Elmer Rafael Diktonius oli taiteilija, joka tunnetaan paremmin runoilijana kuin säveltäjänä, koska hänen sävellyksistään ei ole säilynyt paljon tietoa. Diktonius syntyi Helsingissä suomenruotsalaiseen työläisperheeseen. Isä oli kirjanpainaja ja äiti oli kotona. Molemmat vanhemmat lauloivat lastensa kanssa paljon. Ensimmäisen oman soittimensa, viulun, Elmer sai Suomalaisen Realilyseon alaluokkalaisena ja pian hän sai myös ensimmäiset oppitunnit soittimensa käytöstä. Jo tällöin Diktonius teki ensimmäiset sävellyksensä, mutta julkisuudessa säveltäjä Elmer Diktoniuksen nimi oli ensi kerran vuonna 1912.
Radikaali kirjoittaja
Elmer Diktonius opiskeli sävellystä Helsingin musiikkiopistossa vuosina 1915-1925. Hänen ensimmäinen kirjoituksensa julkaistiin vuonna 1916, jolloin hän jo tunsi Otto Wille Kuusisen. Kuusinen vaikutti suuresti Diktoniuksen ajatuksiin ja osin hänen myötävaikutuksestaan Diktonius suuntautuikin enemmän kirjailijaksi kuin muusikoksi. Vuonna 1921 ilmestyi ensimmäinen runokokoelma Min dikt. Muita kuuluisia Diktoniuksen teoksia ovat muun muassa Janne Kubic (Janne Kuutio) ja Suomen tasavallan kansalaisia.
Diktonius on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi, koska hän kirjoitti valtaosan tuotannostaan ruotsiksi. Toinen syy lukijoiden vieroksuntaan lienee se, että hän oli vallankumouksellinen ja radikaali kirjoittaja, jonka oli vaikea tulla ymmärretyksi sotien välisenä aikana Suomessa. Hänen kirjoituksensa on kaunistelematonta tekstiä, suorastaan räikeää ja häikäilemätöntä verrattuna aikaisempaan kirjallisuuteen. Hän pyrki vapauttamaan runomuodon ja rikkomaan sen yhteydet perinteiseen runomuodon rakenteeseen.
Ennen kaikkea Diktoniuksesta tuli suomenruotsalainen kirjailija, runoilija ja prosaisti. Hän oli modernisti, joka kuului Tulenkantajiin ja kirjoitti moniin lehtiin. Diktoniusta pidettiin runon rajoja rikkovana porvariston pilkkaajana ja poliittisena radikaalina sekä aikansa suomenruotsalaisten modernistien joukon vihaisena nuorena miehenä.
Nurmijärvi osana elämää
Diktonius omaksui Aleksis Kiven perintönä luontokuvauksen. Diktonius vietti pitkiä aikoja Nurmijärvellä, Röykän Tuomistonojalla, jonka elämästä, maisemista ja ihmisistä hän on kirjoittanut paljon. Tuomistonojasta tuli Diktoniuksen lapsuudenidylli, johon hän palasi yhä uudelleen muistoissaan. Vallankumouksellisten vuosiensa aikana Diktonius oli pitkän aikaa pois Nurmijärveltä, mutta palasi tänne vuonna 1927 ja vieraili usein aina kuolemaansa saakka vuonna 1961. Tuomistonojalla on yhä hänen lapsuusvuosiinsa kuulunut vuosisatainen niinipuu. Romaaniin Janne Kuutio sisältyy kiehtova kesämatka kärryillä Keimolan korpien ja kestikievarin kautta Nurmijärvelle.
Kirjallisuuden kääntäjä
Diktonius myös käänsi kirjallisuutta suomesta ruotsiksi ja ruotsista suomeksi. Tunnetuin hänen käännöstöistään lienee Seitsemän veljestä ruotsiksi. Diktoniusta pidetäänkin merkittävänä suomalaisen kirjallisuuden ja säveltaiteen levittäjänä ruotsinkielisten keskuuteen. Diktonius eli koko elämänsä vapaana kirjailijana, mutta hänen kirjojaan myytiin vain vähän. Lehdetkään eivät maksaneet suuria palkkioita eikä hänen aktiivisena kautenaan, 1920-1930 -luvuilla ollut nykyisenkaltaista apurahajärjestelmää. Niinpä Diktoniuksen voi sanoa eläneen suureksi osaksi köyhyydessä. Hän osallistui aktiivisesti poliittiseen keskusteluun ja yhteiskunnalliseen kritiikkiin. Muun muassa vuonna 1936 Arbetarbladetin vastaava päätoimittaja K. A. Fagerholm tuomittiin sakkoihin Diktoniuksen pakinan vuoksi. Siinä väitettiin Diktoniuksen halventaneen Hitlerin mainetta. Hän suhtautuikin epäillen ja ironisesti niihin kirjailijoihin, jotka matkustivat natsien kutsusta tutustumaan ”uuteen” Saksaan.
Vuoteen 1936 mennessä hän oli kirjoittanut parhaimpina pidetyt teoksensa ja hän oli tunnistettu ja ahkera, mutta köyhä. Ulkoisesti hänen elämänsä tasoittui kun hän muutti vaimonsa kanssa Kauniaisiin ja perheen ainoan lapsen, Silja-tyttären syntymän jälkeen. Elmer Diktonius kuoli Helsingissä vuonna 1961 pitkän sairauden jälkeen ja hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. Kaksitoista vuotta hautajaisten jälkeen paljastettiin Tove Janssonin hänelle teettämä hautamuistomerkki Hietaniemessä.
Kirjallisuutta
Donner, Jörn & Lindqvist, Marit (toim.) Kirjeitä ja katkelmia, Elmer Diktonius, 1995.
Enckell, Olof. Den unge Diktonius, 1946.
Onnela, Tapio (toim.) Vampyyrinainen ja Kenkkuinniemen sauna: suomalainen kaksikymmenluku ja modernin mahdollisuus, 1992.
Sormunen, Irja. Nurmijärven pitäjän historia 1900-1970, III osa, 1974.
Vainio, Matti. Diktonius: modernisti ja säveltäjä, 1976.