Ajankohtaista

Päätöksenteko, Rakentaminen, Tontit, Yritykset

Lautakunta: Kesko Oyj:n logistiikkakeskuksen mahdollistava asemakaavamuutos aloitetaan

4.5.2021

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päätti 4.5.2021 kokouksessaan, että Ilvesvuori Pohjoisen alueen asemakaavan muutostyö alkaa. Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti 28.4.2021 luovuttaa Kesko Oyj:lle noin 57 hehtaarin kokoiset tilat ja määräalat Ilvesvuoren yritysalueelta. Kesko on suunnitellut alueelle kaupanalan logistiikkakeskusta, joka palvelisi Keskon päivittäistavarakaupan toimintaa tehokkaasti pitkällä aikavälillä.

Alueella on tällä hetkellä voimassa työpaikka-alueen asemakaava, jonka Nurmijärven kunnanvaltuusto hyväksyi tammikuussa 2020. Logistiikkakeskuksen mahdollistaminen edellyttää lainvoimaiseksi tulleen Ilvesvuori Pohjoisen asemakaavan muuttamista.

Suunniteltu keskus edellyttää laajaa maa-aluetta ja rakentamista. Tavoitteena on osoittaa kaavamuutosalueelle noin 300 000 k-m² uutta rakentamista, kuten voimassa olevassa Ilvesvuori Pohjoisen kaavassa. Tarvittava rakennusoikeus voidaan osoittaa alueelle, joka käsittää kaiken kunnan omistuksessa olevan, tonttimaaksi soveltuvan maapohjan Ilvesvuori Pohjoisen alueella.

Kaavan yhteydessä tehdään selvityksiä

Kaavaa varten selvitetään hankkeen liikenteelliset vaikutukset ja suunnitellaan tarvittavat liikennejärjestelyt. Kaavatyötä varten selvitetään lisäksi melun leviämistä ja muita selvityksiä kaavan vaikutusten arvioinnin tueksi.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on suunnitelma siitä, miten suunnittelu etenee. Siinä esitetään osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt, kaavan vaikutusten arviointia koskevia asioita, alustava kaavatyön aikataulu sekä nähtävillä oloaikojen tiedottamistavat.

OAS tulee nähtäville toukokuun puolen välin tietämillä ja siitä on mahdollisuus esittää mielipiteitä. OAS:aa voidaan tarkentaa suunnittelutyön kuluessa.

Kuka on osallinen kaavan laadinnan aikana?

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavoitukseen osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa.

Miten kaavatyö jatkuu ja vuorovaikutus

Asemakaavaluonnos on tavoitteena asettaa nähtäville syksyllä 2021 ja siinä yhteydessä osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteitään kaavaluonnoksesta. Seuraava vaihe kaavatyössä on keväällä 2022, kun kaavaehdotus asetetaan nähtäville, josta on mahdollisuus esittää uudelleen mielipiteitä. Tavoitteena on tuoda kaava hyväksyttäväksi viimeistään elokuussa-syyskuussa 2022.

Nykyinen Kuusimäen alue

Kuusimäen nykyinen rakennettu työpaikka-alue sisältyy alustavaan kaavamuutosalueeseen, koska kaavamuutos saattaa aiheuttaa Kuusimäen aluetta koskevia liikennejärjestelyjä. Tavoitteena ei ole muuttaa Kuusimäen alueen voimassa olevan kaavan sisältöä alueella toimivien yritysten osalta.

Takaisin listaukseen