Ajankohtaista

Kunnanjohtajan blogi, Matkailu, Viestintä

Kunnanjohtajan blogi 23.7. – Matkailu ja Nurmijärvi

23.7.2021

Suomalainen matkailuala on korona-aikana ottanut jättiharppauksen eteenpäin, paitsi lisääntyneen kysynnän vuoksi, myös siksi, että matkailutuotteisiin ja niiden tarjontaan on panostettu aiempaa monipuolisemmin ja ammattimaisemmin.

Olemme alkaneet nähdä paremmin kiinnostavat matkailukohteemme ja olemme alkaneet uskoa tarinoidemme vetovoimaan. Olemme myös alkaneet ymmärtää sen, että kiinnostus ja kohteet eivät synny itsekseen, vaan ne on luotava, brändättävä, tarinallistettava, tuotteistettava, tarjoiltava kauniisti ja tehtävä helposti lähestyttäviksi.

Matkailun kehittäminen vaatii työtä, sitkeyttä ja kekseliäisyyttä. Toisaalta matkailussa 1+1 on helposti enemmän kuin 2 – eli matkailussa on helppoa saada vipuvartta omaan toimintaansa muista alueellisista toimijoista. Tästä syystä Nurmijärvellä on koettu tärkeäksi, että myös kunta on osaltaan mukana mahdollistamassa alueemme matkailun kehittymistä ja toimijoiden verkostoitumista.

Kunnan brändin kehittäminen ja vahvistaminen on myös yksi valtuuston asettamista strategisista tavoitteista, jonka alatavoitteita ovat muuttovoitto, asuintalojen ja tonttien myynti sekä matkailun lisääminen. Nurmijärven kunnan viestintäohjelma 2019-2025

Nurmijärven kunta onkin jo parin vuoden ajan panostanut aiempaa enemmän matkailuun, matkailukohteidemme näkyvyyteen ja matkailutuotteiden syntymiseen. Perinteisestihän kunnalla on ollut kotisivujen ja Nurmijärvi-lehden lisäksi kesäisin tarjolla kesäesite, jossa on esitelty kunnan tapahtumia ja matkailukohteita.

Kun tapahtumien osalta oli jo kesällä 2020 monenlaista epävarmuutta koronasta johtuen, panostimme printin sijaan entistäkin enemmän nettiin ja rakensimme pikaisesti ensimmäisen version uusista matkailusivuistamme. Niille kerättiin alueen yrittäjien yhteystietoja ja kohde-esittelyjä, sekä käytännönläheisiä vinkkejä, kuten esimerkinomaisia teemapäiviä Nurmijärvellä retkeileville ja matkaileville. Talvisesonkiin sivustoja jälleen täydennettiin ja rakennettiin yhdessä alueen yrittäjien kanssa. Jos yrityksesi toimii matkailun toimialalla ja puuttuu sivustolta, niin voit lähettää tietosi tästä linkistä.

Tälle kesälle toteutettiin jälleen joka kotiin jaettu kesäesite, jota on myös jaossa kunnassa matkaileville. Kesäesitteen tueksi toteutettiin QR-koodeilla toimivat videomuotoiset kohde-esittelyt, sekä päivitettiin Nurmijärven matkailusivujen pakettitarjontaa.

Alueen kulttuuri- ja matkailuyrittäjien kanssa on vuoden aikana pidetty useita kokoontumisia ja heidän kanssaan yhteistyössä on ideoitu ja työstetty erilaisia ideoita ja yhteistyömuotoja.

Ensimmäisenä suurempana ja näkyvämpänä projektina päätettiin yhdessä lähteä rakentamaan Sääksi-brändiä. Aiemminhan Nurmijärveltä on matkailu- ja kulttuurikohteena brändätty jo Taaborinvuorta ja siihen liittyvä kulttuuri- ja tapahtumatoimintaa.

Sääksin alue valikoitui kohteeksi, koska se on Nurmijärven yksi tunnetuimpia kohteita retkeilijöiden ja matkailijoiden näkökulmasta. Sääksillä on upea ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen tarina. Sääksi on luontokohteena monipuolinen ja hyvin saavutettavissa myös julkisilla liikennevälineillä. Sääksin alueella on ja siihen kytkeytyy monenlaista matkailu- ja majoitustarjontaa ja yhden selkeän brändin alle on voitu tuoda koostetusti paketoituna muukin Nurmijärven matkailuanti.

Näistä lähtökohdista käynnistettiin syksyllä 2020 Sääksin brändityö, joka valmistui 3.6. kun Sääksin brändi julkistettiin. Brändikuva kertoo sen, että kaiken ytimessä on kirkasvetinen ja kaunis järvi mäntykangasmetsän keskellä, mutta että siihen kytkeytyy monenlaista muutakin nähtävää, harrastusta, kulttuuria, historiaa, kaupallisia palveluita jne. Sääksin omat kotisivut löytyvät osoitteesta www.kirkkaastikauneinta.fi.

 

Sääksi-tunnuksen kuosissa on kuvattu paikallisia aktiviteetteja

 

Matkailun kehittäminen on tämän projektin myötä saatu isosti käyntiin ja Nurmijärven matkailukohteet ovat saaneet näkyvyyttä myös valtakunnan mediassa, mutta olemme silti toki vielä alkumatkalla. Päärooli matkailupalveluiden kehittymisessä on yrityksillä – sekä jo olevilla, että mahdollisilla tulevilla. Kunnan rooli on enemmänkin kokoonkutsujan ja portinavaajan rooli, mutta selvää on, että matkailun myötä tapahtuva aktiivisuuden ja elinvoimaisuuden lisääntyminen palvelee kuntaa ja kuntalaisia monin eri tavoin.

Lopuksi vielä vinkki: Elokuussa aloittava valtuusto tulee ensitöikseen päivittämään kunnan strategian ja tällä hetkellä on menossa nettiaivoriihi, jossa voit osaltasi olla vaikuttamassa siihen, mitkä teemat ja panopisteet ovat tärkeitä tulevan strategian laadinnassa. Tule mukaan ideoimaan ja kommentoimaan!

Takaisin listaukseen