Ajankohtaista

Matkailu, Sääksi, Tapahtumat, Yritykset

Nurmijärvi järjesti ensimmäisen matkailuseminaarin Röykän jugendlinnassa

3.5.2024

Nurmijärven kunnan matkailuseminaari järjestettiin ensimmäistä kertaa 22.4.2024. Seminaarin tarkoituksena oli tuoda yhteen matkailualan toimijoita, nostaa esiin Nurmijärven potentiaalia matkailukohteena sekä innostaa yrittäjiä ja kuntalaisia osallistumaan alueen matkailun kehittämiseen, ja näin toteuttaa osaltaan kunnan strategisia tavoitteita matkailun kehittämiseksi. Seminaari järjestettiin Röykän parantolan jugendlinnassa, Sääksjärven rannalla.

Matkailuseminaari houkutteli matkailun asiantuntijoita sankoin joukoin. Kuva: Kapina Oy.

Sijainti. Sijainti. Sijainti. Ja matkailun trendit

Seminaarissa oltiin yksimielisiä siitä, että Nurmijärvellä on mahdollisuuksia kehittyä suosituksi matkailukohteeksi.

”Lentoaseman läheisyys tekee sen, että Nurmijärvellä on valtava potentiaali myös kansainvälisen matkailun osalta”, Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä näkee. ”Voimme olla vastuullisen ja paremman matkailun ilmiö.”

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä. Kuva: Kapina Oy.

 

Luksusmatkailun asiantuntija, Arctic Signature Oy:n Ari Siivikko näkee niin ikään Nurmijärven kansainvälisen potentiaalin, eikä sulje pois luksusmatkailunkaan kehittymistä alueella. Arctic Signature järjestää luksusmatkoja Pohjoismaihin maailman varakkaimmille ihmisille.

”Usein luksusmatkailun ajatellaan tapahtuvan Dubaissa tai New Yorkissa, mutta itse asiassa luontokohteet ovat nousussa. Maailmalla on tällä hetkellä useita luksusmatkailutrendejä, jotka sopivat myös Nurmijärvelle. Esimerkiksi maailmalla nousussa oleva ”Coolcationing” trendi on lähtöisin siitä, että Välimerellä ja Lähi-idässä on kesäisin tuskaisen kuuma, monet luksusmatkailijat hakeutuvat kohteisiin, joissa ei tarvitse kärvistellä. Toisekseen ihmiset kaipaavat hiljaisuutta ja paikkoja, joissa voi kuulla omat ajatuksensa. Myös puhdas lähiruoka on tärkeä osa matkailua”, Siivikko kertoo.

Arctic Signature Oy:n Ari Siivikko tuntee luksusmatkailun trendit ja näkee Nurmijärvessä potentiaalia. Kuva: Kapina Oy.

 

”Pohdin jo talvella, että rakentaisin omalle pihalleni lumi-iglun, johon voisin majoittaa matkailijoita. Täällä maalla, kun kulkee iso joukko eläimiäkin ihan omalla pihalla. Ei tarvitse lähteä erämaahan tai Lappiin. Vaimo ei heti innostunut, että aamiaispöydässä olisi vieraita, mutta ehkä ensi talvena”, Timo Lavikainen tuumailee.

Nurmijärvellä on myös mahdollisuus vastata skip-gen travel -trendiin, jossa isovanhemmat matkustavat lapsenlastensa kanssa ja näyttävät heille, millaista elämä oli ennen.

”Nurmijärvellä on mahdollista kokea maaseutumainen elämä ja opettaa lapsenlapsille, mistä ruoka tulee”, Siivikko ideoi.

Röykkä Investin Jari Pitkälä näkee Visit Nurmijärvi -yhteistyön tärkeänä matkailun kehittymisen kannalta. Kuva: Kapina Oy.

Tulevaisuuden investoinnit lisäävät elinvoimaa

Forenomin Area Manager Valtteri Hartikainen näkee, että Nurmijärvelle rakentuvat tulevaisuuden investoinnit luovat alueelle paljon elinvoimaa jo rakennusvaiheessa.

