Ajankohtaista

Kunnanhallitus, Päätöksenteko, Talous, Talousarvio

Kunnanhallitus esittää valtuustolle alijäämäistä talousarviota – käsittely sujui ennätyksellisen tehokkaasti

21.10.2024

Kunnanhallitus sai vuoden 2025 talousarvion ja taloussuunnitelmat vuosille 2026–2027 käsiteltyä ennätysajassa. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan talousarvioesityksen pienin muutoksin. Kunnanhallitus teki 40 000 euron muutoksen kunnan käyttötalousosaan. Hallitus ei esitä valtuustolle verojen korotusta. Talousarvion päättää lopullisesti kunnanvaltuusto, jonka on tarkoitus päättää talousarviosta 2025 ja taloussuunnitelmista 2026–2027 kokouksessaan keskiviikkona13.11.2024. Kunnanhallituksen esityslistaan voi tutustua kunnan kotisivuilla.

Kunnanhallitus päätti talousarviosta yhdessä kokouksessa 21.10. Aikaa käsittelylle oli varattu kaksi päivää 21.–22.10.

”Kunnanhallituksessa teimme perusteellista mutta tehokasta työtä ja saimme talousarvion käsiteltyä noin kolmessa tunnissa, mikä on ennätyksellinen nopea aika. Haluan kiittää viranhaltijoita laadukkaasta valmistelusta ja kunnanhallitusta vastuullisesta päätöksenteosta, jossa pidättäydyttiin suurista lisämäärärahaesityksistä”, kunnanhallituksen puheenjohtaja Virpi Räty sanoo.

Kunnan talous arvioidaan 1,1 miljoonaa euroa alijäämäiseksi vuonna 2025. Kunnan lisärahoitustarve ensi vuodelle on 12,6 miljoonaa euroa, ja kunnanhallitus esittää tämän rahoittamista lainalla.

”Heikentyvästä taloustilanteesta huolimatta kunta on satsaamassa huomattavasti lasten ja nuorten peruspalveluihin ja hyvinvointiin. Ensi vuonna kunta investoi päiväkoteihin ja kouluihin yli 38 miljoonaa euroa. Käyttötalouden puolelle teimme yksimielisen ja maltillisen lisäyksen, joka tukee lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia”, Räty sanoo.

Talousarvio 2025 numeroina
  • Kunnan toimintakate on -122,2 miljoonaa euroa.
  • Kunnan verorahoitus on 148,3 miljoonaa euroa.
  • Kunnan rahoituserät nettona -1,7 miljoonaa euroa.
  • Kunnan nettoinvestoinnit: -33,3 miljoonaa euroa.
  • Kunnan alijäämä: -1,1 miljoonaa euroa.
  • Kunnan lisärahoitustarve: 12,5 miljoonaa euroa.
  • Kunnan nettolainanotto: 12,5 miljoonaa euroa.

Kunta satsaa peruspalveluihin päiväkoti- ja kouluinvestointien muodossa

Vuosien 2025–2027 päiväkoti- ja kouluinvestoinnit ovat merkittävässä osassa kunnan taloutta.

Väistötilakustannukset kasvavat ensi vuonna 2,5 miljoonaa euroa vuoteen 2024 verrattuna. Urheilupuiston koulun uudishankkeelle on arvioitu vuosille 2024–2027 yhteensä 24 miljoonaa euroa. Viirinlaakson päiväkoti-koululle on arvioitu 23 miljoonaa euroa vuosille 2026-2028. Suunnitelmavuosien loppukaudelle osuu Klaukkalan koulun uudishankkeen aloitus, jolle on arvioitu 28 miljoonaa euroa vuosille 2027–2029.

Muita suuria investointeja ovat muun muassa Rajamäen kampuksen viimeistely, Sudentullin investoinnit, Klaukkalan vesitornin rakennustyöt, jotka on tarkoitus aloittaa keväällä 2025 sekä Teilinummen vesijohdon kahdentaminen Kirkonkylän ja Klaukkalan välille.

Talousarviovuodelle 2025 on budjetoitu 38,3 miljoonaa euroa investointeihin. Suunnitelmavuosille 2026–2027 on budjetoitu 171,0 miljoonaa euroa investointeihin.

