokkaammin.
- Viranhaltijaraati tekee esityksen määrärahan saajasta/saajista äänestystulokseen pohjaten ja hallintojohtaja tekee muodollisen päätöksen.
Ideoiden toteutus (alkaen viikosta 18)
OsBu-ideoiden toteutukset aloitetaan heti kun päätös on saanut lainvoiman tulosten julkistamisen jälkeen. Tavoitteena on saada ideat toteutettua loppuvuoden 2025 aikana. Toteutuksista viestitään kun asiat etenevät.
Aiempien vuosien osallistuvan budjetoinnin toteutukset
Ideahaussa jätettiin 69 ideaa, jolla rikottiin jälleen suurin ideamäärä Nurmijärven osallistuvan budjetoinnin historiassa. Kaikki ideat arviointeineen löytyvät tästä dokumentista (dokumentti ei ole saavutettava). Kunnan asiantuntijoista muodostettu raati arvioi ideoiden vastaavuuden OsBu-periaatteisiin, toteutuskelpoisuuden ja kustannusarvion. Arvioinnin läpäisseitä ideoita, jotkin hieman muokattuna, eteni äänestykseen 17 kappaletta.
Äänestykseen osallistui huikeat 1540 kuntalaista ja ääniä annettiin 4349. Jokainen äänestäjä sai antaa ääniä niin monelle ehdotukselle kuin hän sai mahtumaan 25 000 euron kokonaisbudjettiin. Äänestäjistä valtaosa äänesti sähköisesti (90 %), mutta myös paperilomakkeen avulla mahdollistettua äänestystapaa hyödynnettiin (10 %).
Äänestyksen perusteella määrärahan toteutukseen sai neljä eniten ääniä saanutta ehdotusta, jotka mahtuivat 25 000 euron kustannusarvioon.
Toteutettavat ehdotukset olivat:
– Nukarin Frisbeegolfrata (14 000 €) (10,7 % äänistä)
– Kirsikkapuita ja muuta kaunista Lepsämän keskustaan (3 800 €) (10,7 % äänistä)
– Kalusteryhmät Kuhakoskelle (1 600 €) (10 % äänistä)
– Lisää roskiksia (5 400 €) (9,8 % äänistä)
Lue lisää äänestystuloksesta ja äänten jakautumisesta ehdotuksille tiedotteesta.
Ideahaussa jätettiin 52 ideaa, joka on suurin ideamäärä Nurmijärven osallistuvan budjetoinnin historiassa. Kaikki ideat arviointeineen löytyvät tästä dokumentista (avautuu uudessa välilehdessä). Kunnan asiantuntijoista muodostettu raati arvioi ideoiden vastaavuuden OsBu-periaatteisiin, toteutuskelpoisuuden ja kustannusarvion. Arvioinnin läpäisseitä ideoita, jotkin hieman muokattuna, eteni äänestykseen 13 kappaletta.
Äänestykseen osallistui 778 kuntalaista ja ääniä annettiin 2147. Jokainen äänestäjä sai antaa ääniä niin monelle ehdotukselle kuin hän sai mahtumaan 25 000 euron kokonaisbudjettiin. Äänestäjistä valtaosa äänesti sähköisesti (92 %), mutta myös paperilomakkeen avulla mahdollistettua äänestystapaa hyödynnettiin (8 %).
Äänestyksen perusteella määrärahan toteutukseen sai kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta, joiden yhteenlaskettu kustannusarvio oli 25 000 euroa. Nämä kolme ehdotusta keräsivät yhdessä yli puolet annetuista äänistä. Toteutettavat ehdotukset olivat:
– Kukkapeltoja Nurmijärvelle (5000 e) (20,21 % äänistä)
– Puistomaisuutta Klaukkalaan (10000 e) (19,28 % äänistä)
– Ulkosuihku Klaukkalan Tiiran rantaan (10000 e) (12,68 % äänistä)
Lue lisää äänestystuloksesta ja äänten jakautumisesta ehdotuksille tiedotteesta.
Jaossa oli 40 000 euroa ehdotuksille, joiden kustannusarvio oli enintään 10 000 euroa ja joiden toteutus oli mahdollista toteuttaa kuluvan vuoden aikana. Ehdotuksia voi tehdä myös isommista hankkeista jotka käsitellään erikseen kunnan budjettikäsittelyssä syksyllä 2020.
Osallistuvan budjetoinnin ehdotushakuaikana ehdotuksia jätettiin 47 kappaletta. Ehdotuksista 37 kohdistui osallistuvan budjetoinnin määrärahan jakamiseen ja 10 oli osoitettu ehdotuksina budjettikäsittelyyn.
