Ajankohtaista

Hyvinvointi, Keusote, Nuoriso

Nuori, älä jää yksin! Keusote tarjoaa tukea

17.6.2024

Ottaako päähän? Pelottaako tai huolestuttaako? Erilaiset huolet ja murheet kuuluvat meidän jokaisen elämään, mutta niistä ei tarvitse selviytyä yksin – hae matalalla kynnyksellä tukea ja apua.

Nuoruus on parhaimmillaan ihanaa kasvamisen ja itsensä löytämisen aikaa, mutta toisaalta nopea kehitys ja muutokset aiheuttavat myös epävarmuutta. Vastuun sekä arjen vaatimuksien ja odotuksien lisääntyminen voi aiheuttaa myös huolta. Onkin normaalia, että nuorena mielessä on innostavien unelmien lisäksi myös monia vastaamattomia kysymyksiä ja huolia.

Jokainen nuori on oma yksilönsä, jolla on oma elämänpolkunsa kuljettavana. Kaikille meille yhteistä on kuitenkin riittävän tuen ja huolenpidon tarve. Onkin tärkeää, ettet jää murehtimaan mahdollisia murheita yksin, vaan haet matalalla kynnyksellä apua. Mikään murhe tai ongelma ei ole liian pieni tai liian suuri avun pyytämiseen.

Keusoten verkkosivuilla on Tukea nuorten arkeen -kokonaisuus, josta löytyy palveluita, verkkosivustoja ja yhteystietoja, joiden kautta nuori tai nuoren läheinen voi saada tukea ja apua esimerkiksi mielenterveyteen, seksuaaliterveyteen, päihteisiin tai kiusaamiseen liittyvissä asioissa. Sivulla on sekä Keusoten että järjestöjen ja kuntien palveluita.

Keusoten sivut: https://www.keusote.fi/nuori-ala-jaa-yksin/

Takaisin listaukseen