Kunta satsaa myös käyttötalouden puolella kunnan toimintaan ja kuntalaisten hyvinvointiin. Vuoden 2025 talousarviokehykseen on sisällytetty kymmenen 25-tuntisen koulunkäynnin ohjaajan vakanssin perustamista tukemaan oppilaiden opiskelua perusopetuksessa. Samoin hallitusohjelman mukaiseen perusopetuksen vähimmäistuntimäärän lisäämiseen 2–3 vuosiviikkotunnilla on varattu määrärahat. Varhaiskasvatuksen puolella on esitetty kolmen varhaiskasvatuksen apulaisjohtajan vakanssin vakinaistamista tukemaan johtamista ja sen kehittämistä. Konsernipalvelut panostaa muun muassa tietoturvaympäristön kehittämiseen ja ympäristötoimiala keskittyy kiinteistöjen osalta kunnan ydintoimintoihin ja panostaa erityisesti terveellisiin ja turvallisiin toimitiloihin.

Lainakanta nousemassa taloussuunnitelmakaudella 250 miljoonaan

Investoinnit lisäävät kunnan velkaantumista. Nurmijärven kunnan lainakanta on asettumassa loppuvuodesta 2024 noin 200 miljoonaan euroon. Päiväkoti- ja kouluverkon investoinnit lisäävät velkaantumista taloussuunnitelmavuosina. Talousarviovuonna 2025 kunta on ottamassa lainaa 12,5 miljoonaa euroa. Suunnitelmavuonna 2026 kunnan arvioidaan velkaantuvan noin 5 miljoonaa euroa ja 35,4 miljoonaa euroa suunnitelmavuonna 2027. Vuoden 2027 loppuun mennessä velan arvioidaan asettuvan 252,9 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa, että korkomenot tulisivat olemaan kunnalle noin 5,9 milj. euroa vuoden 2027 lopussa nykyisillä korkoennusteilla.

Verojen esitetään pysyvän ennallaan – käyttöön uusi voimalaitosten kiinteistövero

Velkaantumisen johdosta kunnassa on jouduttu arvioimaan tulorahoituksen lisäämistä veronkorotuksilla. Valtuusto korotti kunnallisveron tuloveroprosenttia 0,39 prosenttiyksikköä kuluvalle vuodelle. Kunnanhallitus ei esitä ensi vuodelle veronkorotuksia kunta- tai kiinteistöveroihin.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Nurmijärvellä otettaisiin käyttöön uusi voimalaitosten kiinteistövero vuoden 2025 alussa. Nykyisin voimalaitokset maksavat normaalia kiinteistöveroa (1,18 %), mutta jatkossa voimalaitosten kiinteistövero olisi 3,10 % mikäli voimalaitoksen nimellisteho ylittää 10 megavolttiampeeria. Kunnassa ei ole tällä hetkellä määritelmän mukaisia voimalaitoksia, jolloin vanhojen voimalaitosten maksama kiinteistövero pysyisi nykytasolla.

Veroesitykset vuodelle 2025
  • Kuntaveron tuloveroprosentti: 7,50 %
  • Yleinen kiinteistövero: 1,18 %
  • Vakituisen asuinrakennusten vero: 0,48 %
  • Yleishyödyllisen yhteisön vero: 0,00 %
  • Muiden asuinrakennusten vero: 1,18 %
  • Rakentamattomien rakennuspaikkojen vero: 4,30 %.
  • Voimalaitosten kiinteistövero: 3,10 %

Esityslistaan voi tutustua kunnan kotisivuilla.

Hallitus hyväksyi talousarvion pienin muutoksin: käsittely kunnanhallituksen kokouksessa

Kunnanhallitus kävi talousarviosta kattavan keskustelun ja hyväksyi talousarvion omalta osaltaan pienin muutoksin.

Otto Suhonen (kesk.) esitti Riikka Raekankaan (kesk.), Maiju Tapiolinnan (kok.) ja Kalle Mustosen (kesk.) kannattamana kunnanhallituksen kokouksessa tekstilisäystä kotihoidon kuntalisän osalta: ”Vuonna 2025 laajennetaan kotihoidon tuen kuntalisän maksamista siten, että alle 2-vuotiaan lapsen varhaiskasvatuksen piirissä oleva sisarus ei estä kuntalisän maksamista.” Hallitus ei ollut yksimielinen muutosesityksestä ja äänesti asiasta. Äänin 4 jaa – 7 ei hallitus hyväksyi muutosesityksen.

