Ajankohtaista

Kunnanhallitus, Nurmijärvi250, Päätöksenteko

Nurmijärvi 250 -ohjelmistosta tulossa monipuolinen –  Juhlavuoden erillisavustukset kunnanhallituksessa maanantaina

3.10.2024

Kunnanhallitus päättää Nurmijärvi 250 -juhlavuoden erillisavustuksista maanantaina 7.10.2024. Kunnanhallitukselle esitetään, että se myöntäisi avusta 17 hakijalle, yhteensä 40 000 euroa. Myönnettävät juhlavuoden tapahtumat ulottavat juhlavuoden eri puolelle Nurmijärveä. Kokouksen esityslista on luettavissa kunnan kotisivuilla

Nurmijärvi 250 -juhlavuoden tavoitteena on rakentaa mahdollisimman monipuolinen ohjelmakokonaisuus yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Juhlavuoden tavoitteena on edistää nurmijärveläisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä saada aikaan uusia ohjelmistoja, jotka jäävät elämään juhlavuoden jälkeenkin. Erillisellä juhlavuoden avustuksella kunta kannustaa eri toimijoita tuottamaan itse ohjelmaa juhlavuoteen.

”Haluamme kunnassa mahdollistaa monipuolisen ohjelman erilaisille kuntalaisille koko Nurmijärven alueelle. Uskon, että ensi vuodesta on tulossa ikimuistoinen!”, viestintäpäällikkö Teemu Siltanen sanoo.

Nurmijärvi 250 -erillisavustus on kertaluonteinen avustus, joka on haussa vain vuodelle 2025. Erillisavustus juhlavuodelle 2025 oli haettavissa 26.8.-16.9.2024 välisenä aikana. Määräaikaan 16.9.2024 mennessä kunta sai 39 hakemusta. Yksi avustushakemus vedettiin pois.

”Saimme paljon hakemuksia ja hyviä ideoita juhlavuodeksi. Haettu avustusmäärärahan yhteissumma oli 171 518,75 euroa, kun jaettavanamme on 40 000 euroa. Avustuksen myöntämisessä arvioidaan avustuskriteerien toteutumista. Toiminnan tulee edistää muun muassa yhteisöllisyyttä ja sen toteuttamisessa hyödynnetään myös hakijan omarahoitusosuutta”, Siltanen kertoo.

Kunnanhallitukselle esitetään, että juhlavuoden erillisavustusta myönnetään seuraaville hakijoille:

