Kaikki
Kunnanhallituksen kokouksen 19.10.2020 päätökset
Nurmijärven kunnanhallituksen päätökset syntyivät esityslistan mukaisina seuraavin poikkeuksin;
§ 213 Lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen tienpidon ja liikenteen suunnitelmaan 2021–24
Käsittely: Päätettiin yksimielisesti lisätä kohdan Perusparantamishankkeet, perusväylänpito ja kunnossapito toiseen kappaleeseen virke ” Nurmijärven kunta esittää, että maanteiden päällystämiseen ja perusparantamiseen käytettävissä oleva määräraha olisi Nurmijärven kunnan osalta vähintään vuoden 2020 tasolla.”
Päätös: Hyväksyttiin esitys.
Lisäksi päätettiin yksimielisesti lisätä lausuntoon virke ”Nurmijärven kunta esittää, että maanteiden päällystämiseen ja perusparantamiseen käytettävissä oleva määräraha olisi Nurmijärven kunnan osalta vähintään vuoden 2020 tasolla.”
Lausunnon kohdan Perusparantamishankkeet, perusväylänpito ja kunnossapitotoinen kappale kuuluu seuraavasti: Vuoden 2020 aikana Nurmijärvellä on tehty päällysrakenteen parantamista mm. maanteillä 11433 Järventaustantie, mt11427 Hongisojantie ja mt11419 Kuonomäentie. Lisäksi on tehty jonkin verran päällystystöitä muilla maanteillä kuten esim. mt1311 Helsingintiellä ja mt130 Hämeenlinnantiellä.
Nurmijärven kunnan alueella on valtion hallinnoimia maanteitä noin 250 km, joten Nurmijärven kunta esittää, että maanteiden päällysteiden kuntoon ja perusparantamiseen kiinnitetään erityistä huomioita jatkossakin. Nurmijärven kunta esittää, että maanteiden päällystämiseen ja perusparantamiseen käytettävissä oleva määräraha olisi Nurmijärven kunnan osalta vähintään vuoden 2020 tasolla. Pitkään jatkuneella päällystevauriolla on vaikutusta koko päällysrakenteen kuntoa heikentävänä seikkana.
§ 222 Nurmijärven kunnan talousarvio 2021 ja taloussuunnitelma 2021–2023
Kunnanhallitus aloitti talousarvion 2021 ja taloussuunnitelman 2021–2023 käsittelyn. Käsittelyä jatketaan tiistain 20.10.2020 kokouksessa.
§ 223 Kunnan tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2021
Käsittely siirrettiin tiistain 20.10.2020 kokoukseen.
§ 224 Kehitys- ja keskusteluasiat
Käsittely siirrettiin tiistain 20.10.2020 kokoukseen.
Linkki esityslistaan. Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan internetsivuille 27.10.2020.