Otto Suhonen (kesk.) esitti Riikka Raekankaan (kesk.) ja Kalle Mustosen (kesk.) kannattamana, että talousarviosta poistetaan lause ”uusissa rakennushankkeissa tulee suosia laajoja kokonaisuuksia, isoa oppilas- tai lapsimäärää” poistetaan talousarviosta. Hallitus oli yksimielinen muutosesityksestä ja lause poistettiin talousarviosta.

Riikka Raekannas (kesk.) esitti Otto Suhosen (kesk.), Maiju Tapiolinnan (kok.) ja Kalle Mustosen (kesk.) kannattamana, ettei Klaukkalan tekonurmikentän lämmitystä supisteta ja 40 000 euron säästötavoitteesta luovutaan. Hallitus oli yksimielinen muutosesityksestä ja hyväksyi muutosesityksen. Talousarviovuodelle ja taloussuunnitelmavuosille lisättiin 40 000 euron määräraha.

TE-palvelut merkittävä uusi tehtävälisäys kunnille

Työ- ja elinkeinopalvelut eli TE-palvelut siirtyvät kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta. Keski-Uudenmaan työllisyysalueen TE-palvelut järjestetään jatkossa yhteistyössä kuuden kunnan, eli Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan, kanssa. Vaikka Järvenpää on vastuukuntana palveluiden järjestämisessä, lisää TE-uudistus huomattavasti Nurmijärven kunnan menoja. Uudistuksen aiheuttamat menolisäykset Nurmijärvelle tulevat olemaan 4,6 miljoonan euroa. Tässä summassa on huomioitu Nurmijärven osuus työmarkkinatuen kuntaosuudesta. Yhteensä työllisyyden ja elinkeinoelämän edistäminen kattaa noin 5 prosenttia kunnan palveluille budjetoiduista määrärahoista.

Suunnitelmavuosille kaavailtu huomattavia tontinmyyntituloja

Suunnitelmavuoden 2026 ennustetaan olevan huomattavasti ylijäämäinen. Tämä selittyy kertaluonteisella myyntitulolla, sillä kunta on budjetoinut alustavasti 17,8 miljoonan euron tonttikaupat Sudentullin työpaikka-alueelta. Suuresta myyntitulosta huolimatta kunnan on arvioitu velkaantuvan 5 miljoonaa euroa vuonna 2026.

Uudistunut valtionosuusjärjestelmä astumassa voimaan 1.1.2026

Taloussuunnitelmavuosien 2026–2027 tulot saattavat vielä muuttua nykyisestä esityksestä, sillä valtionosuusjärjestelmäuudistus on astumassa voimaan vuoden 2026 alussa. Valtionosuudet kattavat tällä hetkellä noin 17 prosenttia kunnan toimintakuluista. Valtionosuusjärjestelmän uudistus on tulossa lausunnoille marraskuun 2024 aikana. Kunta on aktiivisesti tuonut esille, että valtionosuujärjestelmän tulisi huomioida paremmin Nurmijärven kunnan kaltaiset lapsiperhevaltaiset kasvukunnat.

Kunnanhallitus käsitteli talousarvioon liittyvät valtuustoaloitteet

SDP:n valtuustoryhmä ja muut allekirjoittaneet esittivät valtuustoaloitteessa, että Nurmijärvi takaa toisen asteen maksuttomuuden kaikille oppivelvollisuusikäisenä ammatillisen koulutuksen tai lukiokoulutuksen aloittaneille. Valtuustoaloitteessa esitetään myös, että kunta varaa tarkoitukseen tarvittavan riittävän määrärahan edelleen talousarvioon huolimatta mahdollisista valtiovallan rahoitusleikkauksista ja päätöksestä rajata maksuttomuutta.

Vihreiden valtuustoryhmä esitti valtuustoaloitteessaan, että Nurmijärvi säilyttää toisen asteen maksuttomana nykyisen mallin mukaisesti toisen asteen suorittamisen loppuun asti tai sen kalenterivuoden loppuun asti, kun opiskelija täyttää 20 vuotta.

