Ajankohtaista

Kunnanjohtajan blogi

Kunnanjohtajan blogi: Nurmijärvi on koronapandemian kiihtymisvaiheessa

25.9.2020

Kiihtymisvaihe on tämän viikon uusi käyttösana. THL kuvaa koronaepidemian tilannetta Suomessa kolmella tasolla: perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe. Toistaiseksi olemme Nurmijärvellä ja koko Suomessa olleet perustasolla, mutta nyt tilanne on muuttunut.

Tartuntojen määrät ovat lähteneet kasvuun ja kuluneen viikon aikana Nurmijärvellä on todettu useita joukkoaltistuksia. Korona on nyt alueellamme kiihtymisvaiheessa. Keusoten kuntien alueella tartuntoja on viimeisen kahden viikon aikana todettu 24 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun kiihtymisvaiheen alarajana pidetään 10 tapausta 100 000 asukasta kohden.

THL on antanut suositukset maskien käytöstä kiihtymisvaiheessa oleville alueille. Käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:

  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa.
  • Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.

Esimerkkejä julkisista sisätiloista ja yleisötilaisuuksista, joissa maskin käyttöä suositellaan.

  • Kaupat ja ostoskeskukset
  • Rahapeli- ja vedonlyöntipalveluihin käytettävät tilat
  • Postit, pankit, kirjastot ja muut vastaavat sisätilat
  • Liikuntaan tai urheiluun sekä niiden seuraamiseen käytettävät tilat (vähintään yleiset tilat ja pukeutumistilat)
  • Uimahallit, maauimalat kylpylät ja saunat (yleiset tilat ja pukeutumistilat)
  • Kirkot ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilat
  • Konserttisalit ja muut elävän musiikin esittämiseen käytettävät tilat
  • Teatterit ja muut esittävien taiteiden esittämiseen käytettävät tilat
  • Elokuvateatterit ja muut elokuvien ja muiden vastaavien audiovisuaalisten teosten esittämiseen käytettävät tilat
  • Museot ja galleriat
  • Huvi- ja teemapuistot sekä nähtävyydet jos sisätiloja
  • Festivaalit ja markkinat jos sisätiloja
  • Kongressi- ja messukeskukset sekä kongressien, messujen ja muiden vastaavien tapahtumien järjestämiseen käytettävät tilat
  • Terveysasemat, neuvolat ja muut asiakaspisteet

Suositukset on tehty noudatettaviksi, etenkin kun valittu strategia on tehty syystä, että yhteiskuntaa ei jouduttaisi sulkemaan. Keväästä muistamme, mitä vaihtoehdosta seuraa. Nyt otetaan jälleen meistä kaikista mittaa. Huomionarvoista on, että tällä hetkellä yli 50 % tartunnoista on valtakunnallisesti todettu alle 30-vuotiailla. Etäisyydet, käsihygienia, etätyöt, vapaa-ajan tapahtumiin osallistuminen ja ikäihmisten sekä muiden riskiryhmiin kuuluvien turvallisuudesta huolehtiminen; uskon, että me kaikki tiedämme, miten tulee toimia. Ja eiköhän me myös toimita niin?!

Katso myös

Keusote: Koronatartunnat Keski-Uudenmaan soten alueella kiihtymisvaiheessa – maskisuositus käyttöön (25.9.2020)

Kunnanjohtajan blogin aikaisemmat kirjoitukset

 

Takaisin listaukseen