  • Nurmijärven Opisto: Nurmijärvi 250 -neulekisa. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä ja on innovatiivinen. Kaiken ikäiset, yli +6 –vuotiaat, voivat osallistua neulekisaan. Osallistuminen mahdollista myös äänestämällä. Neule jää pysyväksi muistoksi juhlavuodesta. Myönnettävä avustus 2000 euroa.
  • Jenni Karemo ja Tuia Palonen: viisi juhlavuoden konserttia eripuolilla Nurmijärveä (Röykkä, Nukari, Lepsämä, Kirkonkylä sekä myöhemmin määriteltävä ikäihmisten palvelutalo). Laadukas konsertti, jonka sisältö yhdistää kuvataidetta ja musiikkia Nurmijärvi 250 -hengessä. Luonnonläheiset ja kulttuuri-historiallisestikin merkittävät tapahtumapaikat. Myönnettävä avustus 2400 euroa.
  • Nurmijärven Tanssiopisto: Naperokarnevaalit – koko perheen tanssitapahtuma 18.1.2025 Kirkonkylässä. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä. Suunnattu lapsiperheille. Kehittää hakijan perustoimintaa. Myönnettävä avustus 800 euroa.
  • Kulttuuriyhdistys Rimpsu ry: Monitaiteellisen juhlavuoden tapahtuma Rajamäessä 2.–3.8. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä. Suunnattu lapsille ja aikuisille. Avustus myönnetään maksuttoman päiväohjelman sirkus- ja kuvataidetyöpajojen toteuttamiseen ja tapahtuman kuljetuskustannuksiin päiväohjelman osalta. Myönnettävä avustus 1700 euroa.
  • Valkjärven kyläyhdistys: Valkjärven venetsialaiset. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä. Suunnattu lapsille ja aikuisille. Myönnettävä avustus 1000 euroa.
  • Nurmijärven Musikantit ry: Konsertti-performanssi Bernhard Henrik Crusellin teemoihin Rajamäen Ryypissä la 13.9.2025. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä. Harvinaislaatuinen konserttikokonaisuus, jossa ammattilaiset soittavat museaalisessa ympäristössä yhdistäen museon esineistöineen osaksi konserttia. Myönnettävä avustus 4000 euroa.
  • Krannilan asukasyhdistys ry: Landebileet goes Nurmijärvi 250 v, 22.-23.8.2025 Kirkonkylässä. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä. Ilmainen tapahtuma kuntalaisille. Kahden päivän tapahtuma eroaa aiempien vuosien vastaavista tapahtumista. Myönnettävä avustus 3250 euroa.
  • Nurmijärvi-taiteen Museo: Valokuvanäyttely Nurmijärven historiasta 1960–1980. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja edistää hyvinvointia. Menneiden vuosien valokuvat kertovat tarinoita, avaavat muistoja Nurmijärven historiasta. Myönnettävä avustus 850 euroa.
  • Pro Nummenpää ry: Nummenpään kyläjuhla vuoden 1775 malliin. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä. Mielenkiintoinen kolmeosainen tapahtumasarja, joka valottaa entisajan elämää sekä nykyisille nummenpääläisille että kaikille kuntalaisille. Opastuksin varustettu historiapolku jää pysyväksi kaikkien ulkoilijoiden käyttöön. Myönnettävä avustus 1000 euroa.
  • Palojoen Kyläyhdistys ry: Historiabileet Nurmijärvi 250 Palojoki. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä. Tapahtuma tukee juhlavuotta ja Nurmijärven historiaa kertomalla entisistä perinteistä ja elämästä, mm. leikkien, uskomusten, ruuan ja käsityön tavoin. Tapahtuma on suunnattu kaikille. Myönnettävä avustus 1000 euroa.
  • Nurmijärven musiikkiopiston kannatusyhdistys ry: Meidän Nurmijärvi -esitys Klaukkalan Monikossa. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä. Projektin toteuttavat Nurmijärvellä taiteen perusopetusta tarjoavat oppilaitokset yhteistyössä: Nurmijärven musiikkiopisto, Nurmijärven tanssiopisto, Nurmijärven Opisto ja Teatteri Pikku-Kivi. Monitaiteellinen esittelee osaamista tanssista musiikkiin, kuvataiteeseen, käsityöhön ja teatteriin. “Meidän Nurmijärvi” -esityskokonaisuus suunnitellaan erityisesti Nurmijärven alueen lapsille ja nuorille, tavoitteena herättää heidän kiinnostuksensa paikalliseen kulttuuritarjontaan ja taideharrastuksen mahdollisuuksiin. Myönnettävä avustus 7000 euroa.
  • Kurra Hockey Ry: Nurmijärvi + Kurra 300 vuotta. Kaikille avoin jäädisco ja juhlaottelu Klaukkalan jäähallilla. Tapahtumassa paljon tekemistä lapsiperheille. Juhlaottelussa nykyisiä ja entisiä ammattilaiskiekkoilijoita. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä. Tapahtuma suunnattu kaikenikäisille. Myönnettävä avustus 2000 euroa.
  • Nurmijärven puhallinorkesteri ry: Itsenäisyyspäivän pääjuhla 2025 6.12. Klaukkalan Monikkosalissa. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä. Mahdollistaa itsenäisyyspäivän juhlaperinteiden kehittymisen Nurmijärvellä. Myönnettävä avustus 4000 euroa.
  • Nurmijärven opisto: Nurmijärvi 250 -biisikisa. Tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä innovatiivisella tavalla. Kisa kannustaa kuntalaisia luovuuteen ja oman kulttuurin kehittämiseen. Nurmijärvi-biisi jää elämään myös juhlavuoden jälkeen. Myönnettävä avustus 2250 euroa.
  • Työryhmä YÖPUU – Nurmijärven nuorten taiteiden yö. Tapahtuma on maksuton. Taidepajassa nuoret pääsevät luomaan yhdessä ammattitaiteilijoiden kanssa installaation aiheella “Miten menee nuoret?”. Installaatio juhlistaa 250-vuotiasta Nurmijärveä.  Tapahtuma tukee hyvin juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä ja on innovatiivinen. Myönnettävä avustus 1500 euroa.
  • Nurmijärven Tanssiopisto: Nurmijärvi-tanssi. Nurmijärvi-tanssi tukee hienosti juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä innovatiivisella tavalla. Helposti opittava ja kaikenikäisille soveltuva yhteistanssi, jota voidaan esittää ryhmätilanteessa eri tapahtumissa. Tanssi opitaan joko videon kautta tai erikseen järjestettävissä työpajoissa. Tanssia täydentää nurmijärveläisen säveltäjän Panu Aaltion musiikki, joka luo teokseen vahvan ja ainutlaatuisen tunnelman. Tanssia levitetään haasteena sosiaalisen median kautta ja se elää juhlavuoden jälkeenkin. Myönnettävä avustus 2250 euroa.
  • Nurmijärven Keskus VPK ry: Nurmijärven Keskus VPK ry:n 100-vuotisjuhlan yleisötilaisuus Nurmijärvi 250 -teemalla. Tilaisuus järjestetään Maaniitun koululla. Tapahtuma on suunnattu kaikille kuntalaisille. Tapahtuma tukee juhlavuoden ohjelmistoa ja yhteisöllisyyttä. Myönnettävä avustus 3000 euroa.

Tiedotetta muokattu 8.10.2024 klo 21.48. Naperokarnevaalit järjestää Nurmijärven Tanssiopisto, ei Nurmijärven Opisto. 

Takaisin listaukseen