Hallitus käsitteli sivistys- ja hyvinvointitoimialan laatimat vastaukset valtuustoaloitteisiin. Vastauksien mukaisesti sivistys- ja hyvinvointitoimialan vuoden 2025 talousarvioesitykseen ei sisälly leikkauksia lukiolaisten opiskeluun tarvittavien välineiden ja materiaalien hankkimiseen varattuihin määrärahoihin. Tämän hetken tilanne mahdollistaa opiskelijoille maksuttoman opiskelun sen kalenterivuoden loppuun, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. Koska jokainen toisen asteen koulutuksen järjestäjä vastaa omien opiskelijoidensa tarvitsemien välineiden ja materiaalien hankinnasta ja rahoittamisesta, Nurmijärven kunnan alueella toimivat yksityinen lukio ja ammatilliset oppilaitokset päättävät itse, miten toimivat.


Mirja-Liisa Tofferi (kesk) ja Virpi Korhonen (kesk) ja 27 allekirjoittajaa tekivät aloitteen vakinaisten koulunkäynninohjaajien osa-aikaisuuden muuttamista täysaikaiseksi. Kunnanhallitus käsitteli sivistys- ja hyvinvointitoimialan vastauksen valtuustoaloitteeseen. Toimialan näkemyksen mukaan kouluissa on suurempi tarve uusille koulunkäynnin ohjaajan vakansseille, kuin kokoaikaisille koulunkäynnin ohjaajille. Sivistys- ja hyvinvointitoimialan vuoden 2025 talousarvioesitykseen sisältyy esitys kymmenen 25-tuntisen koulunkäynnin ohjaajan vakanssin perustamisesta. Vuonna 2025 näiden vakanssien viiden kuukauden palkkakustannukset sivukuluineen ovat 91 000 euroa vuositason kustannuksen ollessa 214 000 euroa. Pidemmällä aikavälillä tavoitteena on myös alle 25-tuntisten vakanssien tuntimäärän nostaminen 25 tuntiin.

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan esittää valtuustolle, että se hyväksyy edellä annetut vastaukset valtuustoaloitteesiin sekä toteaa, ettei valtuustoaloitteet anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloitteet todetaan loppuun käsitellyiksi.

Valtuusto päättää talousarviosta 13.11.2024

Kunnanhallituksen jälkeen talousarvio siirtyy kunnanvaltuuston päätettäväksi. Valtuuston on tarkoitus päättää talousarviosta 13.11.2024. Valtuuston kokousta voi seurata suorana lähetyksenä kunnan kotisivuilta.

Muut kunnanhallituksen päätökset 21.10.2024

Esityksenä valtuustossa jatkossakin 51 valtuutettua

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan esittää valtuustolle, että valtuusto päättää kunnanvaltuutettujen lukumääräksi 51 valtuutettua valtuuston toimikaudelle 2025–2029. Ensi vuonna Suomessa toimitetaan kuntavaalit, joissa valitaan kuntien valtuustojen jäsenet toimikaudelle 1.6.2025–31.5.2029.

Kunnanhallitus päätti vuoden 2025 aikatauluista

Kunnanhallituksen päätti kokousaikataulun vuodelle 2025. Hallitus esittää kunnanvaltuustolle vuoden 2025 valtuuston kokousaikataulun hyväksyttäväksi. Kokousaikatauluun voi tutustua kunnan kotisivuilla.

Pöytäkirjojen nähtävillä pito vuonna 2025

Hallitus päätti 21.10. esittää valtuustolle, että se päättää valtuuston pöytäkirjan tarkastuskäytännöstä niin, että pöytäkirja tarkastetaan viikon kuluessa kokouspäivästä.

Hallitus päätti 21.10. antaa lautakunnille ja johtokunnille ohjeen pöytäkirjan tarkastuskäytännöstä niin, että pöytäkirja tarkastetaan viikon kuluessa kokouspäivästä.

Hallitus päätti 21.10., että kunnan viranhaltijoiden sekä kunnanhallituksen puheenjohtajan päätöspöytäkirjat pidetään nähtävänä päätöksentekoa seuraavana arkipäivänä, ellei viranomainen perustellusta syystä päätä muuta aikaa.

Asiaan voi tutustua kunnan kotisivuilla.

Keskusteluasiat

Kunnanhallitus keskusteli oppilaaksi ottamisen periaatteista sekä Sääksjärven veden laadusta.

Takaisin listaukseen