Hyvinvointi, Koulutus, Lapset, Nuoriso, Opetus ja koulutus, Terveys
Oppilaskuntien hallitukset kokoontuivat kehittämään koulujen hyvinvointia

Hyvää liikkeellä -tiimin järjestämät oppilaskuntien hallitusten päivät kokosivat yhteen Nurmijärven kaikkien koulujen oppilaskuntien edustajia helmikuun lopussa. Tapahtuman tavoitteena oli lisätä oppilaiden osallisuutta hyvinvoinnin kehittämisessä sekä jakaa hyviä käytäntöjä eri koulujen kesken. Päivän aikana oppilaat osallistuivat hyvinvointipajoihin ja ideointityöhön, joiden kautta syntyi uusia ajatuksia koulujen arkisen hyvinvoinnin kehittämiseen.
Pääosan päivästä muodostivat hyvinvointipajat, joissa oppilaskuntien jäsenet kiersivät. Työpajoissa pohdittiin esimerkiksi hyvinvointitaitojen opettamista kouluissa, kouluyhteisön kehittämistä ja oppilaiden hyvinvoinnin tukemista. Päivän päätteeksi järjestetty ideatori toi koulut ja ideat yhteen.
Tunnelmia oppilaskuntien hallituksien päivistä
Klaukkalan alueen koulujen oppilaskunnan hallituksen edustajat kokoontuivat Monikkosalissa tiistaina 25.2. ja Rajamäki-Kirkonkylä alueen koulujen oppilaskunnan hallitukset edustajat Seurakuntakeskuksella torstaina 27.2. Hyvää liikkeellä – tiimin järjestämä tapahtuma tarjosi oppilaskunnille arvokasta vertaistukea ja uusia ideoita kouluhyvinvoinnin kehittämiseen. Oppilaat saivat osallistua aktiivisesti ja vaikuttaa siihen, miltä hyvinvointityö tulevaisuudessa kunnassa näyttää. Päivä osoitti myös, kuinka suuri merkitys yhteisellä kehittämisellä on koululaisten arjessa.
”Ihan mahtavaa, miten aktiivisesti ja innostuneesti oppilaat osallistuvat kouluhyvinvoinnin kehittämiseen. Heiltä saadaan paljon hyviä ideoita, joihin voimme tarttua!”, kertovat hyvinvointipedagogit Heini Kärkkäinen ja Maiju Sihvola.


Hyvinvointipajoissa jaettiin ideoita
Tapahtumissa oli erilaisia hyvinvointipajoja, joissa kierrettiin oman koulun väen kesken. Niiden ideana oli koota yhteen oppilaiden näkemyksiä ja mielipiteitä heitä koskevissa tärkeissä asioissa.

Esimerkiksi ideapuu-pajassa kysyttiin, miten hyvinvointia voitaisiin parantaa kaikissa Nurmijärven kouluissa ja millaisia ideoita hyvinvointiin liittyen Nurmijärvellä voitaisiin toteuttaa, jotka koskettaisivat kaikkia kouluja. Oppilaat saivat kirjoittaa ajatuksiaan ja ideoitaan post-it-lapuille ja kiinnittää laput ideapuun lehdiksi.


Koulut esittelivät hyviä käytänteitään toisille kouluille tekemiensä mainosten avulla.
Oppilaskuntien hallitusten edustajat nostivat esille heille tärkeitä asioita. Oppilaiden mukaan kouluissa pitäisi opettaa enemmän ystävyyssuhteisiin liittyviä taitoja ja kiusaamiseen pitäisi puuttua vakavammin. Tärkeinä asioina esille nousivat myös kaverit, syömiseen ja liikuntaan liittyvät teemat sekä tasapaino koulun ja vapaa-ajan välillä.
Myös tapahtumaan osallistuneet opetushenkilöstön edustajat päiviin tyytyväisiä ja hyvinvointipajat koettiin motivoivina.
Oppilaskunnan hallituksen ohjaavan opettajan ja rehtorin Nina Kuitulan mukaan oppilaiden osallistaminen on avainasemassa: “Oppilaiden mukaan ottaminen hyvinvoinnin kehittämiseen on ihan ykkösjuttu ja todella tärkeää! “