”Länsi-Uudellamaalla ei ole niin houkuttelevaa investointikohdetta kuin Nurmijärvi. Keskon ja Fortumin suunnittelemat suuret investoinnit tuovat toteutuessaan Nurmijärvelle valtavasti ihmisiä jo rakennusvaiheessa. Sillä on valtavan suuri vaikutus erityisesti paikallisille yrityksille ja sitä kautta myös kunnan taloudelle”, Hartikainen näkee. ”Ei ole itsestään selvää, että näitä investointeja tulee jatkuvasti. On keskeistä, että palvelut toimivat ja että olemme vastaanottavaisia tulijoita kohtaan, jotta tulijat kokevat itsensä tervetulleiksi.”

Forenomin Area Manager Valtteri Hartikainen. Kuva: Kapina Oy.

Nähdään unelmia!

Seminaarissa käytiin vilkasta paneelikeskustelua matkailun trendeistä ja siitä, miten Nurmijärvestä sekä koko Uudestamaasta voitaisiin tehdä houkuttelevampi matkailukohde. Paneelikeskustelua johti valtioneuvos Matti Vanhanen, jonka ajatuksesta seminaari syntyi. Paneeliin kuuluivat kiekkolegenda ja yrittäjä Timo Jutila, näyttelijä ja luonto-opas Timo Lavikainen, futuristi ja keksijä Perttu Pölönen, ohjaaja ja yrittäjä Taavi Vartia sekä Aitovire Oy:n yrittäjä Taina Vänni.

Matti Vanhasen vetämään paneelikeskusteluun osallistuivat vasemmalta: Timo Lavikainen, Perttu Pölönen, Timo Jutila, Taavi Vartia ja Taina Vänni. Kuva: Kapina Oy.

 

”Liikaa törmää siihen, että ollaan valtion tai kunnan kukkarolla. Ei yhteiskunnalla ole sellaiseen varaa. Pitää miettiä, mitä lähdetään tekemään. Sitten pitää verkostoitua ja saada homma pyörimään. Ja tehdä asiat rohkeasti. Nähdä unelmia”, Timo Jutila näkee.

Timo Jutila kehottaa näkemään unelmia. Kuvassa myös kunnan matkailukoordinaattori Riika-Maria Hytti. Kuva: Kapina Oy.

 

Mitkä ovat Nurmijärven mahdollisuudet matkailun saralla?

”Nurmijärven kannattaa edetä matkailussa kahta ääripäätä käyttäen. Paikallinen väki ja pääkaupunkiseudun lähimatkailua harjoittavat pitää saada kokeilemaan kivoja pikku kohteita – maatilamatkailua, Uudenmaan useimpia koskia, Etelä-Suomen hienointa uimarantaa, Kivijuhlia ja vauhdikkaita elämyksiä katseilta piilossa. Maailman luksusmatkaajat taas pitää napata lentokentältä kokemaan muutamassa tunnissa hiljaisuutta ja nokipannukahveja oikeassa metsässä. Jäähallikonsertit jäävät muiden vastuulle”, Matti Vanhanen näkee.

 

Matkailuseminaari syntyi Matti Vanhasen ajatuksesta. Kuva: Kapina Oy.
Tiesitkö, että syödessäsi maailman parhaassa ravintolassa Kööpenhaminan Nomassa, saatat nauttia nurmijärveläistä ruokakulttuuria? Do Good Brew on hyvä esimerkki nurmijärveläisestä lähilanden ruokakulttuurista. Panimon Jorma Tikkanen esitteli MIchelin-tason panimon seminaarin vieraille. Kuva: Kapina Oy.

Konkreettisia tekoja

Nurmijärven kunnan ensimmäinen kulttuuri-, matkailu- ja tapahtumaohjelma hyväksyttiin keväällä 2023. Kyseessä on kokoava ohjelma, joka on samalla Nurmijärven kunnan ensimmäinen matkailustrategia. Ohjelmassa on eritelty matkailun kehittämisen painopisteet, tavoitteet sekä toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Kaikki seminaarin panelistit olivat sitä mieltä, että matkailun edistäminen kaipaa konkreettisia toimenpiteitä ja yhteistyötä. Pitää olla jatkuvasti aistit auki ja rohkeutta tarttua tilaisuuksiin.

