Ajankohtaista

Kunnanjohtajan blogi

Kunnanjohtajan blogi 12.6.2024 – Pieni hönöily voi olla iso kustannus!

12.6.2024

Koulujen loppumisen jälkeen Nurmijärvellä on sattunut ja tapahtunut. Erityisesti koulujen ja päiväkotien rakennuksissa ja niiden ympäristössä on tehty useita vahingontekoja. Voi sanoa, että ilkivallasta on tullut päivittäistä.

Ilkivaltaan sortuvat ovat isolta osin alaikäisiä tai nuoria aikuisia, mutta toki joukkoon mahtuu edustajia muistakin ikäryhmistä.

Turhanaikaiset vahingonteot harmittavat vietävästi. Pistämme miljoonia ja taas miljoonia euroja yhteisiä rahojamme rakennuksiin, koulujen ja päiväkotien pihoihin, liikuntapaikkoihin, leikkipuistoihin ja muuhun ympäristöömme kaikkien meidän hyväksi. On todella epäreilua, jos näitä panostuksia ja yhteistä omaisuuttamme ei kunnioiteta, vaan pistetään surutta paikkoja palasiksi.

Toivomme, että tuomalla ilmiön näkyväksi, saisimme ihmiset heräämään asiaan ja toimimaan ennaltaehkäisevästi. Erityisesti lasten ja nuorten kanssa olisi tarpeen käydä keskustelua siitä, mitä seurauksia ajattelemattomalla käyttäytymisellä ja tahallisilla vahingonteoilla voi olla.

Kunnalla on tehokas vartiointikoneisto ja merkittävä määrä kunnan kiinteistöistä on myös kameravalvonnassa. Nyt tapahtuneista teoista on saatu hyviä videoita ja tekijöitä on selvästi tunnistettavissa. Rikosilmoitukset on tehty ja kuvatallenteet on toimitettu poliisille.

Iästä riippumatta, tekijöille lähtee teoista lasku. Useissa tapauksissa vahingonteosta seuraa myös lastensuojeluilmoitus.

Kustannukset pienistäkin vahingoista voivat olla yllättävän suuria. Vahingoista harvoin saadaan kaikkia kuluja katettua, mikä on pois yhteisistä varoistamme. Joskus on myös niin, että kun joku paikka rikotaan, ei siitä korjaamalla saada alkuperäisen veroista.

Lohtu tässä kaikessa on se, että jokainen voi itse valita, miten käyttäytyy. Järkevä ja vastuullinen käytös on aina jees. Hetken hönöilystä voi koitua valtavan ikävä ja pitkä taakka kannettavaksi elämässä.

Olisiko sinulla jokin ajatus, mitä voisimme yhdessä tehdä ilkivallan vähentämiseksi?

Outi

Takaisin listaukseen