Ajankohtaista

Päätöksenteko, Viestintä

Nurmijärven kunnan Listapalaveri kuntaviestinnän SM-mitaleille – Porisuhdeneuvoja ja Vantaan selkokielinen viestintä voittivat kultaa

15.5.2024

Nurmijärven kunnan Listapalaveri oli ehdolla Vuoden viestintäteoksi Kuntaviestinnän SM-kisoissa Kuopiossa 14.5. Tänä vuonna Nurmijärvi ei yltänyt aivan kirkkaimpaan mitaliin, sillä Vuoden viestintäteko -kategorian voitti Vantaan selkokielinen viestintä. Vuoden viestintäkampanjaksi valittiin Porin kaupungin Porisuhdeneuvoja. Nurmijärven Listapalaveri on kunnan omana työnä toteutettu video- ja podcastsarja, jossa kunnanjohtaja Outi Mäkelä perkaa yhdessä paikallispäättäjien kanssa rennolla ja asiantuntevalla otteella paikallispolitiikan kiinnostavia kiemuroita. Listapalaveri julkaistaan sekä videona että podcastina kuukausittain ennen valtuuston kokousta. 

Palkintojenjako järjestettiin Kuopion kaupungintalolla. Kuvassa Kuntaliiton Tony Hagerlund ja Sanoman Jenni Rinkinen.

 

Listapalaveri keräsi ihailua Kuntaviestijöiden päivillä ja tuomaristo arvioi Nurmijärven viestinnän lisäävään sekä demokratiaa että markkinoivan kuntaa asuinpaikkana:

”Onnistunut avaus päätöksenteon taustojen avaamisessa. Kunnanjohtajan ote haastattelijana on mukavan rento ja helposti lähestyttävä. Videototeutus toimii kuunneltuna myös ja teknisesti toteutus on hyvä. Listapalaveri onnistuu paitsi lisäämään demokratiaa myös markkinoimaan Nurmijärven asuinpaikkana”, arvioi tuomariston jäsen, Sanoman viestintäpäällikkö Jenni Rinkinen.

Nurmijärven kunnan viestintäpäällikkö esitteli Listapalaverin Kuntien viestijöiden tapaamisessa Kuopion kaupunginteatterilla.

 

”On upeaa, että Listapalaverin tapainen lähidemokratiaa edistävä viestintä saa valtakunnallista huomiota ja kiitosta. Listapalaverin saama tunnustus on myös yhteistyön voitto, sillä viestintä syntyy yhteistyössä kuntapäättäjien kanssa. Haluan kiittää erityisesti kunnanjohtajaamme Outi Mäkelää, valtuuston puheenjohtajaa Kallepekka Toivosta ja kunnanhallituksen puheenjohtajaa Virpi Rätyä ja valtuustoryhmien puheenjohtajia, jotka ovat antaneet innostuneen tukensa Listapalaverille. Lisäksi kiitän kaikkia päättäjiämme, jotka ovat hypänneet kunnanjohtajan kanssa Listapalaverin sohvalle avaamaan kuntapolitiikan kiemuroita”, Nurmijärven kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen totesi esittelypuheessaan Kuntien viestijöiden päivillä.  ”Ja aivan erityisesti haluan korostaa, että ilman osaavaa viestintätiimiäni, Marjaanaa ja Mikaa, emme olisi tänään täällä Kuopiossa palkittavina.”

Listapalaveri kiinnosti laajasti Suomen eri kuntien viestijöitä.

Siltanen on erityisen ylpeä siitä, että Listapalaveri on syntynyt kokonaisuudessaan konseptista toteutukseen kunnan oman työn tuloksena.

Nurmijärven kunnan viestintätiimin edustajia Kuopion kaupungintalolla 14.5.2024. Viestintäasiantuntija Marjaana Keränen, viestintäassistentti Kirsi Matikainen, viestintäpäällikkö Teemu Siltanen ja verkkotiedottaja Mika Haikonen.

 

”Listapalaverin toteuttaminen, podcast-maailmaan hyppääminen, valtuuston kokousten videoinnit ja suoran lähetyksen tekeminen Yle Areenaan omana työnä ovat kehittäneet meitä kunnan viestinnässä ammatillisesti kuluneen vuoden aikana. Olen ylpeä siitä ketteryydestä, osaamisesta ja uskalluksesta, mitä tiimissämme on”, Siltanen sanoo.

