Ajankohtaista

Kunnanjohtajan blogi

Kunnanjohtajan blogi 21.5.2021 – Miten kunnassa päätetään?

21.5.2021

Enää muutama päivä jäljellä ennakkoäänestyksen alkuun – keskiviikkona 26.5. pääsee jo äänestämään. On hyvä hetki muistutella mieliin, mitä kunnallinen päätöksenteko ja kokousviidakko oikein käytännössä tarkoittavat.

Äänioikeusilmoituksen mukana tuli kaikille äänestäjille muistutuksena kirjallinen selostus siitä, mitä valtuusto tekee. Nurmijärveläisillä on myös vielä hieno mahdollisuus päästä ihan käytännössä seuraamaan valtuuston päätöksentekoa, kun keskiviikkona 26.5. klo 18 valtuuston kokous lähetetään suorana kunnan verkkosivuilla ja kokous on nähtävissä sivuilla 14 päivää kokouksen jälkeen.

Vaaleissa valitaan siis edustajat valtuustoon, joka käyttää ylintä päätösvaltaa kunnassa. Nurmijärvellä valtuutettujen määrä on 51.  Valtuuston tehtäviin voi tutustua tarkemmin täällä. Valtuusto käsittelee asiat kunnanhallituksen tai tarkastuslautakunnan valmistelun pohjalta. Valtuusto kokoontuu noin kuukauden välein ja sen kokoukset ovat julkisia.

Valtuuston toimikausi on neljä vuotta, kun taas kunnanhallitus valitaan kahden vuoden toimikaudeksi kerrallaan. Kunnanhallituksen tehtävä on valmistella ja panna täytäntöön valtuuston päätökset yhdessä muun luottamushenkilö- ja viranhaltijaorganisaation kanssa. Kunnanhallitus mm. johtaa hallintoa ja taloutta, valvoo kunnan etua, sekä tekee kunnan puolesta sopimukset ja muut oikeustoimet.

Kunnanhallituksen tai lautakuntien kokoukset eivät ole julkisia. Kokousten esityslistat kuitenkin ovat julkisia hyvissä ajoin ennen kokouksia ja päätöksistä tiedotetaan heti kokousten päätyttyä.

Nurmijärvellä valtuustokaudella 2017-2021 on toiminut seitsemän lautakuntaa ja kolme kunnallisen liikelaitoksen johtokuntaa, sekä kunnanhallituksen konsernijaosto. Valtuusto valitsee lautakuntien ja kunnanhallitus liikelaitosten ja johtokuntien jäsenet.

Kuntalain mukaan kunta asettaa myös nuorisovaltuuston, vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston, joiden jäsenet edustavat kyseisiä asukasryhmiä. Lakisääteisten vaikuttajatoimielimien lisäksi Nurmijärvellä on useita muita toimielimiä ja toimikuntia ja kunnalla on myös edustajia kuntayhtymissä (kuten Keusote) sekä muissa organisaatioissa.

Kunnan toimintaa ohjaa valtuuston päättämä strategia, joka päivitetään kerran valtuustokaudessa. Seuraavan strategian laadintatyö alkaa heti uuden valtuustokauden alettua ja siihen kutsutaan eri tavoin mukaan myös kuntalaisia ja alueen eri toimijoita. Strategiaa toteutetaan käytännön toiminnassa sekä erilaisten hankkeiden ja ohjelmien kautta.

Kunnan toimintaa ohjaavat myös toki kuntalaki, hallintosääntö, konserniohjeet, toimintasäännöt ja erinäiset ohjeet. Näissä määritellään mm. toimivallanjako.

Kunnan ja demokratian tärkeimpiä periaatteita on avoimuus ja läpinäkyvyys. Siksi myös valmistelua tehdään avoimesti ja siihen pyritään mahdollisuuksien mukaan osallistamaan kuntalaisia.

Kunnallinen päätöksenteko voi kuitenkin ymmärrettävästi tuntua epäselvältä. Mistä asioista sinä kaipaisit lisää tietoa? Entä, miten päätöksentekoviestintää voisi mielestäsi kehittää entisestään? Laita palautetta tulemaan!

Kunnallinen päätöksenteko on mielenkiintoista erityisesti siksi, että päätettävät asiat ovat meitä kaikkia lähellä ja vaikuttavat meidän arkeemme. Siksi on tärkeää, että kaikki osallistuvat – ainakin vaaleissa äänestämällä.

Outi

Takaisin listaukseen