Kunnanhallitus, Opetus ja koulutus, Päätöksenteko, Talous
Kunnanhallituksen päätökset 24.3.2025

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan valita Nurmijärven kunnan opetuspäälliköksi Markus Torvisen. Lisäksi kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle kuntakonsernin tilinpäätöksen sekä talousarviopoikkeamien 2024 hyväksymistä. Kunnanhallitus lausui tapauskohtaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn puolesta Fortumin aurinkovoimahankkeeseen liittyen. Kunnanhallituksen päätökset tehtiin esityslistan mukaisina.
Kunnanhallitus valitsi opetuspäälliköksi Markus Torvisen
Kunnanhallitus päätti 24.3. valita Nurmijärven kunnan opetuspäällikön virkaan kasvatustieteen maisteri, opetuspäällikkö Markus Torvisen. Opetuspäällikkö toimii koulutuspalveluiden tulosalueen päällikkönä. Koulutuspalvelujen tehtävänä on huolehtia perusopetuksen ja lukiokoulutuksen järjestämisestä ja kehittämisestä, lisäksi tulosalueen tehtäviin kuuluvat taiteen perusopetusta ja vapaata sivistystyötä järjestävien oppilaitosten tukeminen. Opetuspäällikkö vastaa koulutuspalvelujen toiminnasta, kehittämisestä ja taloudesta. Koulutuspalveluissa työskentelee noin 600 työntekijää ja viranhaltijaa.
Virkaan valittavalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, peruskoulun tai lukion opettajan kelpoisuutta sekä opetushallinnon tutkintoa ja kokemusta esihenkilötehtävistä. Valitun henkilön on tarkoitus aloittaa työt elokuussa ja ottaa opetuspäällikön virka vastaan joulukuun 2025 alusta alkaen.
Lisäksi hallitus päätti, että varasijalle valitaan kasvatustieteen maisteri, perusopetuksen asiantuntijayksikön päällikkö Pertti Joona.
Hallitus käsitteli vuoden 2024 tilinpäätöksen ja vahvisti tilikauden 2024 talousarviopoikkeamat
Kunnanhallitus käsitteli Nurmijärven kuntakonsernin vuoden 2024 tilinpäätöstä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tilinpäätöksen yhteydessä kunnanhallitus käsitteli myös strategian toteutumista ja NUUKA-ohjelman toteutumista.
Tilikausi 2024 päättyi oletettua parempiin näkymiin, kun kunnan tulos asettui 5,2 milj. euron positiiviseen tulokseen. Tuloksesta ei tehty investointivarauksia.
”Nurmijärven kunnan hyvän taloudellisen tuloksen takana on valtavasti työtä ja venymistä. Haluan kiittää kunnan työntekijöitä viime vuoden osalta hyvin tehdystä työstä taloudellisesti haastavana aikana”, kunnanhallituksen puheenjohtaja Virpi Räty kommentoi.
Kunnan investointitaso nousi hieman edellisvuoden tasosta investointien omahankintamenon asettuessa 37,2 milj. euroon. Merkittäviä investointeja talonrakennushankkeiden osalta olivat Rajamäen kampus, Mäntysalon koulun korjaukset ja Röykän päiväkodin pihatyöt. Kunnallistekniikan merkittäviä edistettäviä ja toteutettavia hankkeita olivat mm. Ilvesvuori pohjoisen työpaikka-alue sekä jalankulku- ja pyörätie Klaukkalantien-Kehätien risteyksestä Perttulaan sekä välille Klaukkala-Korpilampi. Lisäksi edistettiin Heinoja ja Kylänpään asemakaava-alueita, Punamullantien uutta siltaa ja Metsä-Tuomelan aluetta.
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 24.3. esittää valtuustolle viime vuoden tilinpäätöksen hyväksymistä. Esityksenä on se, että suunnitelman mukaan tuloutetaan poistoeroa 12 500 euroa, Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen tilikauden ylijäämä noin 2,9 miljoonaa euroa siirretään johtokunnan esityksen mukaisesti liikelaitoksen edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille. Aleksia-liikelaitoksen tilikauden ylijäämä 630,29 euroa siirretään johtokunnan esityksen mukaisesti edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille. Nurmijärven kunnan tilikauden ylijäämä noin 2,37 miljoonaa euroa siirretään edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille.
Kunnanhallitus päätti allekirjoittaa vuoden 2024 tilinpäätöksen liitteineen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi, ja päätti saattaa tilikauden 2024 tilinpäätöksen liitteineen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi sekä oikeutti talouspalvelut tekemään mahdolliset tarvittavat tekniset korjaukset tilinpäätösasiakirjaan.
