Ajankohtaista

Kunnanjohtajan blogi

Kunnanjohtajan blogi 3.5.2024 – 45000 asukkaan raja lähestyy

3.5.2024

Maaliskuussa 2024 Nurmijärven väkiluku oli 44 866. Arviomme on, että loppuvuodesta ylitämme 45 000 asukkaan rajan.

Asukasluvun kasvu on vuoden alkupuolella ollut tavanomaista maltillisempaa. Syyt heijastelevat osin viime vuoden epävarmuuksia, kuten korkojen nousua, energianhintojen epävakautta, rakentamisen kustannuskehitystä sekä työllisyystilannetta. Myös asuntomarkkinatilanteen poikkeuksellisuus kangistaa muuttokehitystä.

Uusia asuntoja on tammi-maaliskuun aikana valmistunut vain 17 kappaletta, joista kaikki omakotitaloihin tai paritaloihin.

Väestönkasvu painottunut nuoriin aikuisiin (20–24-vuotiaat) sekä kolme-nelikymppisten ikäluokkiin (30–49-vuotiaat). Sen sijaan alle kouluikäisten lasten määrä on vähentynyt liki viidelläkymmenellä lapsella (-47 henkilöä). Määrällisesti eniten on kasvanut 75 vuotta täyttäneiden ikäryhmä väestön ikääntymisen myötä (+446 henkilöä).

Jos 2010-luvun lopun tilannetta ei huomioida, oli alle kolmevuotiaiden lukumäärä näin alhainen viimeksi vuonna 1991 eli 33 vuotta sitten, jolloin asukkaita Nurmijärvellä oli 29 000.

Yhtiömuotoisen asuntotuotannon osalta hankaluudet uusien hankkeiden aloituksissa jatkunevat koko vuoden, sillä asuntotarjontaa riittää sulateltavaksi aiemmin valmistuneissa kohteissa myynnin ja vuokrauksen hidastumisen vuoksi.

Tosin kevennetyn varainsiirtoveron odotetaan vaikuttavan positiivisesti asuntokauppaan. Kiinteistöjen varainsiirtoverokanta alennettiin 4 prosentista 3 prosenttiin. Asunto- ja kiinteistöosakkeiden varainsiirtoverokanta alennettiin 2 prosentista 1,5 prosenttiin.

Kasvussa ja väestörakenteessa on siis havaittavissa muutosta. Ikärakenteen muutos on valtakunnallinen, jopa maailmanlaajuinen ilmiö. Mutta kehysalueiden muuttoliike todennäköisesti jatkuu tulevaisuudessakin pulsseina. Nyt meneillään olevasta hiljaisemman kasvun aikana on hyvä päivittää suunnitelmat kasvuun, maankäyttöön ja investointeihin liittyen.

Lue lisää Nurmijärven kasvusta uusimmasta Nurmijärvi-barometrista.

 

Outi

Takaisin listaukseen