Päätöksenteko, Valtuusto, Viestintä
Kunnan päätösviestintä palkittiin Tärkeissä töissä -gaalassa!
Nurmijärven kunnanvaltuuston päätösviestintä palkittiin 3.12. Tärkeissä töissä -gaalassa Helsingin Pörssitalolla. Palkinto on Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja kunta- ja hyvinvointialan alan pääsopijajärjestöjen yhteinen työelämän kehittämisen palkinto. Ehdolla oli ennätysmäärä kehittämisen kuvauksia kunnista ja hyvinvointialueilta.
”Demokratia ei ole vain vaalit ja vaaleissa äänestäminen. Tärkein peruskivi demokratiassa on luottamus kansalaisten, virkamiesten ja päätöksentekijöiden kesken. Siksi pyrimme tekemään kunnallisesta päätöksenteosta helposti lähestyttävää ja tutumpaa sekä saada kansalaiset näkemään, että me kaikki yhdessä muodostamme toimivan luottamusyhteiskunnan”, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kallepekka Toivonen sanoo.
”Taistelemme ihmisten huomiosta infomyrskyn keskellä ja siksi on uskallettava rohkeasti kokeilla kaikenlaisia keinoja. Päätöksenteon ytimessä on vuoropuhelu kuntalaisten kanssa ja päätöksenteon läpinäkyvyys. Haluamme, että Nurmijärvi on kasvollinen ja helposti lähestyttävä. Tällä valtuustokaudella olemme halunneet uusin keinoin nostaa framille päättäjiä ja tehdä päätöksenteosta ymmärrettävämpää eri kohderyhmille”, kunnanjohtaja Outi Mäkelä sanoo.
Päätösviestinnän kehittäminen on yksi kunnan viestintäohjelman toimenpiteistä, ja Nurmijärven kunta onkin uudistanut päätösviestintäänsä kuluneen vuoden aikana useilla eri toimenpiteillä. Kunta on aloittanut valtuuston kokousten streemaukset omana työnä, julkaissut Listapalaveri-podcastia- ja videosarjaa, järjestänyt Listapalaveri goes live -toritilaisuuden, julkaissut valtuuston esityslistasta musiikkialbumin, aloittanut suorana lähetyksenä tehtävät fiilishaastattelut ennen valtuuston kokouksia, julkaissut valtuuston kokousten päätöksistä videotiivistelmiä sekä kehittänyt valtuuston kokousten tiedotteita.
”Tämä on ilon päivä. Suomen kunnissa ja hyvinvointialueilla tehdään valtavasti upeaa kehitystyötä ja se, että meidän päätösviestintämme nostetaan näin korkealle, on suuri kunnia”, kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen sanoo. ”Haluan kiittää kaikkia päättäjiämme yhteisestä työstä. Erityiskiitoksen ansaitsee kunnan viestintätiimi, joka on halunnut kehittää ja kehittyä!”
”Olen erityisen ylpeä siitä, että olemme uudistaneet viestintäämme erittäin kustannustehokkaasti. Kehitystyö ei edellytä aina suurta budjettia, vaan monesti utelias mieli ja rohkea asenne kantavat pitkälle”, Siltanen näkee.
Ennätysmäärä osallistujia
Tekojen torille vietiin yhteensä 269 uutta kehittämistekoa yhteensä 63 kunta-alan ja hyvinvointialan organisaatiosta. Kaikkiaan 48 kuntaa tai kuntayhtymää sekä 17 hyvinvointialuetta toi kehittämistyön kuvauksia Tekojen tori -sivustolle tämän vuoden kampanjassa.
”Tekojen tori -kampanja toi esille huikean määrän kehittämistyötä: ennätykselliset 269 kuvausta kunnista ja hyvinvointialueilta. Eri ammattialoilta ja teemoista kehittämistekoja tuli kaikkiaan 65 organisaatiosta”, kertoo työelämän kehittämisen asiantuntija Anna-Mari Jaanu.
Tärkeissä töissä on Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen, eli Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn, Julkisen alan unionin JAU:n ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestön Soten, työelämän kehittämisen alusta.
Tutustu kunnan päätösviestintään!
Listapalaveri – podcast ja -video
Nurmijärven Listapalaveri on kunnan omana työnä toteutettu video- ja podcastsarja, jossa perataan paikallispolitiikan kiinnostavimmat kiemurat ja ajankohtaiset ilmiöt rennolla ja asiantuntevalla otteella. Listapalaveri julkaistaan sekä videona että podcastina kuukausittain ennen valtuuston kokousta. Listapalaveri sijoittui toukokuussa 2024 mitalisijoille Vuoden viestintäteko -kategoriassa Kuntaviestinnän SM-kilpailuissa. Kunta järjesti Listapalaveri goes live -tilaisuuden elokuussa 2024 Kirkonkylän torilla.
