Ajankohtaista

Liikunta, Näin Nurmijärvi rakentuu blogi

Näin Nurmijärvi rakentuu: Klaukkalan urheilukenttä kohenee peruskorjauksen myötä

9.4.2021

Näin Nurmijärvi rakentuu -blogi 9.4.2021

Klaukkalan kampusalueella sijaitsevan Klaukkalan urheilukentän peruskorjaus on edennyt korjauksen suunnitelmista korjausurakan kilpailutusvaiheeseen.

Nykyinen kenttä on valmistunut v. 1984–1985. Alueella rakennustyöt alkoivat 1984 ja huoltorakennus valmistui vielä samana vuonna. Yleisurheilukenttä puolestaan luovutettiin käyttäjälle 24.8.1987. Nyt urheilukentällä peruskorjataan kaikki suorituspaikat muun muassa vesieste, hyppypaikat, moukarin- ja kiekonheittorinki sekä juoksuradan joustava päällyste. Keskikentän nurmialuetta ei tässä urakassa uusita. Keskikentän siirtonurmikko on uusittu ensimmäisen kerran 1994.  Viimeisin isompi remontti kentälle tehtiin 2006, silloin uusittiin lisäksi mm. kenttäkaivot, kaapeloinnit ja sähköt.

Juoksuradan ja suorituspaikkojen pinnoitteen kunto alkaa olla loppumetreillä. Pinnoitteen uusimiselle ei riitä pelkkä kosmeettinen ehostus, vaan pinnoite täytyy uusia kokonaisuudessaan. Juoksuradan ja suorituspaikkojen päällysteen tulee täyttää kansainvälisen liiton IAAF:n ja kansallisen liiton SUL:n vaatimukset kilpakentälle. Suorituspaikkojen varusteiden rakentamista luotsaa Opetusministeriön liikuntapaikkajulkaisun ohjeet.

Juoksuradan päällysteenä käytetään vettäläpäisevää joustopinnoitetta ja se tulee olemaan väriltään sininen! Hyppypaikkojen ja muiden suorituspaikkojen peruskorjaaminen ja lisääminen mahdollistaa tulevaisuudessa muidenkin kilpailujen järjestämisen paremmin.

Peruskorjauksen jälkeen pääsee kenttä lunastamaan asetetut vaatimukset, kun tarkoituksena on järjestää ensi vuonna 14–15-vuotiaiden SM-kilpailut Klaukkalassa heinä-elokuussa. Lisäksi Nurmijärven yleisurheiluseura on hakenut järjestettäväksi Suomen suurinta nuorison yleisurheilutapahtumaa YAG-kilpailuja joko vuodelle 2023 tai 2024. Kentän on siis oltava tuolloin sillä tasolla, että kilpailut on mahdollista järjestää.

Uusi kenttä monipuolistaa kaiken ikäisten kuntalaisten harjoittelumahdollisuutta ja palvelee kunnan urheiluseuroja aiempaa paremmin.

 

Seuraa Näin Nurmijärvi rakentuu -blogia täällä!

 

Takaisin listaukseen