Ajankohtaista

Kunnanjohtajan blogi

Kunnanjohtajan blogi 15.1.2021 – Olisiko unelmatyöpaikkasi Suomen suurimmassa kunnassa?

15.1.2021

Huomio teknisen puolen osaajat, sivistyksen- ja varhaiskasvatuksen ammattilaiset, kokit, kotoutumisneuvojat ja muut – Nyt on lähes 80 työpaikkaa auki Nurmijärven kunnassa!

Nyt jos koskaan kannattaa miettiä, olisiko unelmatyöpaikkasi Suomen suurin kunta, jossa on reilut 43000 asukasta, 1800 henkilön työyhteisö ja positiivinen meininki. Nurmijärven kunnassa on monipuolisia uramahdollisuuksia. Työtä tehdään yli 200 eri ammattinimikkeellä.

Meillä tehdään työtä paremman ja toimivamman yhteiskunnan eteen, tuotetaan maailman tärkeimpiä palveluita ja tehdään työtä, jolla todella on merkitystä.

Nurmijärven kunnassa meillä on iloinen ja eteenpäin katsova meininki. Olemme keskellä Uuttamaata, hyvien yhteyksien päässä. Moni tuntee Nurmijärvi-ilmiön, mutta Nurmijärvi on valinnut strategiakseen, että Nurmijärvi on positiivinen ilmiö. Työntekijämme ovat arvostettuja ilmiöntekijöitä ja tärkein voimavaramme. Olemme päivittäneet työelämäkäytäntöjämme ajan tarpeita vastaaviksi.

Meillä on paikkoja sekä kovan tason ammattilaisille, että tuoreille tekijöille. Kuntatyö antaa laajoja mahdollisuuksia kehittyä ja oppia alan parhaaksi, sekä edetä uralla. Elämme parhaillaan suurten ikäluokkien murrosvaihetta ja paljon mielenkiintoisia tehtäviä avautuu vuosittain.

Olet sitten rakennuttajapäällikkö, ylläpitopäällikkö, kunnallistekniikan suunnittelija, kiinteistönhoitaja, liikennesuunnittelija, matematiikan, käsityön, liikunnan tai fysiikan ja kemian lehtori, luokanopettaja, erityisluokanopettaja, englannin opettaja, oppilasohjaaja, päiväkodinjohtaja, varhaiskasvatuksen opettaja, kokki, kotoutumisneuvoja tai jonkun muun tehtävän ammattilainen, tutustu avoimiin työpaikkoihimme ja ota yhteyttä.

Monessa tehtävässä hakuajat päättyvät jo lähipäivinä, joten kannattaa olla nopea!

Alla vielä muutama esimerkki avoimista tehtävistä:

Rakennuttajapäällikköä haemme kehittämään kasvavan ja elinvoimaisen kunnan toimitilojen uudis- ja korjausrakentamista. Tehtäväkenttä on monipuolinen ja mielenkiintoinen. Hallinnoimme noin 200 kiinteistöä ja vuoden 2021 talonrakennusinvestointimme ovat noin 15 milj. euroa. Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on soveltuva ylempi tekninen tutkinto ja kokemusta rakennuttamisesta. Arvostamme hyvää talotekniikan osaamista sekä rakentamistalouden tuntemusta ja julkisen hankintamenettelyn hallintaa. Työtehtävässä tarvitset johtamis- ja esimiestaitoja ja kykyä toimia tuloksellisesti yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Ylläpitopäälliköksi odotamme teknisen alan tutkinnon suorittanutta henkilöä, jolla on kokemusta ylläpitotehtävistä ja/tai korjausrakentamisesta. Ylläpitopäällikön monipuolisessa tehtävässä pääset vaikuttamaan kunnan toimitilojen kunnossapitoon, ylläpitoon ja kehittämiseen. Työtehtävissä johdat ylläpitoyksikköä, vastaat kiinteistöjen kunnossapitokorjauksista ja kiinteistönhoidosta, koordinoit sisäilmatutkimuksia ja -korjauksia sekä suunnittelet ja toteutat toimitilojen vuosikunnossapito-ohjelmaa. Työssä tarvitset esimiestaitoja, oma-aloitteisuutta ja yhteistyökykyä. Arvostamme talotekniikan (LVI) osaamista, sisäilmaosaamista ja julkisen hankintamenettelyn hallintaa.