Listapalaverin ensimmäinen tuotantokausi tavoitti yli 51 000 katselijaa/kuuntelijaa. Potentiaalinen tavoittavuus somessa 221 000. Potentiaalinen tavoittavuus median välityksellä 5 300 000. Se on uudistanut kunnan päätösviestintää ja tiivistänyt yhteistyötä viranhaltijoiden ja päättäjien kesken.
Kuuntele Spotifyssa: Listapalaveri | Podcast on Spotify
Katso Listapalaveri: NurmijärviTV – Nurmijärvi
Nurmijärveläisten Sydänten Valtuustobändi
Nurmijärven kunta julkaisi kunnanvaltuuston kokouksen esityslistan musiikkimuodossa. Albumin nimi on Nurmijärveläisten Sydänten Valtuustobändi. Musiikkigenreinä albumilla kuullaan muun muassa big band -musiikkia, sukkahousuheviä, girl power -popia, kitarabluesia ja kaihoisaa fadoa. Musiikkikappaleiden tekstit ovat pääosin valtuuston kokouksen 27.5.2024 esityslistan mukaisia. Musiikki on toteutettu tekoälyllä. Albumi on kuunneltavissa muun muassa Spotifyssa, Youtubessa ja kunnan kotisivuilla. Valtuuston kokouksen 29.5. esityslista on luettavissa kunnan kotisivuilla.
Musiikkialbumi tavoitti julkisissa somekanavissa noin 16 500 ihmistä ja albumia kuunneltiin noin 6 000 kertaa. Albumista uutisoitiin ahkerasti (mm. Helsingin Sanomat, Kuntalehti, Kuntatekniikka ja Markkinointiuutiset) ja mediatavoittavuus oli yli 3 miljoonaa, millä oli vaikutusta kunnan brändiin sekä työnantajamielikuvaankin. Kehitystyö rohkaisi kuntaa tekemään entistä rohkeampaa ja erottuvampaa päätösviestintää – se todisti meille, että näistäkin aiheista kannattaa viestiä erottuvasti.
Kuuntele Spotifyssa: Nurmijärveläisten sydänten valtuustobändi – Album by Nurmijärven kunta | Spotify
Kuuntele Youtubessa
Valtuuston kokousten suorat lähetykset
Nurmijärven kunnanvaltuuston kokoukset näytetään suorina lähetyksinä kunnan Youtube-kanavalla (upotus myös kotisivuille) ja Facebook-kanavalla. Elokuusta 2023 suorat lähetykset on toteutettu kunnan viestintä- ja markkinointipalvelujen omana työnä. Elokuusta 2024 alkaen suora lähetys on aloitettu haastattelulla, jossa kunnan viestintäpäällikkö kyselee valtuutetuilta tunnelmia ennen kokousta. Tavoitteena on tehdä valtuustoa, päätöksentekoa ja valtuutettuja helpommin lähestyttäviksi.
Katso valtuuston kokousten videotallenteet:
2.10.2024: https://youtu.be/j2F68ERYxP8?t=135
30.10.2024: https://youtu.be/hKd6RSasqPo?t=38
Valtuuston päätösten videotiivistelmät
Tavoitteena on saavuttaa kunnan päätöksenteon pariin niitä kuntalaisia, jotka ovat kiinnostuneita, mutteivat jaksa uppoutua asioihin syvällisesti. Tavoitteena on myös tavoittaa nuoria.
Ensimmäinen videotiivistelmä toteutettiin elokuussa 2024. Syksyn aikana julkaistut kaksi videota ovat tavoittaneet noin 18 000 ihmistä kunnanvaltuustojen päätösten pariin.
Katso syksyn 2024 videotiivistelmät:
13.11.2024: https://fb.watch/w9tZ_ttBH1/
30.10.2024: https://fb.watch/w9u0odQgla/
2.10.2024: https://fb.watch/w9u1MO2-nU/
28.8.2024: https://fb.watch/w9u3Xxqv0C/
Päätöstiedotteet
Valtuuston kokousten jälkeen julkaistaan tiedote, perinteinen ja hyvä viestintäteko. Tiedotetta on kehitetty siten, että siihen haastatellaan valtuuston puheenjohtajaa, joka summaa mielestään kokouksen keskeiset asiat, tiedotteessa on kuvia illan valtuustosta. Kotisivuilla tiedotteeseen upotetaan valtuuston videotallenne. Lisäksi tiedote viedään kunnan somekanaviin sekä Facebookin paikallisryhmiin. Tavoitteena on tarjota syvällisempää tietoa valtuuston päätöksistä helposti luettavassa muodossa. Tiedotetta on uudistettu tällä valtuustokaudella.
13.11.2024: Valtuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2025 – Nurmijärvi
30.10.2024: Valtuusto päätti äänestyksen jälkeen paloaseman myynnistä – Nurmijärvi
2.10.2024: Valtuusto päätti Klaukkalan päiväkoti- ja kouluverkosta – Nurmijärvi
28.8.2024: Valtuuston kokouksen 28.8. päätökset – valtuusto hyväksyi kunnan äänestysaluejaon – Nurmijärvi