Kunnanhallitus päätti 16.3.2020, että saatujen ehdotusten sekä ehdotusten kustannusarvioiden tarkastelun perusteella vuoden 2020 osallistuvassa budjetoinnissa ei järjestetä kuntalaisäänestystä. Kunnanhallitus päätti jakaa vuoden 2020 osallistuvan budjetoinnin määrärahaa seuraaville hankkeille:
– ”Aktiivinen kylä on onnellinen kylä”, Rajamäen kyläyhdistys ry,
– Heikkarin eläkeläiskerho, Nurmijärven Onnenkimpale ry,
– LiikuntaSankarit liikuttavat lapsia ilmaiseksi,
LiikuntaSankarit (12 nurmijärveläistä järjestöä),
– Seitsemän Veljeksen Cup, Nurmijärven Jalkapalloseura,
– Lintumetsän Eloilta 2020, Lintumetsän alueen asukkaat ry,
– Iltatoritapahtumat Nurmijärven torilla, yksityishenkilö,
– Jämäten ja höristen joka nurkassa – selkokielistä lukemista yläkouluihin, yksityishenkilö (toteutus kouluilla),
– Teatterikirjoittamisen kurssi, Teatteri Kvartetti ry,
– Maailma Kirkonkylässä, Nurmijärvi -19
– Seitsemän veljeksen saunasuunnistus, Palojoen kyläyhdistys ry.
Kunnanhallitus päätti lisäksi, että osallistuvan budjetoinnin määrärahan jakamisen ehtona on toiminta koronaviruksen sallimissa rajoissa. Katso Kunnanhallituksen pöytäkirja 16.3.2020/Pykälä 53 Osallistuvan budjetoinnin määrärahan jako vuonna 2020.
Määrärahan saaneista ehdotuksista toteutuivat lopulta koronatilanteesta johtuen vain Seitsemän veljeksen saunasuunnistus, Teatterikirjoittamisen kurssi, Jämäten ja höristen joka nurkassa – selkokielistä lukemista yläkouluihin ja Heikkarin eläkeläiskerho.
Kaiken kaikkiaan kunta sai 62 ehdotusta, joista 45 kohdistui osallistuvan budjetoinnin 40 000 euron suuruisen määrärahan jakamiseen. Osa osallistuvaan budjetointiin kohdistetuista ehdotuksista olivat kuitenkin euromäärällisesti sen verran suuria, että ne kohdistuvat suoraan kunnan vuoden 2020 budjettikäsittelyyn. Lisäksi budjettikäsittelyyn saatiin suoraan 16 ehdotusta. Lisäksi joukossa oli yksi määrittelemätön ehdotus.
Viranhaltijaraadin seulan läpi osallistuvan budjetoinnin yleisöäänestykseen eteni 14 ehdotusta. Äänestäjiä oli yhteensä noin 580 ja ääniä annettiin hieman vajaa 2 900 kappaletta. Äänestäjällä oli käytössään 5 ääntä, jotka hän sai käyttää valitsemallaan tavalla. Aiemmista vuosista poiketen kunnanhallitus teki rahanjakopäätöksen yleisöäänestyksen tulosten pohjalta. Vuoden 2019 osallistuvan budjetoinnin kautta toteutettiin seuraavia ehdotuksia:
– välineitä koululaisten onkitapahtumaan Myllykoskelle,
– Mustasaaren tulipaikan kunnostus,
– lisää roska-astioita Klaukkalaan,
– lisää levähdyspenkkejä Klaukkalaan,
– sähköinen riksapyörä palveluyksiköiden asukkaiden iloksi,
– muraali Kissankellon seinään Klaukkalassa,
– SPR:n kodin turvallisuuskoulutukset Rajamäellä,
– Kuhakosken sillan kaiteiden projektin loppuunsaattaminen.
– Metsäkylän kyläilmeen kohentaminen,
– Kuhakosken sillan kaiteiden uusiminen,
– Röykän jätskipenkki,
– Syödään yhdessä -tapahtuma,
– Liikuntasankarit -tapahtuma,
– Heikkarin käsityökahvila,
– Rajamäen kukkaistutukset.
Saaduista 26 ehdotuksesta viranhaltijaraadin seulan läpi osallistuvan budjetoinnin yleisöäänestykseen eteni joukko ehdotuksia, joista kuntalaiset saivat äänestää. Kaikkiaan ääniä annettiin 822 kappaletta. Yleisöäänestyksen tulosten pohjalta kunnanjohtaja teki rahanjakopäätöksen. Vuoden 2017 osallistuvan budjetoinnin kautta toteutettiin seuraavia ehdotuksia kunnan ja ideoiden jättäjien yhteistyönä:
– Isoniitun koulupihan kunnostus,
– ympäristön siistiminen,
– Frisbee-radan rakentaminen Herusiin,
– Isosuon alueen ulkoilureitistön suunnittelu,
– Rajamäen ja Palojoen kylien istutukset,
– levähdyspaikan rakentaminen ikäihmisten asiointireitille Klaukkalaan,
– Suomi 100 -koivun istutus Metsäkylään,
– kunnanviraston puun valaistus.
Ajankohtaista osallistuvasta budjetoinnista
Lisätietoja osallistuvaan budjetointiin liittyen antaa:
Piia Nurkka, palvelumuotoilija
sähköposti: piia.nurkka(at)nurmijarvi.fi
puhelin: 040 317 24 12