Ajankohtaista

Opetus ja koulutus, Rakentaminen

Länsikaaren koulun piha uusitaan – piharemontti ajoitetaan oppilaiden kesälomaan

1.6.2023

Länsikaaren koululla alkaa välituntipihan remontti koulun kesäloma-aikana viikolla 23. Oppilaat, opettajat ja vanhemmat ovat päässeet osallistumaan pihan suunnitteluun.

Remontissa pihan asvaltti uusitaan ja valaistusta parannetaan.

”Piha on ollut kovin pimeä, joten uudet valaistusratkaisut lisäävät turvallisuutta ja toki myös viihtyisyyttä. Myös pihan istutuksia uusitaan”, Nurmijärven kunnan rakennuttajainsinööri Jouni Näreaho kertoo.

Koulun piha on remontin jälkeen myös entistä toiminnallisempi. Oppilaiden, opettajien ja vanhempienkin toiveesta pihalle asennetaan muun muassa  pieni Parkour-rata  erilaisin tasapainoiluvälinein, istuinpylväitä ja uusi isompi köysikiipeilyteline. Lisäksi pihalle rakennetaan ministadion, keinonurmipohjainen kaukalo, joka mahdollistaa pienpelit välitunneilla ja koulupäivien jälkeenkin.

Piha on työmaa-alueena kesäloman ajan

Länsikaaren koulun piharemontti alkaa oppilaiden kesäloma-aikana, viikolla 23 (5.6. alkava viikko). Remontin aikana piha aidataan työmaa-alueeksi, eikä se ole käytössä kesäloman aikana. Remontti valmistuu arviolta 9.8., ja piha on käytössä lukuvuoden alkaessa elokuussa.

”Pahoittelemme remontista aiheutuvaa haittaa ja sitä, ettei koulun piha ole käytössä kesällä. Käytännön syistä ja turvallisuuden näkökulmasta remontti on syytä ajoittaa loma-ajalle”, Näreaho sanoo.

 

 

Takaisin listaukseen