Ajankohtaista

Asuminen, Matkailu, Nurmijärvi-barometri

Nurmijärveläisiä jo yli 44 000 – kasvuvauhti kiihtymässä 2000-luvun tasolle

24.6.2021

Uusimman Nurmijärvi-barometrin mukaan 44 000 nurmijärveläisen raja rikkoutui toukokuussa muuttoliikehdinnän jatkuessa vilkkaana Helsingin seudun kehyskuntiin. “Tilastoissa näkyy se, miten Helsingin seudun kehyskunnista erityisesti Sipoo, Järvenpää, Tuusula ja Nurmijärvi ovat napanneet uusia asukkaita korona-aikana”, summaa erikoissuunnittelija Katriina Ahokas 

Tuoreen Nurmijärvi-barometrin mukaan kulunut korona-aika on kiihdyttämässä Nurmijärven absoluuttista väestönkasvun vauhtia 2000-luvun kasvuvauhtiin. Vuoden ensimmäisen viiden kuukauden aikana Nurmijärven väkiluku on kasvanut jo 0,8 prosenttia, mikä tarkoittaa asukasluvun kasvua huimalla 346 henkilöllä. “Emme ole vielä puolessa välissä vuotta ja väestölisäys on jo enemmän kuin 2010-luvun keskimääräinen lisäys vuodessa”, Ahokas kuvailee kasvua. Tammi-toukokuun kasvusta 64 % muodostuu muuttoliikkeen vaikutuksesta (nettomuutto), 21 % luonnollisesta väestönkasvusta (syntyneiden enemmyys) ja 15 % maahanmuutosta (nettomaahanmuutto). Myös Nurmijärven rajanaapureilla Tuusulalla ja Vihdillä menee väestönkasvun osalta mukavasti. Erityisesti nettomuutto on kiihdyttänyt kummankin rajanaapurin väestönkasvua. 


Pitovoiman merkityksestä 

Helsingin seudun kehyskuntiin ja myös Nurmijärvelle suuntaavat muuttokuormat ja vietettyjen ristiäisten määrät eivät kuitenkaan muodosta väestömuutosten koko totuutta. Merkittävässä asemassa on myös kunnassa jo asuva väestö sekä heidän toimintansa. “Kuntakehittämisen saralla puhutaan paljon vetovoimasta ja siitä, miten houkutella kuntaan uusia asukkaita. Tällöin puhutaan Nurmijärven osalta vuositasolla muutamasta sadasta henkilöstä. Kun puhutaan pitovoimasta, puhutaan yli 44 000 henkilöstä”, Ahokas kuvailee pito- ja vetovoiman eroja ja jatkaa: 

”Nurmijärven kuluvan vuoden merkitykseltään suurimpana väestönkasvua lisäävänä tekijänä pidänkin lähtömuuttojen pienenemistä, joka puolestaan tarkoittaa kunnan pitovoiman kasvua. Pitovoima syntyy asukkaiden omista kokemuksista, tyytyväisyydestä ja viihtyvyydestä. Ihmisten kokemuksilla ja tunteilla on iso merkitys. Pitovoiman kasvu on eräänlainen mittari sille, että Nurmijärvestä olevat mielikuvat vastaavat todellisuutta ja että lunastammeko asukkaiden odotukset.”  

Mistä asukkaiden tyytyväisyys ja viihtyvyys sitten juontuu? Nurmijärvellä erilaisiin elämäntilanteisiin sopivien järkevähintaisten asuinratkaisujen ja monien kaipaaman arjen turvallisuuden lisäksi Nurmijärvellä on siis mahdollista viettää monipuolista elämää.  

”Nurmijärvi on kaikkea muuta kuin nukkumalähiö. Meillä vireät taajamat yhdistyvät maaseudun rauhaan ja erilaiset elämykset koskista, kulttuurihistoriallisista miljöistä, monipuolisista palveluista, harrastusmahdollisuuksista ja kulttuuritapahtumista ovat jokaisen helposti saavutettavissa. Nämä asiat tekevät monien arjesta ja elämänlaadusta parempaa, millä uskon olevan vaikutusta myös kunnan pitovoimaan”, kunnanjohtaja Outi Mäkelä sanoo. 


Lähimatkalla voi ihastua omaan kotikuntaan

Kunta kannustaa kesällä 2021 nurmijärveläisiä lähimatkailemaan kotikunnan alueella. Lomasuunnitelmien laadinnassa voi hyödyntää esimerkiksi kunnan tuoretta Nurmijärven kesä 2021 -esitettä. Tekemistä staycation-päiväksi löytyy koko kesäksi niin kulttuurimiljöön kuin vauhdin ystävälle, herkkusuulle kuin luontokohteista innostuvallekin. Useiden kuntalaisten kesäohjelmaan kuuluu muun muassa ajanvietto kuvankauniissa Kiljavan maastossa, josta löytyy myös maan upeimmaksi kehuttu Sääksin rivieramainen uimaranta. Mikäli toiveissa on irrottautuminen kotinurkista, voi majoittua niin hotellissa, lomakodissa, strutsitarhalla, vuonotallitilalla, tähtitaivaan alla tai camping-alueellakin.

”Suomalaiset ovat havahtuneet kotimaan tarjoamiin matkailumahdollisuuksiin. Ja hyvä niin, sillä esimerkiksi jo yksin Uusimaa pitää sisällään lukuisia seikkailuja ja elämyksiä. Joskus lähelle on vaikea nähdä, mutta itseasiassa lähielämykset tarjoavat meille monin kerroin enemmän tarttumapintaa ja ulottuvuuksia ”, Outi Mäkelä sanoo.

 

Takaisin listaukseen