Vuoden viestintätekona palkittiin Vantaan kaupungin selkokielinen viestintä.

 

Vuoden viestintäteoksi valittiin Vantaan kaupungin selkokielinen viestintä. Vantaa on nostanut selkokielen yhdeksi viralliseksi kielekseen, ja on toteuttanut lehden ja verkkosivut selkokielellä.

”Haluan onnitella voittajaa. Vantaalla on tehty huikeaa viestintää ja olen onnellinen heidän puolestaan. Selkokielisen ja osallistavan viestinnän kehittäminen on äärettömän tärkeää ja Vantaa on todellinen edelläkävijä tällä saralla”, Teemu Siltanen onnittelee voittajia. Kolmas Vuoden viestintäteko -kategoriassa mitaleille yltänyt oli Vaasan Lykky-intranet ja sen onnistunut lanseeraus.

Vuoden viestintäteon lisäksi Kuntaliitto palkitsi vuoden viestintäkampanjan. Tämän kategorian voitti kansalliseen tietoisuuteen noussut Porin kaupungin Porisuhdeneuvoja. Mitalisijoille sijoittuivat Lohjan kaupunki Aku Ankka -lehden kanssa toteutetulla kampanjalla ja Puolangan kunnan Muualta meille -hanke.

”Sydämelliset onnittelut vuoden viestintäkampanjalle. Porisuhde on todella uudistanut kuntamarkkinointia ja tuonut iloa suomalaisille. Kampanjan tuloksethan ovat kerrassaan poikkeuksellisen upeat, ansaittu voitto”, Siltanen sanoo.

Kilpailun järjestäjinä toimivat Kuntaliitto sekä Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry. Kilpailun yhteistyöyritys Sanoma Media Finland Oy mahdollistaa kampanjapalkinnot.

Kunniamainintoja muun muassa Flow-yhteistyöstä ja kaupunkihevistä

Tuomaristo jakoi myös kunniamainintoja ansioituneista töistä. Kunniamainintoja saivat:

Hyvinkään kaupunki ”Hevinkää”–kampanjasta. Aprillipilasta alkanut kaupungin nimenvaihto laajeni viraaliksi ilmiöksi, ja vakavasti otettavaksi ja mieleenjääväksi kaupunkibrändiksi.

Lahden kaupunki ”Kaupunkilainen” -asukaslehden uudistuksesta. Lahden asukaslehti on taiten kirjoitettu ja taitettu, aikakausilehtimäinen kokonaisuus, jota on ilo lukea.

Mäntsälä kunta ”Kuntanuusku – Suomen koiraystävällisin kunta” –kampanjasta. Kennellitto palkitsi Mäntsälän Suomen koiraystävällisimpänä kuntana. Mäntsälä nosti asiaa esille viestinnässään ja muun muassa valitsi vuoden Kultanuuskun eli koiralähettilään.

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Redesigner-kampanjasta. Maakuntaliitto haki nuoria suunnittelijoita kiertotaloushenkisiin kesätöihin, ja teki uudenlaista yhteistyötä Flow-festivaalin kanssa.

”Kilpailu oli täynnä toinen toistaan upeampia viestintätekoja ja -kampanjoita. Minua erityisesti ilahdutti Keski-Uudenmaan kova taso, joka noteerattiin myös kansallisesti. Onnittelut Hyvinkäälle, Mäntsälään, Lahdelle ja Pohjois-Karjalaan kunniamaininnoista!”, Siltanen sanoo.

Voittajat palkittiin Kuopiossa

Kuusi finaaliin päässyttä työtä esiteltiin ja palkinnot jaettiin Kuntien viestijöiden tapaamisen yhteydessä Kuopiossa 14. toukokuuta.

Kilpailun järjestäjinä toimivat Kuntaliitto sekä Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry. Kilpailun yhteistyöyritys Sanoma mahdollistaa kampanjapalkinnot eli yhteensä 10 000 euron näkyvyyden Sanoman kanavissa.

Kilpailuun saivat osallistua vuosien 2022 ja 2023 aikana toteutetut työt. Kaikkiaan kilpailuun osallistui 66 viestintäkampanjaa ja -tekoa. Kuntaviestinnän SM-kilpailu on epäsuoraa jatkoa aiemmalle, 17 kertaa järjestetylle Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailulle.

Lue Kuntaliiton tiedote Kuntaliiton sivuilla.

Takaisin listaukseen