Nuorena Nurmijärvellä

Tässä ja nyt

Ajankohtaisia asioita nuorisopalveluissa

Kunta esittää osanottonsa onnettomuuden uhreille – nuorille järjestetään keskustelu- ja kriisitukea – Nurmijärvi

Nurmijärven kunta välittää syvän osanottonsa perjantaina 4.4. tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa menehtyneiden nuorten omaisille ja läheisille. Poliisin tiedotteen mukaan Klaukkalan Metsäkylässä Nummelantiellä sattuneessa onnettomuudessa menehtyi kaksi vuonna 2008 syntynyttä tyttöä. Kolmas saman ikäinen tyttö loukkaantui vakavasti ja hänet kuljetettiin onnettomuuspaikalta sairaalaan. Keusoten sosiaali- ja kriisipäivystys on ollut uhrien läheisten tukena.

Lapselle ja nuorelle tärkeiden henkilöiden kuolemat koskettavat heitä syvästi. Lapset ja nuoret tarvitsevat aina aikuisten tukea menetyksen ja surun käsittelyyn.

Lue Mielenterveystalon sivuilta, kuinka voit tukea surevaa lasta ja nuorta >>

Ethän jää yksin ajatuksesi kanssa. Jaa pieniäkin ajatuksiasi perheesi, ystäviesi tai muiden ihmisten kanssa. 

MLL:
Lasten ja nuorten puhelin 116 111
maanantaista perjantaihin kello 14–20
lauantaisin ja sunnuntaisin kello 17–20

Barn- och ungdomstelefonen päivystää ruotsiksi numerossa 0800 96 116
maanantaisin ja tiistaisin kello 14–17
keskiviikkoisin ja torstaisin kello 14–20

MIELI Kriisipuhelin päivystää suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi
Kriisipuhelin suomeksi
päivystää numerossa 09 2525 0111
24 tuntia vuorokaudessa.

Kriisipuhelin ruotsiksi, Kristelefon,
päivystää numerossa 09 2525 0112
ma ja ke klo 16–20,
ti, to, pe klo 9–13.

Kriisipuhelin englanniksi ,Crisis Help line,
päivystää numerossa 09 2525 0116
pe klo 9-13.

_______________________________________________________

Tule mukaan viettämään unohtumattomat päivät luonnon ja seikkailun parissa!

Märkiön leirikeskuksessa järjestetään uusi erähenkinen luonto- ja seikkailuleiri
Ma 30.6. klo 12 – to 3.7. klo 12. Ilmoittautuminen tälle leirille alkaa ma 7.4.2025 klo 9. Lisätietoja ja ilmoittautumislinkki löytyvät leirit sivulta.

Kesällä järjestetään viikoilla 23-26 ja 31 yöleirejä Märkiön leirikeskuksessa ja päiväleirejä nuorisotiloissa. Leirien lisäksi nuorisotiloissa on muuta avointa toimintaa.

Ilmoittautuminen leireille on alkanut to 20.3.2025 klo 9. Lisätietoja ja ilmoittautumislinkit löytyvät leirit sivulta, täällä.

Nuorisotilojen avoimista toiminnoista tullaan tiedottamaan lähempänä kesää nuorisotilojen omilla sivuilla sekä somessa.

Hae Nuvaan eli nuorisovaltuustoon kaudelle 6/2025 – 5/2027

Nuorisovaltuusto eli Nuva on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä, joka toimii kunnassa ajaen Nurmijärveläisten nuorten etuja. Nuva on kunnan virallinen vaikuttamistoimielin.

Valtuuston edustajat vaikuttavat lautakunnissa, valtuustoissa ja muissa toimielimissä.

Tule mukaa vaikuttamaan Nurmijärveläisten nuorten asioihin ja hae mukaan Nuvaan kaudelle 6/2025-5/2027 lähettämällä hakemuksesi 30.4.2025 mennessä. Lisätietoja sekä linkki hakemukselle löytyy Nuvan kotisivuilta.

Haku koululaisten iltapäivätoimintaan kaudelle 2025–2026

Haku koululaisten iltapäivätoimintaan käynnistyy 17.3. ja päättyy 21.4.2025. Haku tapahtuu ainoastaan Wilman kautta.

Nuorisotilojen vakiokäyttövuorot kaudelle syksy 2025 – kevät 2026

Vakiokäyttövuorot on haettavana 1.-30.4.2025 Timmi-varausjärjestelmän kautta.

Kunnan nuorten kesätyöpaikat

Haku oli 4.-16.3.2025. Hakemuksia tuli yhteensä 676 kpl. Arvonnat ja yhteydenotot arvottuihin nuoriin pyritään tekemään 18.4.2025 mennessä.

Kesätyöseteli

Kesätyösetelihakemusten tulostus alkoi 4.3.2025. Täytettyjen hakemusten vastaanotto alkoi 17.3.2025. Kesäsetelit on jaettu loppuun 6.4.2025.

Kesäyrittäjäprojekti

Kesäyrittäjäprojekti on edelleen käynnissä. Kesäyrittäjäkoulutus tarjoaa 14-25-vuotiaille nurmijärveläisille nuorille väylän yrittäjyyteen ohjatusti, turvallisesti ja helposti. Kesäyrittäjyys on hyvä vaihtoehto perinteiselle kesätyölle. Lisätietoja täältä.

Luonto ja elämys -hanke

Nuorisopalvelut on aloittanut vuoden kestävän hankkeen, jossa on tavoitteena saada lapsia ja nuoria innostumaan Nurmijärvellä kauniista luonnosta erilaisten seikkailu- ja elämyspedagogiikan menetelmien avulla ja saada onnistumisen kokemuksia ja seikkailuita lähiluonnossa. Hankkeessa käynnistetään yhdessä nuorisotilojen kanssa ryhmätoiminnat, jotka ovat avoimia 3-6-luokkalaisille sekä 7-9-luokkalaisille.

Märkiön leirikeskuksen myyntiä valmistellaan PK seudun partiosäätiölle

Lisätietoja asiasta löytyy täältä.

Seuraa ajankohtaisia asioita somessa

________________________________

Ajankohtaista kunnassa

Katso kaikki ajankohtaiset