Nuuka-ohjelman toteutuminen
Nurmijärven kunnanvaltuusto hyväksyi Kestävän kasvun NUUKA-ohjelman kesäkuussa 2023 ja loppuosan marraskuussa 2023. Vuosi 2024 oli päivitetyn NUUKA-ohjelman ensimmäinen vuosi. Ohjelman ensimmäiseltä vuodelta on arvioitu syntyneen säästöjä noin 2,7 milj. euron edestä. Merkittävimpiä päätöksiä vuodelle 2024 oli alkuluokkatoiminnasta luopuminen, vesihuollon liittymismaksutulojen kirjaustavan muutos, avustusten leikkaaminen ja säästövapaiden purkaminen. Onnistuneiden säästötoimenpiteiden lisäksi on onnistuttu toteuttamaan toiminnallisesti tärkeitä muutoksia. Arvio ohjelman säästöpotentiaalista vuoden 2024 tilinpäätöksessä on 5,1 milj. euroa. Jo tehdyt päätökset huomioiden ohjelman säästöpotentiaali oli 6,1 milj. euroa, eli ohjelman arvioidaan tällä hetkellä toteutuvan noin 84 prosenttisesti. Tarkemmin NUUKA-ohjelman toteutumiseen voi tutustua kunnan verkkosivuilla.
Hallitus vahvisti tilikauden 2024 talousarviopoikkeamat
Kunnanhallitus vahvisti myös tilikauden 2024 talousarviopoikkeamat ja esittää ne edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi. Kunnan oman toiminnan osalta toimintakate toteutui 5,0 milj. euroa muutettua talousarviota pienempänä, joka pääosin selittyy sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja ympäristötoimialan toimintakatteen 4,1 milj. euron talousarviota paremmalla toteumalla. Lisätietoja voi lukea kunnan verkkosivuilta.
Kunnanhallitus näkee tapauskohtaisen YVA-menettelyn perusteltuna Fortumin aurinkovoimahankkeessa
Uudenmaan ELY-keskus pyytää Nurmijärven kunnan lausuntoa koskien ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) tapauskohtaisesta soveltamisesta yksittäistapauksessa Fortum Power and Heat Oy:n omistaman tytäryhtiön Nurmijärven Korvenniityn Aurinkovoima Oy:n aurinkovoimahankkeessa.
Kunnanhallitus päätti antaa seuraavan lausunnon:
Hankealueen itäpuolella on vireillä toinen aurinkovoimapuistohanke kokoluokaltaan lähes 400 ha Nurmijärven alueella ja Tuusulan alueella noin 280 ha ja aurinkovoimapuistojen väliin jäävä Louhintahiekan louhintahanke, jonka myönteinen ympäristölupapäätös on tehty joulukuussa 2024. Lupapäätöksestä on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen. Nurmijärven kunta on lausunnossaan toisen aurinkovoimahankkeen osalta todennut, että hankkeiden yhteisvaikutusten arvioimiseksi tapauskohtainen YVA-menettely on perusteltua.
Tapauskohtaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamista puoltavat hallituksen näkökulmasta seuraavat seikat:
Fortumin hanke on kooltaan Helsingin seudulla laaja. Nurmijärven kunta on edellyttänyt, että alueelle tulee laatia yleiskaava hankkeen toteuttamiseksi. Lisäksi toinen aurinkovoimapuistohanke on suunnitteilla aivan Fortumin hankkeen itäpuolelle. Näiden kahden hankkeen väliin jää Louhintahiekan alue, jolle on myönnetty ympäristölupa kallioiden louhimiseksi ja täyttämiseksi louhinnan jälkeen ylijäämämailla.
Hanke sijoittuu pääosin peltoalueille ja sitoo peltoalueiden maankäytön pitkäksi ajaksi aurinkovoimapuistoksi.
Alue on merkittävä ekologisten yhteyksien kannalta. Nämä ekologiset yhteydet katkeavat aurinkovoimapuiston aitaamisen myötä.
YVA-menettelyssä voitaisiin tarkastella edellä mainittujen hankkeiden yhteisvaikutuksia paremmin kuin yksittäisten yleiskaavojen tai lupamenettelyiden yhteydessä mm. ekologisten yhteyksien osalta.
Kokouksen kulku
Nurmijärven kunnanhallituksen 24.3.2025 kokouksen päätökset tehtiin esityslistan mukaisina seuraavin poikkeuksin:
Lisäasiana otettiin käsittelyyn 58 § Kehitys- ja keskusteluasiat:
§ 58 Kehitys- ja keskusteluasiat
Kunnanhallitus keskusteli
1. Lepsämän päiväkoti-koulun liikennejärjestelyistä
2. Valkjärvi-soudusta
Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan kotisivuilla 1.4.2025. Linkki esityslistaan.