Kaikki
Nuorten aikuisten sateenkaaritoiminta käynnistyy Pride-viikolla
Nurmijärven Ohjaamo sai 2024 vuoden alusta Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämän Ohjaamoiden kannustinmallirahoituksen, jonka avulla Ohjaamossa on kuulosteltu nurmijärveläisten nuorten aikuisten tarpeita Ohjaamon kehittämistä ajatellen. Yksi esiin nostetuista kehittämistarpeista on ollut nuorille aikuisille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnattu toiminta.
Klaukkalassa ja kirkonkylällä on toiminut jo kolmatta vuotta nuorten alle 18-vuotiaiden sateenkaarikahvila nuorisotyöntekijöiden ja kouluvalmentajan yhteistyönä. Nuorten sateenkaarikahvila on ollut suosittu, mutta osa kävijöistä on aikuistumassa ja toiminnalle kaivataan jatkoa myös nuorten aikuisten ikäryhmässä, hankekoordinaattori Jenna Tonteri kertoo.
Sateenkaarikahvilaan ovat tervetulleita kaikki 18–29-vuotiaat nuoret aikuiset, jotka kokevat kuuluvansa sateenkaarivähemmistöihin, ja myös ne, joita yhdenvertaisuus- ja tasa-arvonäkökulmat kiinnostavat. Jokaisella kerralla sateenkaarikahvilassa on tarjolla kahvia ja naposteltavaa sekä pientä kivaa tekemistä, johon halutessaan voi osallistua. Toiminta on maksutonta.
Sateenkaarikahvila järjestetään Kirkonkylällä Ohjaamon tiloissa (Keskustie 2A, C-ovi) keskiviikkoisin 14.8., 11.9., 9.10., 13.11. ja 11.12. klo 16.30–18.30 sekä Klaukkalassa Monikon nuorisotilassa (Kuntotie 7E, 2. krs) tiistaisin 20.8., 17.9. ja 22.10. klo 17–19. Ohjaajina toimivat Jenna Tonteri, Kaisa Selkämaa ja Tanni Karvonen.
Pride-viikolla 12.–16.8. sateenkaariteemaisia tapahtumia ja tekemistä järjestävät myös Nurmijärven kirjastot ja kunnan kulttuuripalvelut. Keski-Uudenmaan Pride-tapahtumaa vietetään Hyvinkään Villatehtaalla perjantaina 16. elokuuta.