Yksityistiet

Yksityisteiden liikennemerkit

Yksityisteiden pysyviin liikennemerkkeihin tarvitaan kunnan suostumus

Yksityisteillä liikenteenohjauslaitteita ovat liikennemerkit ja sulkulaitteet, esimerkiksi puomit (myöhemmin liikenteenohjauslaitteet). Tienpitäjä saa kunnan suostumuksella asettaa liikenteenohjauslaitteen yksityistielle. Tienpitäjä on tiekunta, jos sellainen on perustettu. Tiekunnan kokouksessa päätetään pysyvän liikenteenohjauslaitteen asettamisesta. Jos tiekuntaa ei ole, päättävät tieosakkaat asiasta yhteisesti. Hoitokunnan tai toimitsijamiehen toimivalta ei riitä päättämään pysyvistä liikenteenohjauslaitteista. Tiekunta saa asettaa liikennemerkin vain omalle tiealueelleen.

Kunnan suostumusta ei tarvita tien kunnon, tiellä tai sen vieressä tehtävän työn vuoksi tilapäisten liikenteenohjauslaitteiden asettamiseen. Kyse on usein tilanteesta, jossa tilanteen poikkeuksellisuus tai kiireellisyys ei mahdollista suostumuksen hankkimista. Mikäli tilanteesta tulee pysyvämpi, on yksityisen tienpitäjän hankittava suostumus.

Tiekuntien tulee tehdä päätökset ja hakea kunnan suostumusta myös olemassa oleville liikenteenohjauslaitteille, jos niitä ei ole aikoinaan toteutettu voimassa olleen lainsäädännön vaatimusten mukaisesti.

Suostumuksen hakeminen kunnalta yksityistien pysyvään liikenteenohjauslaitteeseen

  • Tiekunnan kokouksessa tulee ensin hyväksyä liikenteenohjauslaitteen asettaminen yksityistielle ennen kunnan suostumuksen hakemista.
    • Liitä hakemukseen kopio kokouspöytäkirjasta perusteluineen, josta ilmenee tiekunnan myönteinen kanta liikenteenohjauslaitteen asettamiseen.
    • Jos liikenteenohjauslaitteen vaikutusalueella on muita teitä, niin myös niiden osalta on hakemukseen liitettävä tiekunnan kokouspöytäkirja, josta ilmenee tiekunnan suostumus koskien kyseistä liikenteenohjauslaitetta (tai järjestäytymättömillä tiekunnilla osakkaiden allekirjoittama suostumus tai valtakirjat kaikilta osapuolilta).
  • Jos tiekuntaa ei ole perustettu, kaikkien tieosakkaiden tulee allekirjoittaa hakemus tai antaa siihen kirjallinen suostumus
  • Kerro hakemuksessa, mitä liikenteenohjauslaitteita tiekunta on päättänyt asettaa yksityistielle.
  • Merkitse karttaliitteeseen liikenteenohjauslaitteen suunniteltu sijoituspaikka, ja vaikutusalueen nykyiset liikenteenohjauslaitteet. Jos yksityistiellä ei ole aiempia liikenteenohjauslaitteet, maininta siitä.
  • Perustele hakemuksessa, miksi liikenteenohjauslaitteita haetaan yksityistielle. Tiekunta voi esimerkiksi perustella liikenteenohjauslaitteen asettamisen lisäävän turvallisuutta yksityistiellä. Perustelun ja selvityksen on oltava riittävät siihen, että kunta voi niiden perusteella tehdä kokonaisarvioinnin asiasta.
  • Lähetä hakemus: kunta@nurmijarvi.fi tai Nurmijärven kunta, PL 37, 01901 Nurmijärvi. Viestiin/kuoreen merkintä ”Kirjaamo: Yksityistiet / hakemus liikenteenohjauslaitteen asettaminen”.

Viranhaltija tekee liikennemerkin asettamisesta päätöksen, joka asetetaan yleisesti nähtäväksi. Kun päätös on lainvoimainen, on tiekunnalla lupa asettaa liikennemerkki yksityistielleen. Tiekunta hoitaa liikennemerkkien hankkimisen ja paikalleen asentamisen sekä niiden huoltamisen.

Liikenteenohjauslaitteen asettamisesta on tieliikennelain mukaan toimitettava tieto Väylävirastolle ohjauslaitetta koskevan tiedon tallentamiseksi Digiroad-tietojärjestelmään. Tiekunta tai osakkaat ilmoittavat tiedot Digiroadiin.

Jos valtio tai kunta avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa, tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää tai tietä sulkea sinä ajanjaksona, jota avustus koskee (Yksityistielaki 560/2018, § 85).