Nurmijärven Vesi, Vesihuolto
Kysymyksiä ja vastauksia Sääksjärven tilanteesta
Vihtilammin ja Sääksjärven välisen juoksutusojan tilanteesta on herännyt kysymyksiä.
Juoksuttaako Nurmijärven Vesi -liikelaitos vettä Vihtilammista Sääksiin?
Nurmijärven Vesi ei käytä juoksutusojaa tällä hetkellä. Tänä vuonna juoksutuksia ei ole tehty lainkaan. Teilinummen tekopohjavesilaitoksen valmistumisen (2024) myötä kunnalla on ollut mahdollisuus vähentää juoksutuksia Sääksjärveen. Jatkossa juoksutuksia tehdään vain poikkeustilanteissa. Tavoitteena on lopettaa juoksutukset kokonaan.
Mitä kunta aikoo tehdä juoksutusojan sakka-altaisiin kertyneelle humukselle ja vedelle?
Juoksutusojan sakka-altaisiin on kertynyt humusta ja sadevettä. Nurmijärven Vesi tekee syksyn aikana alueella katselmuksen, jonka perusteella päätetään toimenpiteistä, joilla on tavoite estää humuksen huuhtoutumista sakka-altaista Sääksjärveen.
Miksi juoksutuksia on tehty?
Kiljavan vedenottamo on vuodesta 1979 ollut kriittinen kunnan asukkaiden vedensaannin kannalta. Kiljavan vedenottamo syöttää veden Rajamäelle, sekä myös Röykkään ja pieniä määriä Klaukkalaan. Kiljavan ja Röykän pohjavedenottamoiden vedenottolupa on sidottu Sääksjärven pinnankorkeuteen. Juoksuttamalla vettä Vihtilammista Sääksjärveen pinnankorkeutta on nostettu tarpeen vaatiessa.
Miten veden laatua tutkitaan?
Vedenoton ja säännöstelyn vaikutuksia on tarkkailtu vuodesta 1979 lähtien. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n sekä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry:n raporttien mukaan Sääksjärven veden pitkäaikaisista analyysituloksista ei ole ollut nähtävissä selkeää juoksutuksen vaikutusta.
Nurmijärven Vesi on avannut Sääksjärven vedenlaadun seurantaan keskittyvän teemasivun: nurmijarvi.fi/saaksjarvenvedenlaadunseuranta. Sivuilta löytyvät muun muassa Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n sekä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry:n raportit Sääksjärven veden analyysituloksista. Sivustolla julkaistaan tuoreet raportit heti niiden valmistuttua.
Nurmijärven Vesi järjestää keskustelutilaisuuden
Nurmijärven Vesi kutsuu Sääksjärven vedenlaadusta kiinnostuneet avoimeen tilaisuuteen syksyn aikana. Tarkempi tieto tilaisuuden ajankohdasta ja paikasta ilmoitetaan hieman myöhemmin.
Tutustu vedenlaadun seurantaraportteihin
Sääksjärven vedenlaadun seuranta (Nurmijarven Vesi)