Ajankohtaista

Kunnanjohtajan blogi

Kunnanjohtajan blogi 26.1.2024 – Aiotko sinä äänestää presidentinvaaleissa?

26.1.2024

Jo 44,1 prosenttia nurmijärveläisistä äänioikeutetuista on äänestänyt presidentinvaaleissa. 6684 heistä on miehiä ja 7640 naisia. Nurmijärveläisiä enemmän on ennakkovaaleissa Uudellamaalla äänestäneet vain Kauniaisten 52,8%, Porvoon 51,6% ja Vihdin 46,1% asukkaat. Hyvä me!

Äänioikeus on yksi tärkeistä ihmisoikeuksista ja demokraattisen valtion peruskivi. Viime aikoina on paljon puhuttu demokratian tilan heikkenemisestä, algoritmien kautta tapahtuvasta vaalimanipuloinnista ja poliittisen aktiivisuuden hiipumisesta.

Meneillään olevat presidentinvaalit ovat meille suomalaisille jälleen mahdollisuus näyttää, että äänioikeus on meille tärkeä arvo, jonka haluamme hyödyntää.

Maailmalta näemme esimerkkejä maista, joissa demokratia ei toteudu ja luottamus päättäjiin on mennyt. Vallalla saattaa olla diktatuuri tai harvainvalta, maassa saattaa jyllätä korruptio tai kansalaisten vapauksia saatetaan rajoittaa.

On myös nähtävissä, että ihmiset eivät halua alistua. Maissa, joissa demokratia ei toteudu, kansalaisliikkeet ja mielenosoitukset vahvistuvat. Maailma on pienentynyt ja tieto liikkuu, vaikka sitä joissain maissa yritetään jopa rajoittaa. On nähty, että jopa vakavien uhkien ja poliittisen epävakauden keskellä ihmiset ovat valmiita ilmaisemaan mielipiteitään ja vaatimaan oikeuksiaan.

Suomi on ollut demokratian mallimaa ja on kunnia-asiamme tehdä töitä ja taistella sen eteen, että menestystarinamme jatkuu edelleen.

Presidentinvaalit ovat hyvä aika pohtia demokratiakysymyksiä ja arvoja ulko- ja turvallisuuspoliittisten kysymysten rinnalla. Sitra on käynnistänyt hankkeen, jossa on otettu kokeiluun avoimen lähdekoodin verkkoalusta Polis, jonka on tarkoitus mahdollistaa suurten ryhmien osallistuminen valitun aiheen käsittelyyn rakentavalla tavalla.

Polis alustalla on käyty myös keskusteluja aiheista, jotka ovat parhaillaan käytävien presidentinvaalien teemoina.

Kiinnostavaa on, mihin suuntaan julkisen keskustelun alustat tulevaisuudessa kehittyvät. Mielipidepalstat ja vanhat vallan vahtikoirat ovat toki edelleen voimissaan, mutta sosiaalisesta mediasta on tullut vähintään yhtä vahva toimija niiden rinnalle. Tällä hetkellä kuitenkin maailmanlaajuisesti podetaan sitä, että huomiotalouden keinojen käyttö ja algoritmit ohjaavat somekeskustelua siten, että se on alkanut vaikuttaa ihmisistä häiritsevältä ja epätarkoituksenmukaiselta. Poliksen kaltaiset julkisten toimijoiden luomat alustat tai muut neutraalit online keskusteluympäristöt eivät kuitenkaan ole vielä lyöneet läpi.

Varsinainen vaalipäivä ensimmäisellä kierroksella on sunnuntaina 28.1. Äänestys alkaa silloin klo 9 ja päättyy klo 20. Vaalipäivänä voit äänestää vain sinulle määritellyssä äänestyspaikassa. Paikan tiedot ja osoite löytyvät kotiisi tulleesta ilmoituskortista tai paikan voi myös tarkistaa äänestyspaikkapalvelusta.

Kunnan sivuilta löytyvät äänestyspaikkojen sijainnit myös opaskartalla

Kunnan viestintä kävi haastattelemassa ensikertaa äänestäviä, joista kukaan ei aikonut jättää äänioikeuttaan käyttämättä. Eiköhän mekin kaikki käytetä oikeuttamme!

Video on viestinnän harjoittelija Sini Louhen tekemä.

Jännittävää vaalisunnuntaita kaikille!

Outi

 

 

 

Takaisin listaukseen