Ajankohtaista

Nurmijärvi250, Tapahtumat

Nurmijärvi 250 -juhlavuoden avustushaku 26.8.-16.9.2024

26.8.2024

Ensi vuonna Nurmijärvi juhlii 250-vuotista taivaltaan. Nurmijärvestä muotoutui oma hallintopitäjä vuonna 1775. Juhlavuosi tulee kuulumaan ja näkymään ympäri Nurmijärveä monipuolisina tapahtumina ja erilaisina sisältöinä. Kunta avaa maanantaina 26.8. erillisen avustushaun, jolla tuetaan juhlavuoden tapahtumia.

”Juhlavuoden teemana on edistää nurmijärveläisten yhteisöllisyyttä, ja haluamme saada kuntalaiset, yritykset ja yhteisöt mukaan toteuttamaan erilaisia juhlavuoden sisältöjä. Tavoitteena on myös saada aikaan uusia ohjelmistoja, jotka jäävät elämään juhlavuoden jälkeenkin. Juhlavuoden sisältöjen järjestämiseen suunnataan erillinen avustushaku”, hallintojohtaja Katja Vuorinen kertoo.

Juhlavuoden avustukset

Nurmijärvi 250 -juhlavuoden avustuksen määräraha on yhteensä 40 000 euroa. Nurmijärvi 250 -juhlavuoden erillisavustus on kertaluonteinen avustus, joka on haussa vain vuodelle 2025. Ohjelma-avustuksen hakuaika on 26.8.-16.9.2024.

Erillisavustuksen tavoitteena on rakentaa juhlavuodelle mahdollisimman monipuolinen ohjelmakokonaisuus yhteistyössä erilaisten toimijoiden kanssa. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalla on y-tunnus ja avustuskohteessa on huomioitu Nurmijärvi 250 -juhlavuosi.

Näin haet Nurmijärvi 250 -avustusta

Hakuaika: 26.8.-16.9.2024
Haku tehdään osoitteessa nurmijarvi250.fi
Siirry suoraan hakulomakkeelle

Avustushakemuksessa tulee toimittaa toiminta-/työsuunnitelma, josta selviää ajankohta, paikka, ohjelma/sisältö, ohjelmansuorittaja tai muut keskeiset hankkeen toteuttajat sekä kustannusarvio tuloineen ja menoineen (palkat, palkkiot, maksullisuus/maksuttomuus, muut tuotot, vuokrat tiedotuskulut, kuljetuskustannukset yms.).

Kulttuuriavustuksessakin huomioidaan juhlavuosi

Nurmijärven kunnan hyvinvointilautakunta päätti 20.8.2024 kannustaa kulttuuriavustusta vuodelle 2025 hakevia huomioimaan juhlavuoden siinä toiminnassa, johon hakevat avustusta.

Lisäksi hyvinvointilautakunta päätti, että kulttuuriavustusta voivat juhlavuoden 2025 toimintaan hakea poikkeuksellisesti myös ne hakijat, jotka saavat kunnasta jotakin muuta avustusta perustoimintaansa, mutta sillä edellytyksellä, että kulttuuriavustuksella avustettava juhlavuoden toiminta täyttää seuraavat vaatimukset:

1) Avustettava toiminta on yhdistyksen perustoiminnasta poikkeavaa eikä ole samaa toimintaa, johon yhdistys saa kunnalta muuta avustusta

2) Yhdistys ei saa avustuskohteeseen (esim. yksittäinen tapahtuma) kunnan myöntämää juhlavuoden erityisavustusta

3) Yhdistys täyttää kulttuuriavustussäännön mukaiset hakukriteerit

4) Avustettava toiminta liittyy sisällöltään Nurmijärvi 250-juhlavuoteen, ja on luonteeltaan ja sisällöltään sellaista, ettei hakija ole toteuttanut sitä aikaisemmin.

Vuoden 2025 kulttuuriavustuksen jakamisessa sovelletaan muilta osin voimassa olevaa kulttuuriavustussääntöä, ja kulttuuriavustusta voi vuonna 2025 saada myös muuhun, kuin juhlavuoteen liittyvään toimintaan.

Kulttuuriavustussääntöön voi tutustua kunnan kotisivuilla.

Osallistu juhlavuoteen!

Kannustamme kaikkia nurmijärveläisiä osallistumaan juhlavuoteen. Juhlavuoden verkkosivusto on avattu osoitteessa nurmijarvi250.fi ja sivusto täydentyy juhlavuoden lähestyessä. Sivustolle kerätään myös tietopaketti siitä, kuinka jokainen meistä voi osallistua juhlavuoteen. Käy jo nyt tutustumassa valokuviin, kuntalaisten muistoihin ja makupaloihin Nurmijärven historiasta!

Takaisin listaukseen