Liikennesuunnittelijaksi haemme insinööritutkinnon omaavaa yhteistyökykyistä ja asiakasmyönteistä henkilöä. Arvostamme muutaman vuoden työkokemusta vastaavista tehtävistä, mutta huomioimme myös vastavalmistuneet. Toimenkuvaan kuuluu mm. kunnan joukkoliikenneasioiden hoitaminen, liikenteenohjauksen ja liikenneturvallisuuteen liittyvä suunnittelu sekä asiakaspalvelu. Toimit liikennejärjestelmän ja –tekniikan asiantuntijana yleiskaava- ja asemakaavahankkeissa sekä osallistut niistä laadittaviin liikenneselvityksiin ja toimit liikenneasioiden asiantuntijana sekä kunnan edustajana eri liikenneasioiden työryhmissä. Tehtävässä pääset kehittämään Nurmijärven liikennettä entistä toimivammaksi, turvallisemmaksi ja ympäristöystävällisemmäksi.

Kunnallistekniikan suunnittelijaa haetaan teknisen alan koulutustaustalla. Arvostamme muutaman vuoden työkokemusta kunnallistekniikan suunnittelusta, mutta huomioimme myös vastavalmistuneet. Tehtäviin kuuluvat mm. katu- ja vesihuoltosuunnitelmien laatiminen ja liikenneturvallisuuteen liittyvä suunnittelu. Tarjoamme mielenkiintoisen työn tiivistä yhteistyötä tekevän pienen yksikön jäsenenä, monipuoliset työtehtävät ja hyvän työilmapiirin.

Kiinteistönhuollon ammattilaisia haemme ylläpitämään kiinteistöjen kuntoa ja säilyttämään niiden arvoa, sekä ylläpitämään haluttuja olosuhteita kiinteistöissä. Työtehtäviin kuuluu vastata osana tiimiä Nurmijärven kunnan hallinnassa olevien kiinteistöjen kiinteistönhoitajan tehtävistä. Olet hakemamme, jos sinulla on tehtävään soveltuva koulutus tai sinulla on kokemusta kiinteistönhoitajan tehtävistä, olet halukas myös päivystystehtäviin, sinulla on B-luokan ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus.

Matematiikan lehtori: Pyöritteletkö mielelläsi numeroita ja näet matemaattisia kaavoja kaikkialla? Haastatko oppilaita ongelmanratkaisuun ja yhtälöiden muodostamiseen? Tunnetko vetoa peruslaskutoimituksiin ja ylipäänsä matemaattisiin käsitteisiin? Koulutuspalvelut hakee vakinaista täyttämistä varten 1.8.2021 alkaen matematiikan lehtoria. Haemme aktiivista, yhteistyökykyistä ja koulun kehittämisestä kiinnostunutta opettajaa.

Erityisluokanopettajaa haetaan vakinaiseen työsuhteeseen mm. Kivenpuiston kouluun. Haemme aktiivista, yhteistyökykyistä ja koulun kehittämisestä kiinnostunutta erityisluokanopettajaa.  Edellytämme hyviä ryhmänhallintataitoja, joustavuutta ja tiimityöskentelytaitoja. Kivenpuiston erityiskoulussa opiskelee autismin kirjon, vammaisopetuksen  ja yksilöllistetyn opetuksen oppilaita vuosiluokilta 1.-9. Koulussamme on myös luokkia oppilaille,  jotka tarvitsevat erityistä tukea tunne-elämän taidoissa. Etsimme tehtävään erityisesti EMO-opetuksen osaajaa. Tehtävä täytetään 1.8.2021 alkaen.

Kokkia haetaan Aleksian Pataan. Seuraavien kahden vuoden aikana keskitämme Nurmijärvellä ruoanvalmistuksen ja sen vaatiman osaamisen Aleksian Pataan. Aleksian Pata palvelee tulevaisuudessa 50 palvelukeittiötämme, joissa ruokailee yhteensä 9000 asiakastamme. Aleksian Padassa ateriat valmistetaan cook and chill menetelmällä. Palvelukeittiöissä ruoan kypsennys viimeistellään juuri ennen ruokailua. Aleksian Padassa työskentelee palveluesimiehen johdolla asiantuntijatiimimme eli tuotannonohjaajat ja kuusi kokkia. Tarvitsemme nyt vahvistusta kokkitiimiimme, jonka kunnianhimoinen tavoite on valmistaa maailman parasta ruokaa nurmijärveläisille kouluille, päiväkodeille ja ikäihmisille. Työ on kokopäivätyötä, viikkotyöaika on 38:15 h + ruokatunti. Tällä hetkellä työ on arkipäivisin, mutta myöhemmin sinulla täytyy olla valmius myös viikonlopputyöhön.

Lue lisää ja jätä hakemuksesi

Katso näiden sekä muiden kunnan avoimien työpaikkojen tarkemmat tiedot ja jätä hakemuksesi >>

 

Tutustu aikaisempiin blogikirjoituksiin

Kunnanjohtajan blogi >>

 

Takaisin listaukseen