Avustukset, Hyvinvointi, luonto, Nuoriso
Nurmijärven nuorisopalvelut sai 50 000 euron erityisavustuksen luonto- ja elämyspedagogiseen hankkeeseen
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt myöntää nuorisopalveluille valtionavustusta 50 000 euroa. Hankeavustuksen avulla Nurmijärven nuorisopalveluihin luodaan toimintamalli luonto- ja elämyskasvatusperusteisen toiminnan toteuttamiseen yhdessä alle 18-vuotiaiden nuorten kanssa.
”Hankkeessa kehitetään nuorisopalveluiden luonto- ja elämyspedagogisia menetelmiä, joilla tuetaan perheitä ja vanhemmuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nuorten ryhmien kanssa lisätään nuorten ilmastoahdistukseen liittyvää tietoisuutta ja tuetaan siihen liittyvää nuorten omaehtoista toimintaa ja vahvistetaan nuorten mahdollisuuksia toimia”, alueellisen nuorisotyön koordinaattori Mimmi Lehtimäki kertoo.
Toimintaa koordinoimaan ja toteuttamaan palkataan osa-aikainen työntekijä, jolla on vahvaa osaamista elämyskasvatuksen menetelmistä ja lisäksi toiminnan toteuttamisessa hyödynnetään ostopalveluita paikallisilta toimijoilta. Käytännön toimintaa toteutetaan yhdessä nuorten, perheiden ja alueiden nuorisotyöntekijöiden kanssa.
”Nurmijärvellä on hienoja luontokohteita tähän tarkoitukseen. Hankkeella halutaan sitouttaa nuoria omaan kotikuntaansa ja kestäviin elämäntapoihin. Hankkeessa kehitetään menetelmiä, joilla hyödynnetään Nurmijärven rikasta luontoa lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin edistämisessä”, nuorisopäällikkö Katja Günther toteaa.
Lisätiedot:
Alueellisen nuorisotyön koordinaattori Mimmi Lehtimäki, mimmi.lehtimaki@nurmijarvi.fi, p. 040 317 2654
Nuorisopäällikkö Katja Günther, katja.gunther@nurmijarvi.fi, p. 040 317 2060