Ajankohtaista

Jätehuolto, Kiertokapula

Kiertokapula: Jätehuoltoon liittymättömien kiinteistöjen tilanne edelleen haasteena Nurmijärvellä 

5.12.2024

Kuntien omistaman jäteyhtiö Kiertokapula Oy:n viimeisetkin kiinteiden jätejakeiden keräykset ovat alkaneet Nurmijärvellä viime vuonna. Nyt kun myös biojätteen erilliskeräys pientaloissa on polkaistu käyntiin, on hyvä hetki tarkastaa jälleen jätehuoltoon liittymättömien kiinteistöjen määrä.

Jätehuoltoon liittymättömiä kiinteistöjä koko Kiertokapula Oy:n alueella on tällä hetkellä noin 6 500. Nurmijärven tilanne on kokonaisuudesta huolestuttavin. Nurmijärvellä on 327 kotia, joilla ei ole jätehuoltorekisterin mukaan jäteastiaa, jota Kiertokapula Oy tyhjentää. Kysymys kuuluukin, että mihin jätteet päätyvät?

“Tiedämme että, joidenkin asukkaiden jätteet päätyvät yritysten jäteastioihin”, jätehuoltosuunnittelija Veera Petäsnoro kertoo.

Jos asukkaalla on yhteinen jätehuolto oman yrityksensä kanssa, tyhjennykset pitää sopia Kiertokapulan kanssa.

“Ymmärrämme, että muutokset ottavat oman aikansa, myös jätehuollossa. Lainsäädäntö on kuitenkin tässä kohtaa selkeä“, Petäsnoro jatkaa.

Numerot eivät ole yksiselitteisiä

Jätehuollon rekisteri paranee jatkuvasti, jonka myötä liittymättömiä kiinteistöjä “ilmaantuu” rekisteriin.

“Rekisteriä on tutkittu tarkemmin esimerkiksi kompostointi-ilmoitusten myötä”, kertoo Petäsnoro.

“Olemme saaneet kompostointi-ilmoituksista tietoa sellaisista kiinteistöistä, joihin emme ole aiemmin saaneet yhteyttä. Esimerkiksi jotkut mökit ovat kuolinpesien omistuksessa, eikä yhteystietoja ole silloin helppo löytää”, Petäsnoro jatkaa.

Kuinka liittyminen jätehuoltoon tapahtuu?

Tyypillisesti asukas saa ensin kirjeen Kiertokapulalta, jossa kerrotaan eri vaihtoehdot, miten jätehuolto järjestetään.

“Jos kirje ei saa asukasta tarttumaan tuumasta toimeen, lähetetään me täältä viranomaisesta uusi kehottava kirje”, avaa Petäsnoro.

Loppujen lopuksi kiinteistön omistajalle voidaan määrätä uhkasakko, mikäli valvovankaan viranomaisen eli ympäristönsuojelun kehotukset eivät tehoa.

Lue lisää

Kiertokapulan kotisivut >>

Puinen jätekatos. Kuva: Miika Kangasniemi / Hämeenlinnan kaupunki

Takaisin listaukseen