”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta todella hyvin suunniteltu on kokonaan tekemättä”, Perttu Pölönen sanoi.

Futuristi Perttu Pölönen ja kiekkolegenda Timo Jutila (oik.) kannustivat rohkeisiin tekoihin. Kuva: Kapina Oy.

Nurmijärven tarina tutuksi

Kaikki panelistit olivat sitä mieltä, että Nurmijärven tunnettuutta olisi hyvä kasvattaa.

”Olen huomannut, että harva tietää, missä Nurmijärvi tarkalleen sijaitsee. Monet kuitenkin tietävät Rajamäen viinatehtaan. Yllätys, yllätys”, Timo Lavikainen nauratti yleisöä. Oliko vitsissä kuitenkin totuuden siemen?

”Tarinallistamisessa on paljon mahdollisuuksia. Voisimme kehittää alueemme tunnettuutta terveellä röyhkeydellä ja unohtamatta pilkettä silmäkulmassa”, Taavi Vartia näkee.

Taavi Vartia. Kuva: Kapina Oy.

 

Nurmijärven kunta on maaseutu keskellä vilkasta pääkaupunkiseutua ja se on keskeinen osa alueen identiteettiä. Olemme ylpeästi Lande!

”Kake Randelinin laulujen maalaismaisema on mielikuva, joka myy. Ihmiset haluavat elämyksiä ja meillä on mahdollisuus luoda tänne juuri sellainen lande kuin haluamme.” Timo Lavikainen näkee.

Timo Lavikainen. Kuva: Kapina Oy.

Verkostoitumista ja yhdessä tekemistä

Seminaari oli täynnä antoisia keskusteluja ja verkostoitumismahdollisuuksia, ja se antoi osallistujille runsaasti ideoita ja intoa matkailun kehittämiseen Nurmijärvellä. Seminaariin osallistui noin 50 alan vaikuttajaa eri puolilta Uuttamaata.

Seminaariin osallistujat pääsivät tutustumaan myös Röykän parantolan uuteen Metsäklubiin. Röykkä Invest Oy:n toimitusjohtaja Jari Pitkänen esittelee vieraille Metsäklubin tarinan. Kuva: Kapina Oy.

 

”Nurmijärven alueen kehittäminen on monille meille yrittäjille yhteinen pakkomielle. Yritysverkostossa on hyvä meininki. Nurmijärven matkailu kehittyykin ainoastaan yhteen hiileen puhaltamalla”, Vauhtifarmin yrittäjä Anne Sahlström summaa.   ”Tärkeää on myös se, että kuntalaiset käyttävät paikallisten yrittäjien palveluita. Siinäkin meillä on vielä tekemistä. Eiköhän jatketa ilmiön tekemistä jatkossakin!”

Anne Sahlström. Kuva: Kapina Oy.

 

”Nurmijärven matkailuseminaarista on visioitu jokavuotista matkailun asiantuntijoita, yrittäjiä ja tapahtumajärjestäjiä yhteen kokoavaa tilaisuutta Nurmijärvellä. Mahdollisuus verkostoitua, inspiroitua ja suunnitella kestävää matkailua yhdessä, yli kuntarajojen”, kunnan matkailukoordinaattori Riika-Maria Hytti kertoo.

Nurmijärven matkailun kehittäminen on yhteinen ponnistus, johon kaikki voivat osallistua. Paikalliset yrittäjät ja kuntalaiset ovat tervetulleita mukaan luomaan yhdessä entistä vetovoimaisempaa lähilandea!

Nurmijärven matkailuseminaari kokosi yhteen alueen toimijoita yli kuntarajojen. Kuva: Kapina Oy.
Tapahtuman juonsi Elämystähti-yrittäjä Kirsi Mäkelä (vas.). Kunnan matkailukoordinaattori Riika-Maria Hytti esitteli seminaarissa kunnan matkailustrategiaa ja Visit Nurmijärvi -työtä. Kuva: Kapina Oy.

 

>> Tutustu Visit Nurmijärvi -sivuille
>> Yrittäjä, ole yhteydessä matkailukoordinaattoriin!

Takaisin listaukseen