Ajankohtaista

Aleksis Kiven päivänä 10.10. jalustalle nousevat suomen kieli ja suomalainen kirjallisuus. Aleksis Kivi -pääkaupunkina Nurmijärven kunta tarjoaa vuosittain 10.10. tilan merkittävälle sanansäilän käyttäjälle, joka rikastaa praakauksessaan yhteiskunnallista keskustelua tässä ajassa, kansalliskirjailijamme henkeä unohtamatta. Tänä vuonna Aleksis Kiven päivän praakauksen laatii futuristi ja tietokirjailija Perttu Pölönen.

Aleksis Kiven päivän praakaus 2024, Perttu Pölönen 

Tehdäänpä pieni ajatuskoe. Kuvitellaan, että ihminen kuluttaa päivässä keskimäärin yhden litran verran tietoa. Kuvitellaan myös, että tuo tietolitra pitäisi jakaa kolmeen eri kulhoon sen mukaan, kuinka vanhaa kyseinen tieto on. Uuden tiedon kulhoon kaadettaisiin sellainen tieto, joka on luotu esimerkiksi viimeisen vuoden aikana, keski-ikäisen tiedon kulhoon menisi 1–50 vuotta vanha tieto ja vanhan tiedon kulhoon yli 50 vuotta vanha tieto. Se, mikä tieto on uutta, keski-ikäistä ja vanhaa tietoa riippuu toki siitä, keneltä kysytään. Historiantutkijan mielestä keski-ikäinen tieto on ehkä satoja tai tuhansia vuosia vanhaa. Datatieteilijä sen sijaan huomauttaisi, että suurin osa kaikesta maailman datasta on luotu parin viimeisen vuoden aikana. Tässä esimerkissä olennaista on kuitenkin selkeät erot eri-ikäisten tietojen välillä.

Kysymys kuuluu, mihin kulhoihin ja missä suhteessa sinun päivittäinen tietolitrasi jaetaan. Mihin huomiosi “valuu”?

Historiallisesti tietolitra on mennyt vanhan ja keski-ikäisen tiedon kulhoihin. Emme voi puhua satoja tai tuhansia vuosia sitten eläneiden ihmisten puolesta, mutta voimme olettaa, että vanha tieto – siis perimätieto, kansanviisaudet, sanonnat, sananlaskut, mytologiat ja kansantarut – oli vahvasti läsnä heidän elämässään. Ne harvat kirjoitetut tekstit ja kirjat, jotka olivat ylipäätään saatavilla, olivat vanhoja ja arvokkaita. Kun painokone keksittiin, ihmiset siirtyivät sanomalehtien kautta kuluttamaan uudempaa, esimerkiksi kuluneen viikon aikana luotua, tietoa. Näin huomiomme alkoi siirtyä päivänpolttaviin aiheisiin tai ainakin viikonpolttaviin aiheisiin. 1900-luvulla radio ja televisio lisäsivät uuden tiedon luomista ja kuluttamista huomattavasti, sillä uutisista kuultiin jo samana päivänä. 2000-luvulle siirryttäessä internet ja sosiaalinen media veivät kehityksen äärimmilleen, sillä nyt uutiset ja mielipiteet ajankohtaisista tapahtumista siirtyivät päivätasolta jopa tunti- tai minuuttitasolle. Uutisia päivitetään sitä mukaa, kun uusia tiedonrippeitä tulee lisää. Ja kun käytämme generatiivista tekoälyä, kulutamme tietoa, joka luotiin vain sekunteja aiemmin.

Tietolitramme valuu nykyään siis pääasiassa uuden tiedon kulhoon. Kulutamme uutta tietoa vanhan kustannuksella. En väitä, etteikö uusi tieto voisi olla myös todella arvokasta. Viimeisimpiin tutkimustuloksiin kannattaa tutustua ja ymmärryksen hankkiminen esimerkiksi uusista ohjelmistoista ja teknologioista olisi hyvä aloittaa nyt eikä vuosien päästä. Haen takaa sitä, mitä aika tekee tiedon laadulle. Kymmeniä tai satoja vuosia vanhan tiedon on pitänyt selvitä erilaisten vaiheiden läpi. Tieto on kestänyt aikaa. Sukupolvelta toiselle siirtyneissä ideoissa ja tarinoissa on todennäköisesti jotain arvokasta – varsinkin, jos niitä vertaa sosiaaliseen mediaan tuotettuun ja nopeasti vaihtuvaan sisältöön, ”kontenttiin”.

Vanha tieto ei tietenkään ole aina täysin korrektia tai se ei sellaisenaan kestä tarkastelua nykyvalossa. Siitä huolimatta edeltävät sukupolvet ovat katsoneet syystä tai toisesta tärkeäksi siirtää tuon tiedon eteenpäin ja meidän olisi hyvä tutustua siihen. Meillä on internetin ansiosta ennennäkemätön mahdollisuus päästä käsiksi valtaosaan kaikesta siitä tiedosta, mitä on koskaan kirjoitettu ja digitoitu. Tuntuu hölmöltä, jos tuota mahdollisuutta ei käytetä siihen, että oppisimme menneisyyden viisailta. Nykyihmiset saattavat olla perillä viimeisen viikon tai päivän aikana tapahtuneista asioista paremmin kuin yksikään aikaisempi sukupolvi, mutta he saattavat olla huonommin perillä vanhoista teksteistä ja klassikoista, esimerkiksi kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven tuotannosta, kuin yksikään aikaisempi sukupolvi.

Miksi emme siis tasapainottaisi tilannetta ja kaataisi tietolitraamme hiukan enemmän vanhan tiedon kulhoon? Ymmärrän, että somesisällöt katoavat 24 tunnissa ja päivitykset vaihtuvat tiuhaan, mikä tekee niistä aina ajankohtaisia. Voi tuntua siltä, että somea pitää kuluttaa, koska pian se on jo myöhäistä. Kotona pöydällä makaava kirja sen sijaan pysyy siinä vielä huomenna ja myös viikon päästä. Ehkä ajattelemme, että vanha tieto, vaikkapa Seitsemän veljestä, on aina saatavilla, mutta ehkä juuri siksi se katoaa salakavalasti elämästämme. Milloin viimeksi olet lukenut jotain, mikä kirjoitettiin kymmeniä, satoja tai tuhansia vuosia sitten? Olisiko nyt aika tarttua esimerkiksi Aleksis Kiven kirjoihin ja kysyä, mitä hän voisi meille opettaa?

Praakaus julkaistaan Aleksis Kiven päivän juhlassa 10.10. Juhla on katsottavissa Yle Areenassa.